9-luokkalaiset tutustumassa lukio-opintoihin

Julkaistu: 23.01.2020 klo 13.47

Aivan samoin kuin lukion abeilla, 9-luokkalaisilla on pohdinnan aika: mitä teen ensi syksynä, minne menen, mitä valitsen? 9-luokkalaisten tutustumispäivänä 21.1. pyrimme omalta osaltamme auttamaan valinnassa ja kertomaan, miksi lukio on hyvä valinta peruskoulunsa päättäville.

Tutustumispäivän tavoitteena on, että päivä lukiolla antaa mahdollisimman todenmukaisen käsityksen lukio-opinnoista: mitä ja miten meillä opiskellaan.

Päivään sisältyi alussa ja lopussa hetki rehtorin ja opinto-ohjaajan kanssa, mutta muutoin "ysit" saivat tietoa eri aineiden opiskelusta osallistumalla eri aineiden oppitunneille. Kielten, matemaattisten ja reaaliaineiden sisällöt ja opiskelutavat tulivat ainakin jossakin määrin tutummiksi - siitä vastasivat aineenopettajien ohella kiitettävästi opiskelijamme.

Kansainvälisyys, hankkeet ja digitaalisuus olivat niin ikään päivän aiheina. Ysit saivatkin tuntumaa, miten lukiossamme on panostettu muun muuassa kansainvälisyyteen ja tieto-ja viestintätekniikan hyödyntämiseen.

Palautteiden perusteella päivä oli onnistunut ja tavoitteet saavutettiin erittäin hyvin: keskiarvo oli arviointiasteikolla 4-9 reippaasti yli 9. Lukion opiskeluilmapiiri koettiin hyväksi ja rennoksi. Järjestelyt, eri aineisiin tutustuminen, opetusmenetelmät ja opiskelijakunnan järjestämä kahvitus saivat kiitosta. Joku totesi, että voisi jo jäädä. Ensin on kuitenkin saatava peruskoulu päätökseen, joten hetki vielä ahkeraa opiskelua yläkoulussa.

Ohessa muutama palaute:

”Yhteisvalintaa varten sain varmistuksen siitä että haen Ylitornion lukioon. Kurssivalintoja varten sain tiedon jo muutamista kursseista minkä valitsen. Lisää tietoa sain lukion kansainvälisyydestä, mikä on tosi kiva juttu, koska rakastan puhua kieliä ja tutustua ihmisiin. Erityisesti mieleeni jäi e-twinning. Päivän järjestelyt olivat hyviä ja oli mukava seurata lukio-opintoja.
Arvosanaksi annan 9”

”Päivä oli todella onnistunut ja mielenkiintoinen. Koulunkäynti lukiossa vaikuttaa paljon mukavammalta ja rennommalta kuin peruskoulussa.”

”Sain hyvää tietoa eri oppianeista, arvosana 10”.

Tervetuloa syksyllä lukioon: tämä on oikeasti hyvä vaihtoehto!

Teksti Seija Holster. Kuvat Sari Lantto, Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle