Abikonva: mustaa, valkoista ja hopeaa

Julkaistu: 15.02.2017 klo 20.00

Keskiviikkona 15. helmikuuta vietettiin perinteistä abikonvaa, jonka olivat valmistaneet kakkoset ryhmänohjaajansa Seijan johdolla.

Abikonvassa juhlittiin abien pian päättyvää koulutaivalta. Perinteinen yhteiskuva abeista. Teemana on tänä vuonna Villains, Pahikset. Kakkoset saattoivat abit juhlallisesti paikoilleen saliin katetun pöydän ääreen vauhdikkaasti - siitä tuli vain liikahtaneita kuvia.

Juhla alkoi maljankohotuksella abeille. Miia ja Aleksi juonsivat juhlan.

Kuvavisassa testattiin, miten hyvin abit tunnistavat toisensa kuvista.

Kilpailijat

Varsin hyvin tunnetaan toisten tanssiaispuku, paita ja iPadin suojus, osoitti kilpailu. Tuttuun tapaan tilaisuudessa jaettiin erilaisia stipendejä eri tavoin kunnostautuneille abeille.

Kuvakavalkadi arkistojen kätköistä kuljetti katsojat eri vuosien muistoihin. Monenlaista hauskaa on arkisen aherruksen lisäksi vuosiin sisältynyt.

Juhlassa oli viihtyisa tunnelma.

iidan ja Merin vetämä matikkavisa pisti abit ponnistelemaan matemaattisten pulmien kanssa.

Reaktiokyvyn nopeutta ja kekseliäisyyttä  testasi myös Oonan ja Linnean vetämä Tuo minulle jotain -kisa, johon osallistuivat kaikki abit.

Perinteiseen tapaan abeille tarjoiltiin kahvia ja leivoksia.

Herkullisen näköisiä leivoksia

Juhanan ja Matin musisointia oli ilo kuunnella.

Sari-rehtorin yllätyspuheen jälkeen oli Jonnen kiitospuheenvuoro. Oona kukitti abien puolesta Sarin, Seijan ja Sirpan kiitoksena kuluneista vuosista.

Kiitos kakkosille hauskasta juhlasta!

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle