Erasmus-vaihto Birminghamissa: Teknologia oppimista edistämässä

Julkaistu: 11.02.2018 klo 13.41

-Liikuntaa ja musiikkia käytettiin Dame Ellen Pinsent -koulussa mainiosti rytmittämään oppitunteja ja opetusta, kertoi rehtori Sari Lantto vaikutelmistaan Birminghamissa. Tietyn musiikin kuullessan oppilaat alkoivat välittömästi kasata koulutavaroitaan ja siivota pöytiä. Erasmus+ ja SEN-projekti jatkui helmikuun alussa, kun vuorossa oli viikko monikulttuurisessa Dame Ellen Pinsentin erityiskoulussa Birminghamissa.

Ylitornion lukiolta projektiviikkon osallistuivat Sarin lisäksi Hanna Viippola ja Mirjami Hyttinen. Mukana oli opettajia kaikista viidestä projektioppilaitoksesta, Irlannista, Pohjois-Irlannista, Iso-Britanniasta, Hollannista ja Suomesta. Opiskelijoiden ja opettajien tvt-osaamisen kehittäminen oli jälleen vaihtoviikon tavoitteena.

-Teknologian merkitys erityista tukea tarvitsevien oppilaiden kanssa näkyi hienosti. Esimerkiksi autistinen lapsi ei uskaltanut puhua ihmisille, mutta padille puhuminen onnistui hyvin, totesi Sari. Teknologiaa hyödynnettiin monin tavoin myös arvioinnissa ja ryhmien liikuttamisessa.

-Mielenkiintoista oli, että oppilaat oli jaettu 12 eläinryhmään opiskeluvaiheen, ei iän mukaisesti, kertoi Hanna Viippola. Ryhmien nimiä olivat karitsat, maaoravat, magnustit jne. Opetus eteni teemoittain, ei oppiaineittain.

Koulun yhteisöllisyys oli käsin kosketeltavaa. Ystävällisyys oli seinälle kirjattu koulun arvo, mutta se näkyi myös käytävillä ja opetustilanteissa. Oppilaat tervehtivät ja vilkuttivat kaikkialla iloisesti vieraita nähdessään.

Isäntänä toiminut Richard Marshall esitteli ulkona tapahtuvaa opetusta, muun muassa metsäkoulua.

Viikko sisälsi sekä oppilaitten että opettajien ja henkilökunnan kouluttamista. Toisaalta vieraililjat saivat jälleen monenlaisia virikkeitä koulun opetustiloihin tutustuessaan ja opetustunteja seuratessaan. Sekä viikon alussa että lopussa oli lämmin koko koulun yhteinen tilaisuus, jossa musiikki, liikkuminen ja teknologian käyttö olivat tärkeässä osassa. Yhteisiin hetkiin kuului yhdessä laulettu laulu: "Shine like a star".

Pajojen aiheina olivat Clips-elokuvatyökalu, koodaus ja erityisopetukseen tarkoitettu musiikkiohjelma. Sari veti sekä oppilaille että opettajille Clips-työpajat, joissa Erasmus-opettajat toimivat apuohjaajina.

Birmingham – monikulttuurinen miljoonakapunki

Koulun toimintaympäristönä on monikulttuurinen miljoonakaupunki. Tämä näkyi myös siinä, että turvallisuus oli hyvin tärkeässä osassa koulun toimintaa. Kouluympäristöä ympäröi aita ja lukittu portti kaikkialta. Kouluun tulevat vieraat valokuvattiin ja lupalappu laitettiin rintaan. Yhdellä napinpainalluksella sai kaikki koulun ovet kiinni. Luokissa oli kuvalappuja, joiden avulla pystyi myös hälyttämään apua. Koulun eri osien välillä oli lukitut ovet.

Kouluun tultaessa jokainen kuvattiin ja rintaan tulostettiin kuvallinen lupalappu. 

Jo koulun tervetulotilanteessa oppilaat kertoivat, että Birminghamissa on kanavia enemmän kuin Venetsiassa. Samoin kaupungissa on paljon kauniita puistoja. Kaupunki on Englannin toiseksi suurin, ja noin kolmasosalla asukkaista on maahanmuuttajatausta.

- Birminghamin suurieleinen arkkitehtuuri teki vaikutuksen. Monessa paikassa oli mielenkiintoisia yhdistelmia modernia ja vanhaa rakennustapaa. Erityisesti kaarevia muotoja suosittiin arkkitehtuurissa.


Birminghamin kirjasto jäi mieleen erityisen kiinnostavana rakennuksena, kuin kaupunkilaisten yhteisenä olohuoneena. 9. kerroksessa oli Shakespearen näyttely ja ihanat maisemat kaupungin yli.


- Matkoilla oppii monenlaista ja saa hyviä virikkeitä oman toiminnan kehittämiseen. Teknologiasta on monenlaista hyötyä oppimisen edistämisessä. Erityisen hyvin se palvelee myös niitä, joilla on oppimisvaikeuksia. Samalla tulee myös tietoiseksi oman toiminnan hyvistä puolista. Esimerkiksi suomalainen terveellinen kouluruoka ja avoin turvallinen ympäristö ovat hienoja asioita, summasi Sari.

Teksti ja kuvat Mirjami Hyttinen, Hanna Viippola, Sari Lantto

Takaisin edelliselle sivulle