Erilainen koulupäivä: Olet ihminen, et pelkkä kuluttaja!

Julkaistu: 12.09.2011 klo 08.25

Lauantai 10.9. oli koulupäivä. Aamupäivä työskenneltiin perinteisesti oppitunneilla. Iltapäivällä osalllistuttiin Meän opiston avajajaistapahtumaan, jossa kansalaisopisto ja erilaiset yhdistykset esittelivät toimintaansa. Lukiolaiset lähtivät liikkeelle tutustumalla nuoristotalolla ja sen pihapiirissä oleviin yhdistysten esittelyihin. Ylitorniolla voi harrastaa monenlaista partiosta sukellukseen ja YliVolin liikuntaryhmistä EtPon toimintaan.

- - - paulus.jpg

EtPon jääkiekko esittäytyi toiminnallisesti nuorisotalon pihalla. Paulus näytti, miten maali tehdään.

- - - mika-puulaji.jpg

Mellan Kiipijät esittäytyivät myös toiminnallisesti pihalla. Mervi testasi ihmisten luontotietoa: Mikä puulaji?

- - - minka-elaimen-turkkia.jpg

Entä minkä eläimen nahkoja tässä on?

- - - katariina.jpg

Kuntotalolla esittäytyivät kansalaisopiston piirit. Katariina opettaa myös kansalaisopistossa kuvataiteita.

Kuntotalolla oli myös luentoja. Ehdimme kuulemaan psykologi MIka Nevalan esitystä siitä, mitä tekee ihmisen onnelliseksi. Näyttelijä ja ohjaaja Kari Väänäsen aiheena oli Oman elämän käsikirjoitus ja hän liittyi esityksessään myös onnellisuuden teemaan.

Kari Väänänen: Elämään pitää suostua

- Oman elämänsä käsikirjoitusta ei voi kirjoittaa etukäteen, sitä voi lukea myöhemmin, sanoi näyttelijä Kari Väänänen. Hän muisteli 94-vuotiaan isoäitinsä opetusta siitä, että elämää ei voi hallita, siihen pitää suostua. Elämään suostumisessa tärkeää on omasta olemassaolosta tietoiseksi tuleminen.  Elämä rakentuu menneisyydestä ja nykyhetkestä, mutta tärkeää on olla läsnä nyt, tässä hetkessä.

Jokainen voi itse vaikuttaa siihen, millainen päivä tulee ja tehdä itselleen hyvän päivän. Joka hetki ei tarvitse olla etukenossa suuntaamassa tulevaisuuteen, vaan saa ja voi olla nykyhetkessä läsnä. Se on ainoa hetki, johon voit vaikuttaa. Voit päättää nauttia hetkestä. Uteliaisuus on tärkeä asia: avoimuus nähdä ja aistia, Kari Väänänen hehkutti elävien esimerkkien kera.

Media kauppaa kaiken aikaa meille tyytymättömyyttä. Koskaan ei tunnu kaikki olevan riittävän hyvin, jotta voisi olla onnellinen ja nauttia hetkestä. Eikö mikään riitä meille? Tämä vie meidät sitten kun –elämään sen sijaan että olisimme tyytyväisiä tässä ja nyt. - Ole yksilö, meille paasataan ja samaan aikaan ihmisiä ahdetaan yhä tiiviimmäksi samankaltaiseksi massaksi. Mitä yksilöllistä on käyttää samaa maskaraa, jota käyttää kuusi miljoonaa muuta? Viihde  vie ihmiseltä mahdollisuuden olla kahden itsensä kanssa ja ajatella syvempiä asioita elämästä.

Raha ei tee onnelliseksi. Ihminen ei ole taloutta varten vaan talous ihmistä varten. Näyttäkää minulle ne markkinavoimat, joiden reaktioita kaiken aikaa pelätään ja odotetaan!

- - - vaananen.jpg


Elämä ei ole suorittamista

- Luovuuden vastakohta on elämän suorittaminen sen sijaan että eläisi. Luovuuden pitäisi olla hallitseva suuntaus yhteiskunnassa. Näin löytyisi uusia tapoja ratkaista ongelmia ja tehdä asioita toisin. Uteliaisuus ja asioiden havaitseminen on tärkeää tässä suhteessa. On ajateltava omilla aivoillaan eikä pidä suostua muiden hyppyytettäväksi. Et ole oman elämäsi esiintyjä, vaan ainutlaatuinen ihminen, jolla on luovuttamaton arvo, julisti Kari Väänänen.

- Periaatteitani elämässä on tietoisuus, vapaus, arvokkuus ja armo, Kari Väänänen kiteytti. Tärkeää on oppia nauramaan itselleen ja lakata ajattelemasta sitä, mitä muut minusta ajattelevat. Huvittele katsomalla ympärillesi, niin asiat saavat oikeat mittasuhteet. Anna arvo itsellesi, niin elämä helpottaa. Ihminen on ihminen, ei pelkkä kuluttaja.

Monipuolinen tapahtuma oli kutsumassa tutustumaan uusiin asioihin ja opiskelemaan yhdessä myös vapaa-aikana. Ylitorniolla on monenlaisia harrastusmahdollisuuksia.

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle