Jännittäjät puhekurssille!

Julkaistu: 03.02.2012 klo 11.49

Kävin tällä jaksolla äidinkielen puhekurssin, joka yllätti minut täysin. Ensin ajattelin, etten tarvitse sitä mihinkään ja pidin sitä ylimääräisenä kurssina. Kuitenkin kurssi pisti parastaan ja olen iloinen että valitsin sen. Kurssin aikana pidimme puheita, esiinnyimme valmistautumatta, näyttelimme, pidimme harjoituskokouksen ja vierailimme jopa vanhainkodilla. - - - jonna.jpg

Päällimmäisenä mieleen on jäänyt yksi hauska tunti, kun opettaja antoi meille tehtäväksi näytellä ilman sanoja. Näyttelimme kaikki eri arkipäivän tilanteita ja muiden piti arvata mitä. Se on sitä sanatonta viestintää ja voi kuinka paljon se kertoo ihmisestä! Niin kuin sanotaan, ilmeet ja eleet kertovat enemmän kuin tuhat sanaa.

Kurssi on antanut minulle rohkeutta esiintymiseen, mitä ei ole koskaan liikaa. Puheiden pito jännittää aina ja joskus voi mennä ihan lukkoon. Mitä enemmän harjoittelet, sitä parempi esiintyjä olet. Siispä kaikki hermoheikot jännittäjät, puhekurssille vain!

Olen aina ollut hyvä keskustelemaan, siis omasta mielestäni. Kurssin aikana kuitenkin huomasin, että olen hyvä tuomaan oman mielipiteeni esiin, mutta en ole hyvä kuuntelija. Ei voi tulla hyvää keskustelua, jos toinen ei kuuntele. Kurssi siis näytti minulle yhden heikkouksistani ja siinä aion tulla paremmaksi!

Viestijänä paras puoleni ehkä on se, että minut huomataan ja tulen kuulluksi. Olen saanut paljon lisää rohkeutta ja nyt uskallan heittäytyä enemmän tilanteeseen kuin tilanteeseen, kiitos puhekurssin ja mahtavan porukan!

Jonna Juvani

- - - keskusteluharjoitus.jpg

Ryhmän ohjeita esiintymistilanteisiin

    Ohjeita ryhmätilanteisiin                                      

-    Valmistaudu jos mahdollista
–   Luota itseesi
–   Rentoudu
–   Usko omaan asiaasi
–   Suhtaudu yleisöön myönteisesti
–   Huomioi yleisösi
–   Pidä yllä hyvä tunnelma
-    Muista katsekontakti
-    Puhu kuuluvasti ja selkeästi
-    Ole oma itsesi
-    Eläydy ja innostu
-    Ota kuulijat huomioon
-    käyttäydy tilanteen mukaan

–   Suhtaudu avoimesti
–   Kuuntele
–   Kerro mielipiteesi
–   Huomioi muut
–   Tuo särmää keskusteluun
-    Osallistu keskusteluun
-    Ilmaise aina mielipiteesi, sama tai eriävä
-    Asennoidu oikein
-    Ota kaikki huomioon
-    Reagoi siihen, mitä toiset sanovat

- - - tekstinlukuharjoitus.jpg

Kuvat Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle