Kuviksen satoa

Julkaistu: 26.10.2017 klo 15.36

Ku2-kurssin aiheena on Muotoillut ja rakennetut ympäristöt. Opiskelija tutkii muun muassa ympäristön kuvakulttuurien yhteyksiä omiin kuviin, taiteeseen ja kulttuuriperintöön, tarkastelee rakennettuja ja luonnon ympäristöjä kulttuurisen moninaisuuden ja kestävän kehityksen kannalta sekä käyttää arkkitehtuurin, muotoilun ja tuotteistamisen sisältöjä, prosesseja ja toimintatapoja kuvallisen tuottamisen lähtökohtana.

Aada Lampisen teos Satumainen kuvaa tilaa, jossa pääsee pakoon todellisuutta jonnekin haaveiden ja satujen maailmaan arjen ulottumattomiin. 

Senni Turunen kertoo työstään: "Pienoismallini tunnetila on "Kaiho" Päätin pitää työni yksinkertaisesti laatikon muotoisena. Mittakaavassa eläin on yksin keskellä, millä koitin luoda tunnetta siitä, että tila missä eläin on, on iso. En halunnut maaston olevan tasainen, koska se ei ole tasainen myöskään oikeassa luonnossa. Siksi maaperä on tehty rypistetystä paperista. Tausta on maalattu usvaiseksi/sumuiseksi vesiväreillä. Loin sumun ja epäselvyyden tunnetta lisää silkkipaperinauhoilla ja peitin niitä kiinnittävät niitit pumpulilla, jotka toimivat myös pilvinä. Kolmiulottuisuutta ja varjoja loin tavalla, jolla kiinnitin peuran ja kolmiulotteisella kuulla."

"Kaihon tunne on usein usvainen ja jopa surullinen, tähtäsin siis näihin työssäni. Värit valitsin haaleina, ei sellaisina, jotka pomppaisivat silmille. Glitterillä loin kaihon unenomaisuutta ja taianomaisuutta. Valon avulla glitter myös kimaltaa ja silkkipaperit luovat lisää varjoja, samoin peura, pohjalla oleva ryppyinen paperi ja katosta roikkuva kuu. Asettelemalla valon eri tavalla saa vahvempia varjoja ja kuvan luonne voi muuttua pelottavaksikin."

Aliisa Ojan työ Sleepy

Kaidi Falbergin työ

Laura Kauvosaaren työ hektisyyys syntyi koeviikon inspiroimana. 

Pekka Tuomaan työ

Markus Leukumaan työ Chaos in Paradise 2020.

Kuvat ovat tekijöden itsensä ottamia. 

Takaisin edelliselle sivulle