Luonnonvara-alat esittäytyy

Julkaistu: 29.10.2018 klo 16.11

Kaksi Lapin ammattikorkeakoulun luonnonvara-alojen 4. vuosikurssin metsätalousinsinööriopiskelijaa kävi esittelemässä koulutusalaansa viikon päätteeksi perjantaina 26.10. Erityisesti opiskelijat kertoivat juuri metsätalousinsinööri-opinnoista: opintojen rakenteesta ja sisällöistä ja esimerkiksi kansainvälisestä vaihdoista (Tšekki, Skotlanti, Kanada ja Norja).

Metsäalan työllisyyden esittelijät arvioivat hyväksi. Sijoittumismahdollisuudet ovat laajat teollisuudesta luonto- ja eräpalveluihin. Luonnonvara-aloilla on myös mahdollista suorittaa kaksoistutkinto eli tehdä sekä metsätalousinsinöörin että agronomin tutkinto, mikä tietenkin laajentaa osaamista ja mahdollistaa monia työtehtäviä. Myös kaupallisen alan tutkinto on hyödyksi, jos opiskelija on kiinnostunut erityisesti puukaupasta.

Alalla vaadittavat ominaisuudet vaihtelevat työn ja toimenkuvan mukaan. Kyky tehdä yhteistyötä metsänomistajien, urakoitsijoiden jne.kanssa sekä valmius oppia uutta, ovat hyödyksi. Tietotekninen osaaminen ja kielet ovat niin ikään tärkeitä. Lukion oppiaineista myös maantieto koettiin hyödylliseksi.

Opiskelijoiden palaute oli jokseenkin näin: Kiitos käynnistä! Ainejärjestön nimi olisi aika vaihtaa: ”Metsäpojat” ei ole enää tätä päivää. Miksi nimeä ei ole jo vaihdettu, siihen esittelijät eivät tienneet syytä, mutta lupasivat välittää terveiset eteenpäin.

Kiitos vierailusta!

Kuvat ja teksti Seija Holster

Takaisin edelliselle sivulle