Luovuutta sytyttelemässä Tukholmassa - Everyone Can Create

Julkaistu: 08.10.2018 klo 10.18

Nordics ADE-meeting kokosi pohjoismaisia ADE-opettajia Tukholmaan 4. -6. lokakuuta. Kokoontumisen teemana oli luovuus. Mukana noin 25 hengen kokoontumisessa olivat Sari Lantto ja Mirjami Hyttinen.

Uudet appsit piirtämisestä, valokuvauksesta, musiikista ja videon teosta sekä opettajille suunnattu opas on julkaistu iBooksissa verkossa. Oppaiden pohjalta koulutuksessa tehtiin erilaisia tehtäviä hengästyttävää tahtia. Vinkkejä tuli piirtämisestä, kuvaamisesta ja videon tekemisestä käytännön esimerkkien pohjalta. Päiviin sisältyi myös paljon verkostoitumista ja erilaisten vinkkien ja esimerkkien jakamista.

Lauantaina kokoonnuttiin taitelija Jacob Felländerin ateljeessa, jossa oli nähtävillä hänen tuotantoaan. Felländer avasi omaa taidettaan, jota hän luo liittämällä monta hetkeä osittain päällekkäin tai monta perspektiiviä tai tilaa kerroksittain.

Hänellä oli esimerkiksi taideteos, joka oli tarina matkasta 12 päivässä. Elämässäkin asiat tapahtuvat kerroksittain ja osittain päällekkäin.

Felländer myös maalaa joidenkin valokuviensa päälle. Taiteilijaa ohjaa halu nähdä kuvien taakse ja saada selville, mitä kuvien takaisessa todellisuudessa tapahtuu. Kyse on melkein kuin tietokonepelin tai uuden todellisuuden rakentamisesta, vanhan ja uuden yhdistämisestä, paralleelin todellisuuden luomisesta.

Taiteen Felländer näki tapana kommunikoida jotain, yhteisenä kielenä. Aika on läsnä tässä todellisuudessa, mutta virtuaalitodellisuudessa jokainen on ajan herra. Kuvien moniulotteisuus antaa niille syvyyttä. Luomiseen liittyy aina prosessi, jossa tapahtuu usein jotain maagista. Kaikkea ei voi nimetä tai selittää. Lauantai sisälsi paljon taiteen ja luovuuden filosofiaan liittyvää pohdintaa. 

Felländer korosti intuition merkitystä: kaikkea ei voi suunnitella. Toisaalta tarvitaan kysymys Entä jos? ja halu ajatella ja nähdä toisin, toisaalta aina on olemassa tietyt tehtävään liittyvät rajoitukset, esimerkiksi aika ja tehtävän rajoitukset. Intuition tuloksena vois syntyä jotain maagista.

Luovuus ei synny kritiikin, arvostelun tai pelon ilmapiirissä vaan vaatii vapautta ja uskallusta ajatella asioita toisin. Toisaalta kaikkeen luomiseen sisältyy omat rajoituksensa, joiden puitteissa tehtävää tehdään. 

Tukholman kokoontuminen antoi paljon ajateltavaa. Jäin pohtimaan kirjoittamista, joka on mitä suurimmassa määrin luomista. On äärimmäisen tärkeää käyttää aluksi ideointiin riittävästi aikaa, jotta syntyy ajatuksia. Erilaisten ajatusten jälkeen vasta voi ryhtyä järjestämään niitä. Kirjoituksessa kuitenkin pitää olla jokin punainen lanka ja suunniteltu eteneminen. 

ADE-yhteisössä on kouluttajia mukana kaikkiaan 45 maasta. Sari oli valittu ADE-yhteisön mainoskuvaan edustamaan Eurooppaa, mikä on suuri kunnia ja kertoo arvostuksesta Suomen ADE-johtokunnan jäsenenä toimivaa Saria kohtaan.

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle