Media kouluttaa ja koukuttaa - mediapäiväkirjojen kertomaa

Julkaistu: 01.09.2011 klo 17.13

Ykköset kirjoittivat mediapäiväkirjan kolmelta päivältä. Tehtävässä he kartoittivat omaa mediankäyttöään ja pohtivat median vaikutusta omassa elämässään. Seuraavassa otteita heidän päiväkirjoistaan.

- - - netti-koukuttaa.jpg

Jenna Mäkikyrö: ”Huomaan uppoutuvani mediaan”

Käytän lähes kaikkia medioita jokapäiväisesti. Luen harvemmin lehtiä, sillä en pidä tavasta jolla ne suurentelevat asioita ja kertovat ihmisten jälleen tehneen sitä ja tätä. Mietin usein omalle kohdalleni, miltä tuntuisi olla Angelina Jolien tilalla jokaisessa juorulehdessä ja elämääni seurattaisiin vuorokauden ympäri.

Internet on suuri osa päiviäni, ja käytin sitä tänäänkin aika paljon. Facebook on koukuttanut minut täysin ja siellä aikaani vietän lähes koko ajan. Selailen usein myös Iltalehden sivuja, sillä haluan jotain kautta lukea ulkomailla tapahtuvista asioista. Ilmeisesti olen siis myös tiedonhaluinen. Suosikkisivustoihini sisältyy myös Youtube ja erilaiset vaate- ja koruntilaussivustot.

Huomasin tänään olevani selvästi riippuvainen mediasta. Tulen hulluksi ellen saa tietää, mitä maailmalla tapahtuu. Median käyttöni suoraan sanottuna pursuaa yli äyräiden, sillä aina kun minun tulisi tehdä kotitehtäviä huomaan uppoutuvani median maailmaan. Minun tulisi opetella itsehillintää asian suhteen, ennen kuin on liian myöhäistä.

Matias Laitamaa: “Nettipelien avulla oppii englanninkieltä”

Minä olen kasvanut pienestä pitäen videoiden ja pelien maailmassa. Omat vanhempani ovat lapsena aloittaneet televisiosta, radiosta ja lehdistä. Nykyään on vielä käytössä internet, matkapuhelin ja Ipodi. Tietoa on siis saatavana mitä ihmeellisimpien lähteiden ja laitteiden kautta. - -

Media täyttäisi päiväni aamusta iltaan, mutta itse valitsen toisin ja päätän lähteä välissä vaikkapa ulos. Edellisestä selostuksestani käy ilmi, että viikonloppuna vietän aikaa enmmän tietokoneella kuin arkisin. Koulupäivänä ei ehdi, koska koulupäivät ovat pitkiä ja läksyt vievät oman ajan.

Media on kuitenkin tärkeä osa elämääni, koska sieltä voi seurata mitä maailmalla tapahtuu. Internetistä saan ajan tasalla olevaa tietoa. Sama tieto on sanomalehdessä vasta seuraavana päivänä Eri medioista suosikkini on ehdottomasti Internet, koska se on helppo käyttää ja nopea. Lisäksi sen avulla voi olla yhteydessä kavereihin ja muihin läheisiin henkilöihin ja sen avulla saa tietoa. Siksi Internetin kanssa vietän eniten aikaa. Tietysti tarvitsen sitä myös viihdemielessä. Nettipelien avulla oppii myös englanninkieltä. Vaikka käytän paljon aikaa eri medioissa yhteensä, ehdin silti käydä koulua ja harrastaa esimerkiksi vpk:ta. Kirjojen lukeminen ei minua juurikaan kiinnosta, vaikka sekin on aivan hyvä harrastus.- - - facebook.jpg

Nenna-Roosa Tuukkanen: ”Media on hyvä keksintö!”

Näinä kolmena päivänä, kun olen tarkkaillut mediakäyttäytymistäni olen käyttänyt internetiä muun muassa tiedonhankintaan, ystävieni ja sukulaisteni tavoittamiseen, musiikin kuunteluun, sähköpostin lukemiseen ja blogien lukemiseen.

Matkapuhelin on yhteydenpitoväline, joka on nykypäivänä kaikilla. Itse käytän matkapuhelinta melko paljon. Pidän yhteyttä ihmisiin matkapuhelimella hyvin paljon. Puhun ja viestittelen usein hyvien ystävieni kanssa, jotka asuvat eri paikkakunnilla. Pidän yhteyttä myös sukulaisiini, isovanhempiini ja perheeseeni. Kolmen päivän aikana olen puhunut puhelimessa noin kaksi ja puoli tuntia ja viestejä olen lähettänyt noin sata. Näiden päivien aikana olen soitellut ystävieni kanssa pitkiä puheluita, kun taas sukulaisten kanssa lyhyempiä.

Käytän mediaa päivittäin. Viikko ilman mitään mediaa tuntuu mahdottomalta ajatukselta, koska olemme tottuneet käyttämään sitä päivittäin. Media vie päivittäin aika huimasti aikaa, mutta sitä ei osaa ajatella kun olemme tottuneet siihen. Oli hyvin mielenkiintoista tarkkailla mediankäyttöään muutaman päivän. Välillä tuntui että koko ajan täytyy listata tekemisiään ylös. Media kuuluu kuitenkin jokaisen meidän elämäämme, joka on hyväkin asia, koska sen avulla saamme pidettyä yhteyttä muun muassa kaukaisiin ystäviimme. Media merkitsee minulle paljon, koska luen mielelläni toisten ihmisten kirjoituksia esimerkiksi aikakausilehdistä ja minulla on paljon ystäviä jotka asuvat kaukana, joihin täytyy pitää yhteyttä. Olen täysin sillä kannalla että media on hyvä keksintö!- - - kannykka.jpg

Tatja Heikka: ”Media luo myös paineita”

Media on hyvin hyödyllinen ja tärkeä osa elämääni. Käytän päivittäin, Internetiä, matkapuhelinta, luen kirjoja, kuuntelen musiikkia, luen lehtiä, katselen televisiota ja paljon muuta. Minkälaista elämä olisi ilman mediaa? Miten saisin ystäväni kiinni jos matkapuhelinta tai Internetiä ei olisi keksitty? Maailma keskittyy mielestäni aika paljon median ympärille.

Media luo myös paineita minulle ja tiedän että en ole ainoa. Mainoksien, televisio-ohjelmien ja elokuvien luovat minulle ulkonäköpaineita. Erityisesti kosmetiikkamainoksien virheettömät ihot ja langan laihat naiset saavat olon tuntumaan mitättömältä, vaikka tiedän kuinka paljon mainoksia ja televisio-ohjelmia muokataan tietokoneella että kaikki näyttäisi täydellisiltä Erityisesti nuoret naiset saavat mediasta ulkonäköpaineita ja he haluavat olla kuin Hollywoodin supertähdet.

Ajattelen usein kuinka minulle jäisi aikaa tehdä jotain hyödyllisempää jos en olisi niin paljon tietokoneella tai katselisi televisiota. Olen vähentänyt huimasti television ja tietokoneen käyttöä. Siten minulle on jäänyt aikaa esimerkiksi läksyihin ja urheiluun.

Johanna Niskanen: ”Musiikki rentouttaa”

Sunnuntaisin median käyttöni on hyvin vähäistä muihin päiviin verrattuna. Yleensä kun aamulla herään, niin makaan vain sängyssä, tosin puhelin kädessäni. Niin tein tänäkin sunnuntaina (14.8.).  Puhelin on ehkä tärkein mediavälineeni, käytän sitä päivittäin, paljon. Kännykälläni lähetän paljon tekstiviestejä, mutta myös musiikin kuuntelu on tärkeä osa elämääni. Aamulla suihkussa kuuntelen musiikkia puhelimestani, illalla kuuntelen musiikkia ennen nukkumaanmenoa.

Sunnuntaina katsoin myös televisiota, koska sunnuntai on minulle rentoutumispäivä. Katsoin televisiosta musiikkikanavaa, siinä vierähtää aina yksi jos kaksikin tuntia hyvin helposti. Musiikki on hyvin, hyvin tärkeä osa jokaista päivääni, jos tarkkoja ollaan, niin kuuntelen musiikkia koko ajan - puhelimesta, mp3-soittimesta, televisiosta ja tietokoneelta. Minulle on aivan sama, mikä musiikki soi, pidän kaikesta musiikista. Musiikki saa minut rentoutumaan.- - - internetin-aarella1.jpg

Sanna Iivari: ”Mielestäni nykynuoriso on liian lukittunut internetiin”

Omassa elämässäni media on tärkeää. Televisiota en välttämättä tarvitse, mutta matkapuhelin ja internet ovat välttämättömiä. Ilman matkapuhelinta en saisi ystäviäni nopeasti kiinni ja ilman internetiä en tietäisi mitä maailmalla tapahtuisi. En voisi sopia ystävieni kanssa tapaamisia vapaa-ajalla enkä lukea esimerkiksi Facebookista, mitä kauempana asuville ystävilleni / sukulaisilleni kuuluu. Tietokoneella minulla menee päivästä n. 2-3 tuntia, television edessä pari tuntia ja matkapuhelinta kuljetan mukanani koko ajan.

Mielestäni käytän aikaa median parissa juuri sopivasti päivässä. Minulla jää aikaa myös harrastuksille ja muuhun sellaiseen mihin ei välttämättä mediaa tarvitse. Musiikkia kuuntelen aina kun on mahdollisuus, sillä inhoan olla hiljaisuudessa. Minun mielestäni nykynuoriso on kuitenkin liian lukittunut internetiin. Melkein kaikki ystävistäni ovat Facebook-käyttäjiä ja olen huomannut, että useimmat heistä ovat aina tietokoneella kun kirjaudun sisään. Monet uutisetkin kertovat että Facebookista voi tulla jonkinlainen riippuvuus. Nuorten täytyisi vähentää internetissä olemista ja keskittyä välillä myös johonkin muuhun.

Fanny Hokkanen: ”Minä määrään omaa ajankäyttöäni”

Media on mielestäni hyvä asia, mutta joihinkin ihmisiin se vaikuttaa liikaa. On aikoja jolloin minä käytän mediaa todella paljon, varsinkin tietokonetta ja televisiota. Niinä aikoina koulutehtävätkin jäävät viime tippaan. Useimmiten median käyttöni on normaalin pituista. Olen tietokoneella päivässä yhteensä noin 1-2 tuntia, joka on mielestäni sopiva aika. En anna televisiosta tulevien ohjelmien määrittää päivärytmiäni, vaan laitan ohjelmat nauhalle ja katson kun on aikaa. Näiden kolmen päivän aikana, joista mediapäiväkirjani kertoo käytin mediaa yhtä paljon, kuten tavallisestikin.

Aikakausilehdet ja kirjat ovat ajankulua ja luen niitä silloin kun minulla on aikaa. Matkapuhelimeni on jokapäiväisessä käytössä. Soitan ja lähetän tekstiviestejä paljon. Puhelimen ja tietokoneen avulla pidän yhteyttä kavereihini, varsinkin niihin jotka asuvat ulkopaikkakunnalla. Radiota kuuntelen usein kun olen töissä. Se saa ajan kulumaan nopeammin ja mielestäni on mukavampaa kuunnella radiota kun pelkkää työlaitteiden ääntä. Mediassa tärkeintä minulle on puhelin ja tietokone. Jos maailmalla tapahtuu jotain suurta katson ja kuuntelen uutiset lähes aina. Uskon että pystyisin elämään ilman mediaa, mutta helppoa siitä ei tulisi. Media ei määrää minun ajankäyttöäni vaan minä määrään omaa ajankäyttöä mediaan.

Maiju Kujansuu: ”Median avulla helppo saada ja välittää tietoa”

Tarkkailtuani median käyttöäni kolmen päivän ajan, huomasin kuinka paljon käytän sitä päivittäin. Näin herää kysymys, kuinka tarpeellista media loppujen lopuksi meille kaikille on ja kuinka moni tarvitsee ja käyttää mediaa päivittäin, ymmärtämättä sitä itse. Tulisiko ihmiskunta nykyisin toimeen ilman mediaa sekä miten voisi tietää kotikuntansa, kotimaansa ja maailman tapahtumista ilman sitä?

Pohdin median käyttöä omalta kannaltani ja tulin tulokseen, etten pärjäisi ilman sitä. Minulle on tärkeää olla yhteyksissä ystäviini, myös heihin, jotka asuvat kauempana, jolloin heidän kanssaan aikaa viettäminen ei ole mahdollista kovin usein, mutta media mahdollistaa yhteydenpidon jopa kummitätiini, joka asuu Orlandossa. Kommunikointi sekä tiedon saanti olisi huomattavasti hankalampaa.

Median avulla voi tutustua uusiin asioihin, ihmisiin ja paikkoihin. Sen avulla on helppo saada ja välittää tietoa. Toisinaan saattaa myös tulla tilanteita, jolloin haluaisi eristäytyä median täyttämästä maailmasta. Silloin voi sammuttaa television, radion, tietokoneen, jättää kirjat ja lehdet hyllyyn sekä sammuttaa puhelimen ja istua hetken rauhassa pelkästään omia ajatuksia kuunnellen ja valmistautua palaamaan takaisin median täyttämään maailmaan.- - - lehti.jpg

Ykkösen opiskelija: ”Mediaa käyttäessäni olin iloinen”

Käytän mediaa päivittäin pääosin sarjakuvien, pelien, musiikin ja internetin muodossa. Mediaa käytän enemmänkin viihdykkeenä, kuin tiedonlähteenä, ellei sitten kyse ole esimerkiksi sarjakuvien tapauksessa teoksesta, jonka tarkoituksena on myös samalla yleissivistää, tai sitten koulutehtävien teosta tai kouluun liittyvästä tiedonhausta.

Mediaa luultavasti käytän siitä syystä, että sillä on niin paljon erilaista tarjottavaa. Esimerkiksi internetin avulla voin kommunikoida muiden ihmisten kanssa, hakea tietoa, kuunnella musiikkia ja nykyisin myös lukea erilaisia sarjakuvia. Voin myös ladata koneelleni internetin avulla muun muassa piirtämisharrastustani helpottavia ohjelmia.

Kolmen päivän aikana huomasin, että yleensä mediaa käyttäessäni olin iloinen, joskus jopa inspiroitunut. Internetissä kannustavat kommentit, rakentava palaute ja muuten vain kavereiden kanssa sen välityksellä käydyt keskustelut usein saivat hymyilemään, ja musiikkia kuunnellessa sain paljon ideoita seuraaviin piirroksiin, ja taisinpa miettiä vähän syvällisempiäkin muutaman laulun aiheen takia.

Kuvat Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle