Muutosta elämään ja asenteisiin

Julkaistu: 28.05.2020 klo 22.26

Äi6-kurssilla kakkoset ovat kirjoittaneet aineistopohjaisia esseitä. Tässä Sofia Pakasen teksti, joka pohjautuu kahteen korona-aikana syntyneeseen runoon.

Helsinkiläisen lavarunoilija ja räppäri Juho Kuusen runo ”Näinä päivinä” muistuttaa katsojia maailman korona-tilanteen tuomista muutoksista elämään. Runossa otetaan kantaa kevään tapahtumiin painottaen sitä, kuinka erilaista elämä on koronaa edeltävään aikaan verrattuna. On asioita, joita Kuusikin normaalista elämästä kaipaa, mutta myös asioita, joita hän ei toivo takaisin.

Maailman tämänhetkisen tilanteen poikkeuksellisuudesta kertoo myös Irene Vellan runo ”Oli maaliskuun 11. päivä vuonna 2020”, jonka on suomentanut Iida Riekko. Siinä kuvataan, kuinka ihmisten on määräysten vuoksi pysyttävä kotona pitäen yhteyttä läheisiinsä videopuheluilla sen sijaan, että he voisivat tavata kasvokkain.

Samaan aikaan luonto kuitenkin jatkaa elämäänsä ja kehittymistään kevääsen ja kesään.Kun poikkeukselliset ajat ovat ohi, tuntevat kaikki ääretöntä iloa ja riemua yhdessä.

Sekä Kuusen että Vellan runot alkavat kuvaillen korona-viruksen aiheuttaman tilanteen kurjuutta. Kuusen runossa kerrotaan, että ”olen kaulaillut itseäni kosketuksen puutteessa”, ja Vellan runossa sen sijaan kuvataan, kuinka ”kadut olivat tyhjät, kaupat kiinni, ihmiset eivät menneet enää ulos.” Molemmissa painottuu yksinäisyys ja läheisyyden puute, sillä ihmisten tulee pysyä erossa toisistaan ehkäistääkseen tartunnan leviämisen.

Uskon, että runojen sisältöön on yhä useamman lukijan ja kuulijan helppo samaistua. Poikkeustilanne on pakottanut meidät pärjäämään yksinämme, ilman läheisiä kontakteja toisiin ihmisiin. Erityisesti vanhusten tuntema yksinäisyys on varmasti lisääntynyt, sillä riskiryhmään kuuluvana heidän tulee olla entistä tarkempia siitä, etteivät he kohtaa toisia ihmisiä.

Läheisyys ja suhteiden ylläpitäminen toisiin ihmisiin on tullut mahdolliseksi vain digitaalisten laitteiden, kuten puhelimien ja tietokoneiden välityksellä. Pystymme edelleen pitämään yhteyttä toisiimme, mutta kaiken tämän on tapahduttava teknologian välityksellä. Laitteiden käyttö voi myös tuottaa vaikeuksia erityisesti ikäihmisille.

Runoista välittyy myös tilanteen epävarmuus ja osaltaan myös pelko sitä kohtaan. Kuusen runon säe ”Lähetetään lentosuukkoja hengityssuojien alta epävarmoina, että löytävätkö ne perille” tiivistää mielestäni erittäin hyvin tunteen siitä, miten läheisyyttä ja lämpöä voi jakaa toisilleen välimatkojen päästä. Mahdollisuuksia siihen on monia, mutta todennäköistä on, ettevät tunteet välity teknologian välityksellä niin aitoina, kuin ne todellisuudessa ovat.

Runoihin toivoa paremmasta huomisesta tuo se, ettei niiden mukaan luonto ole pysähtynyt - päin vastoin. Luonto on päässyt kukoistamaan rauhassa, sillä ihmiset eivät ole olleet sitä jatkuvassa kiireessään ja velvollisuuksissaan estämässä.

Kun kaupunkien liikenne on vähentynyt, myös saasteiden määrä on ollut laskussa ja siten kasvit ovat päässeet kunnolla kukkimaan. Vellan runossa tiivistetään hyvin, kuinka ”kevät ei tiennyt siitä mitään”. Sillä tarkoitetaan sitä, miten kevät jatkoi eloaan, kun ihmiset vetäytyivät koteihinsa - ehkä osakseen myös sen vuoksi. Luonnolla on ainakin hetken ajan rauha kasvaa ja kukoistaa ilman ihmisten mukanaan tuomaa rasitetta, saasteita ja melskettä. Kuusen sanoin ihmiset eivät juuri nyt ole ”kaluamassa maata jalkojensa alta.”

Sama tunnelma välittyy myös Vellan runosta, jossa kerrotaan, kuinka poikkeustilan päätyttyä ”syleilimme läheisiämme niinkuin he olisivat veljiämme”. Tämä edustaa lämpöä ja läheisyyttä, jota yksin eristyksessä elämisen jälkeen osaa arvostaa aivan uudella tavalla. Mielestäni sen tulisikin olla näin, eikä mitään tulisi ottaa itsestäänselvyytenä. Siinä mielessä maailman tilanne on toiminut hyvänä herätyksenä koko maailmalle, ja kuten Vellan runossa todetaan, ”opetti se meille kaikille elämän voiman.”

Vellan runossa luonnon merkitys painottuu hyvin vahvasti. Runossa kuvataan tunteikkaasti, kuinka ”kukat alkoivat avautua, - - ja pääskyset palasivat”. ”Tauti oli
hävinnyt taistelun”, poikkeustila oli voitettu ja ”silloin saapui kesä”. Kesällä ei tarkoiteta ainoastaan vuodenaikaa, vaan sanalla voidaan kuvainnollisesti tarkoittaa myös kaikkea sitä lämpöä, valoa, onnea ja riemua, jota ihmiset pääsevät jälleen yhdessä kokemaan. Luonnon kukoistuksen tuoma tunnelma tekee runosta hyvin toiveikkaan, mikä on mielestäni erityisen tärkeää silloin, kun maailman tilanne tuntuu hyvin epätoivoiselta ja synkältä.

Kuusen runossa todetaan: ”Pienikin piipitys kuuluu, kun vaimennetaan rohinaa.” Mielestäni sillä tarkoitetaan sitä, kuinka poikkeusolot ovat saaneet ihmiset ajattelemaan ympäristöstään ja käytöksestään eri tavalla. Ikään kuin maailman vilskettä ja kiirettä olisi tarkoituksella hiljennetty ja vähennetty, jotta huomaisimme pientenkin tekojemme seuraukset niin hyvässä kuin pahassa.

Hyvät pienet teot, kuten läheisyyden ja lämmön osoittaminen, ja puolestaan huonojen tekojen, kuten luonnon kantokyvyn ääretön rasittaminen ja ilmastonmuutoksen edistäminen omien valintojen seurauksena ovat tekoja, joista toivottavasti ja todennäköisesti ajatellaan toisella tavalla vielä tulevaisuudessakin. Runojen yhteinen teema kertoo, kuinka kaikki vielä muuttuu paremmaksi, kunhan muistamme arvostaa luontoa ja toisiamme.

Vaikka moni toivoisi maailman tilanteen palaavan entiselleen, on etenkin Kuusen runossa aistittavissa pelko siitä, että näin todella tapahtuisi. Vaikka kaipuu fyysiseen läheisyyteen on kova, ei Kuusen runon mukaan tämän kevään jälkeen ”kaipaa paluuta samaan”. Tällä tarkoitetaan sitä, että koronan aiheuttama tilanne voidaan ajatella myös silmiä avartavana tapahtumana. Runon pelkoon on helppo samaistua, sillä maailmassa on viime aikoina, jo ennen korona-viruksen leviämistä tapahtunut paljon ei-toivottuja asioita, kuten sotaa, kuolemaa, vihaa ja kateutta. Kuusen runoa lainaten, ”jätetään ne nallet vilkuttamaan ikkunaan”, jätetään sellaiset ikävät asiat menneisyyteen ja ollaan onnellisia siitä, mitä meillä on.

Todellisuudessa sellainen voisi olla lähes mahdotonta toteuttaa, mutta tärkeintä olisi, että kaikki oppisivat ymmärtämään tekojensa seuraukset ja elämän pienetkin ilot. Meidän tulisi myöhemmin, myös tilanteen ”normalisoiduttua” muistaa kunnioittaa ja arvostaa luontoa ja muita ihmisiä, ajatella omaa käyttäytymistämme, eikä todellakaan pitää niitä itsestäänselvyyksinä.

Teksti Sofia Pakanen. Kuvat Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle