Nuoret ja vaikuttaminen – Politiikkaviikko lukiolla

Julkaistu: 12.11.2019 klo 21.04

Politiikkaviikko käynnistyi maanantaina 4.11. Senni Välimaan esityksellä, joka käsitteli nuorten vaikuttamista. Senni osallistui Lappi Nyt – nuorisotyön ytimessä -hankkeen yhteydessä järjestettyyn kansanedustajatapaamiseen Peräpohjolan opistolla 30.9.2019.

Oheisen linkin kautta voi tutustua Sennin ajatuksiin nuorista, politiikasta ja vaikuttamisesta:


Tässä Sennin kirjoitus myös tekstinä:

”Lappilaisia nuoria kiinnostaa Lapin tulevaisuus
Osallistuimme Lappi Nyt – nuorisotyön ytimessä -hankkeen myötä Peräpohjolan opistolla 30.9.2019. Minä Senni Välimaa olin Ylitornion yhteiskoulun lukion edustajana ja Janne Lakkapää Ainiovaaran peruskoulun oppilaskunnan hallituksesta. Edustimme yhdessä Ylitornion nuoria. Halusimme Jannen kanssa lähteä tapaamiseen, koska olemme molemmat kiinnostuneita poliittista asioista ja ajankohtaisista aiheista. Meille on tärkeää välittää nuorten ääntä ja mielipiteitä meidän yhteiskuntaan liittyvistä asioista kansanedustajille.

Kansanedustajatapaamisessa käsiteltiin Antti Rinteen uutta hallitusohjelmaa, jossa nuorten hyvinvoinnin edistäminen oli suuressa asemassa. Vierainamme oli Suomen Keskustan puheenjohtaja ja elinkeinoministeri Katri Kulmuni ja kansanedustaja Kaisa Juuso (PS). Vuoropuhelun mahdollistajana toimi Susanna Lammassaari Lapin aluehallintovirastosta. Tapahtuman tarkoitus oli saada lappilaisten nuorten äänet kuuluviin ja kuulla nuorten toiveita ja odotuksia omiin elinympäristöihinsä liittyen.

Nuoria oli yhteensä 26 yhdestätoista Lapin kunnasta. Nuoriso-ohjaajat olivat nuorten taustatukena ja auttoivat valmistelemaan kysymykset ja keskustelunaiheet tapaamista varten. Kuitenkin kysymykset olivat nuorten itse pohtimia ja kehittämiä. Keskustelu toteutettiin ulko- ja sisärinkimenetelmällä. Sisäringissä käsiteltiin kansanedustajien ja alustuksen suunnitelleiden nuorten aiheita. Ulkorinki sai osallistua keskusteluun viittaamalla tai liittymällä slido.com kansanedustajatapaamiseen Peräpohjolan opistolla 30.9.2019.

Meille jäi hyvä kokemus ja saimme nostettua esille pohdintaa kansanedustajien ja muiden keskusteluun osallistuneiden välillä. Kansanedustajilla ja nuorilla oli hyvät kommentit ja argumentit valmiina. Meidän mielestä päivä oli arvokas kokemus ja koimme, että saimme äänemme ainakin jonkin verran kuuluviin. Olisi mukavaa, että myös jatkossa olisi tämän tyylisiä mahdollisuuksia keskustella päättäjien kanssa. Vaikka olemme vielä ”vain” lapsia ja nuoria, meilläkin on jo vahvoja mielipiteitä ja ajatuksia yhteiskunnallisista asioista.”

Tiistaina 5.11.saimme vieraaksemme Ylitornion kunnan vapaa-aikajohtaja Laura Kantomaan. Lauran esityksen aiheena oli ”Nuoret ja vaikuttaminen”. Laura kertoi kattavassa esityksessään muun muuassa omasta toiminnastaan Oulun yliopiston opiskelijajärjestössä ja Lapin yliopiston ylioppilaskunnan järjestösihteerinä sekä nykyisestä työstään Ylitornion kunnan vapaa-aikajohtajana.

Laura kertoi, että hän pyrkii omalla toiminnallaan kehittämään ja laajentamaan vapaa-aikatoimea. Eri käyttäjäryhmät pyritään huomioimaan ja Laura kysyikin nuorten odotuksia ja toiveita: mitä vapaa-aikatoimi voisi tarjota nuorille hyvinvoinnin ja viihtymisen lisäämiseksi. Nuorten vaikuttamiskanavista keskeisin on nuorisovaltuusto, jonka toiminnasta Laura myös kertoi. Ohessa linkki Lauran esitykseen:

Keskiviikkona 6.11. nuorisovaltuutetuista lukiolla opiskelevat Eino Harjuvaara, Vilja-Neelia Muotka, Juuso Sivula ja Leevi Körkkö esittelivät nuorisovaltuuston tavoitteita ja toimintaa.

Maanantaina 11.11.ykköset järjestivät ansiokkaan, hyviä kysymyksiä sisältävän tietokilpailun. Kilpailun voitti abiturientti Eino Harjuvaara vahvalla osaamisella.

Kahoot sähköisti tunnelman ja paljasti, ketkä ovat selvillä ajankohtaisista poliittisista kysymykistä ja henkilöistä. 

Palaute Allianssille kiitoksien kera on annettu, samoin lupaus järjestää viikkoa myös jatkossa! Kiitos kaikille Politiikkaviikkoon osallistuneille!

Teksti Seija Holster

Kuvat Seija Holster, Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle