Ole puhtaasti paras!

Julkaistu: 07.11.2016 klo 09.11

Äi4-kurssilla opiskelijat ovat pitäneet vaikuttavia puheita. Alina piti puheen dopingista.

Doping – sillä tarkoitetaan kuntoilijoiden käyttämiä lääkeaineita ja niiden kaltaisia aineita, joilla pyritään esimerkiksi kasvattamaan lihasmassaa ja voimaa, muokkaamaan ulkonäköä tai parantamaan liikuntasuoritusta.

•Kuka on kuullut vuoden 2001 Lahden MM-hiihtojen dopingskandaalista?

•Kisojen yhteydessä kuusi Suomen maastohiihtojoukkueen hiihtäjää jäi kiinni Hemohesin käytöstä

•Ja oikeastaan sen jälkeen suomalainen hiihtoharrastus on saanut vähän huonoa mainetta, mutta nykyään kuitenkin se on unohettu vähän niinkö Suomen kohalta ja ollaan siirrytty Norjaan. ( Kaikki tietää Therese Johaugin tarinan). Norjalaiset ei ole kuitenkaan niin huonossa maineessa kuin suomalaiset silloin skandaalin jälkeen.

•Oikeastaan mulla on aika vahvat mielipiteet dopingista. Minun mielestä ihminen on valinnut tosi väärän harrastuksen, jos alkaa miettimään sen käyttöä, sillä olipa harrastus mikä hyvänsä, siihen tarvitaan sinnikkyyttä ja monia harjoitustunteja.

•Kaikki me ollaan vaan ihmisiä ja meiät on luotu olemaan tälläsiä ku me ollaan, joten miksi meän pitäis tehä jotaki, mikä on kiellettyä? Miksi doping kiinnostaa niin paljon, vaikka se ei ole sallittua?

Kaikki jotka on voittanu olympiakultaa, MM-kultaa tai vaikka SM-kultaa - ne voittajat on ihan tavallisia ihmisiä. Kaikki on mahollista, jopa se, että pärjää huipulla ilman dopingia. Joten älkää ikinä käyttäkö mitään teitä muokkaavia aineita. Ehkä joillekki on tärkeintä voitto urheilussa ja joillekki taas ei, mutta kuitenki pitää muistaa yks kaikkien tärkeimmistä asioista se, että sie voit olla puhtaasti paras.

-Alina Heikka, syksy 2016

Takaisin edelliselle sivulle