Sudanilaispakolainen Issa Muhammed viihtyy Övertorneålla

Julkaistu: 18.11.2016 klo 11.58

Toisen kotimaisen kielen RUB4-kurssin aiheita ovat mm. ihmissuhteet, maahanmuuttajuus ja pakolaisuus sekä rasismi. Torstaina 17.11. saimme ruotsin tunnille vieraaksemme Issa Muhammedin, joka on kokenut pakolaisuuden omakohtaisesti. Issa Muhammed pakeni Sudanin Njalasta Ruotsin Övertorneålle yhdeksän vuotta sitten YK:n pakolaisjärjestö UNHCR:n kiintiöpakolaisena. Hän joutui jättämään kotinsa, perheensä ja sisaruksensa, koska Sudanissa ei ollut sotien vuoksi turvallista asua. Pakomatka sodan keskeltä on yleensä kallis, pitkä ja vaarallinen. 

Ennen siirtoaan Övertorneålle, Issa asui YK:n pakolaisleirillä ja työskenteli siellä avustaen mm. ruuan jakelussa toisille pakolaisille. Asuessaan pakolaisleirillä Issa tutustui ruotsalaisiin avustustyöntekijöihin, joten Ruotsi ei ollut hänelle täysin outo maa ennen muuttoa Norrbotteniin. Hän oli lukenut Ruotsista myös koulussa. 

Issa kertoi, että vaikeinta sopeutumisessa Övertorneålle on ollut tottua ilmastoon. Täällä on talvella kylmää ja pimeää, Sudanissa lämpötilat ovat ympäri vuoden korkeampia. Hän kertoi kuitenkin viihtyvänsä Övertorneålla hyvin, eikä haaveile muutosta toiselle paikkakunnalle. Issa totesi, että koti on siellä, missä työ on. Övertorneålla hän työskentelee maahanmuuttajien kotouttamisessa. Issan perheeseen kuuluu vaimo ja neljä lasta: kaksi koululaista ja pienet kaksostytöt. Vapaa-ajallaan hän harrastaa jalkapalloa. Kotona Issa laittaa sudanilaista ruokaa, joka ei kuulema eroa kovin paljoa ruotsalaisesta ruuasta; mausteita käytetään vain paljon enemmän. Muslimina hän ei syö sianlihaa, mutta muuten islamilaisuus ei näy hänen arjessaan erityisesti. Hän kertoo tutustuneensa moneen eri uskontoon ja on sitä mieltä, että monet uskonnot ovat pohjimmiltaan aika samanlaisia. 

Issa on oppinut ruotsin kielen todella hyvin. Sudanissa puhutaan useita eri kieliä, joten Issalla on muutenkin todella monipuolinen kielitaito. Opiskelijoille hän opetti vierailun aikana muutaman sanan arabiaa ja näytti myös, miten arabian kielellä kirjoitetaan oikealta vasemmalle. Rasismista kysyessämme Issa vastasi, että rasismia on kaikissa maissa, monien eri ihmisten välillä, ei vain kantaväestön ja maahanmuuttajien välillä. Övertorneålla hän on saanut useita ystäviä. 

Kiitos vierailusta, Issa!
Vierailu toteutettiin osana lukion kansainvälisyyshanketta #GlobE.

Teksti ja kuvat: Sari Lantto

Takaisin edelliselle sivulle