Tulevaisuuden työt tulevat — tarvitseeko meidän olla huolissamme?

Julkaistu: 10.10.2018 klo 12.45

Aineistojen käyttämisen taito on tullut kaiken aikaa tärkeämmäksi kirjotelmissa. Seuraavassa Senni Turusen pohdintaa tulevaisuuden työelämästä.

Oili Orispään Ylen sivuilla 3.4.2016 julkaistu artikkeli ”Tulevaisuuden työ on vaikeaa, mutta se pitää aivot vireänä” puhuu tulevaisuuden töiden vaatimista taidoista. Tiivistettynä tulevaisuuden työelämän vaatimat taidot ovat uteliaisuus, empatia, luovuus, oppiminen, vuorovaikutus, tutkijamainen asenne ja ongelmanratkaisutaidot. Jutussa luokanopettaja Markus Humaloja kertoo esimerkiksi siitä, kuinka oppilaalle annetaan tehtävä ja kriteerit, mutta sen toteuttamistapaa ei rajoiteta. Tulevaisuus tulee olemaan yhä enemmän ja enemmän ajattelu- ja luomistyötä kuin konkreettista koneiden kanssa vekslaamista ja hiekanmurujen lakaisemista lattioilta.

Kaikkihan lähtee koulutuksesta, josta Suomella tuntuu olevan hyvä maine. Koulutus on kaiken pohja työllistymiselle, leivän ansaitsemiselle. Nyt kuitenkin työttömyys on ongelma suomalaisessa yhteiskunnassa. Aiemmin Suomi ponnisti PISA-listojen kärkeen uudistamalla opetussuunnitelmansa ja unohtamalla Yhdysvaltojen koulusysteemistä tutun jatkuvan testaamisen ja paineiden asettamisen. Nyt vaikuttaa taas siltä, että Suomen opetustavoissa ollaan keskittymässä oikeisiin asioihin, keskitytään tulevaisuuteen ja siihen, miten Suomen nuorista ja lapsista saadaan hyvin työllistyviä aikuisia tulevaisuuteen. Voi olla, että Suomi on taas askeleen edellä. Koulutukseen panostaminen voi olla ratkaisu vaikkapa työttömyyteen. Tätä kuitenkin voi hankaloittaa se fakta, että opiskelijoilta esimerkiksi leikataan tukia. Rahalla on merkitystä, halusipa niin uskoa tai ei.

Digitalisaatio on astunut erittäin vahvasti esiin minullekin, iPad-lukiossa opiskelevalle vuosien 2018-2019 abille. Kun vuonna 2016 julkaistussa artikkelissa puhuttiin esimerkiksi siitä, miten oppilaille tulee antaa vapaat kädet toteuttaa itseään ja tehtävänsä, on se toteutunut. Saadessani tehtävän opettajalta voin usein kysymättäkin päättää, teenkö tehtävänannon esseenä, diaesityksenä luokalle vai opetusvideona. Orispään artikkelissa puhutaan luovuuden lisäksi vuorovaikutustaidoista. Nekin ovat koulussani toteutuneet ja omalta kohdaltani kehittyneet: on puhuttu Skypen välityksellä niin suomalaisille kuin brittiläisille ja keskusteltu ryhmissä ja pareissa erilaisista yhteiskunnallisista ongelmista, myös luokkahuoneen ulkopuolella. Kielten ja eri kulttuurien tuntemisen merkitys kasvaa yhä enemmän globalisoituvassa maailmassa ja digitalisaatio on mainio keino toteuttaa ja harjoittaa näitä taitoja. Eikö digitalisaatiossa ole sitten yhtäkään epäkohtaa? Vaikuttaa siltä, että digitalisaatio on taivaan lahja, jolla kaikki ongelmat ratkeavat.

Digitalisaatiolla on kuin onkin huonot puolensa. Monet syyttävät digitalisaatiota työpaikkojen menetyksestä: ”___ vei työni!” Rakennetyöttömyys on vakava ja mahdollisesti pitkäaikainen ongelma, joka johtuu yhteiskunnan rakenteiden muuttumisesta, esimerkiksi digitalisaation merkityksen korostumisesta ja automatisaatista. Työ ei kuitenkaan katoa minnekään, se vain muuttaa muotoaan, kuin energia konsanaan. Samoin ajattelee Katri Saarikivi, Helsingin yliopiston aivotutkija aiemmin mainitussa Orispään artikkelissa. Saarikivi mainitsee mielestäni myös toisen erittäin tärkeän pointin: ”— se (työ) vain muuttuu jatkuvasti – on aina muuttunut ihmisen ja työkalujen kehittyessä.”

Yhdyn Saarikiven ajatuksiin ja sanon, että digitalisaatio ja tulevaisuuden töiden erilaisuus ovat vain yksi askel eteenpäin teollistumisesta. Ihmisiä vain kauhistuttaa ajatusta tuntemattomasta ja uudesta, uskon, että samanlaisia ongelmia ja ajatuksia oli teollistumisen aikaa. Teollistumisen myötä kuitenkin työtunnit vähenivät: 1950-60-luvuilla Suomessa tehtiin 50-60 tuntista työviikkoa, nykyään tehdään vain 35-40 tuntisia viikkoja. Ja määrä voi olla laskemaan päin! Työajan lyhentyessä ihmisillä on enemmän aikaa ajatella, luoda uutta, viihdettä ja keksintöjä. Voisi sanoa, että koneiden sijaan, antiikin aikoina poliksissa elävillä rikkailla miehillä kuten Sokrateella, Aristoteleella ja Platonilla olivat orjat. Töistä ns. vapauduttuaan nämä filosofit saivat aikaa ajatella ja keksiä. Tuon ajan ”teollistuminen” ei nykyään tietenkään ole moraalisesti hyväksyttävää.

Antti Karjalainen listaa ”16 ammattia, joita et osannut kuvitellakaan” (Taloussanomat, 19.5.2014) esimerkillistämään, miltä tulevaisuuden työt voivat näyttää. Listassa mainittua vertikaaliviljelyä hyödynnetään jo, mutta itse en ollut aikaisemmin vielä esimerkiksi jokamieslobbarista kuullut. Jokamieslobbari lobbaisi maksua vastaan asioista, joiden haluat edistyvän eduskunnassa. Palvelurobottiohjaajiakin varmasti koko ajan kehitellään, olisivatko itsepalvelukassat noiden alkukantainen muoto? Sanoohan konekin jo ”Kiitos ja hyvää päivänjatkoa!” Teollistuminen, digitalisaatio, kaikkien näiden tarkoitus on luoda ihmiselle aikaa ajatella. Keksihän Rene Descarteskin jo satoja vuosia sitten ratkaisun häntä piinaavaan kysymykseen olemassaolosta: Cogito, ergo sum. Ajattelen, siis olen. Ihmisyys kiteytyy kykyymme ajatella. Sillä eroamme muista olioista Maassa.

Usein kuulee puhuttavan myös digitalisaation aiheuttamasta äärimmäisestä individualistisuudesta. Työtuntien vähentyessä on enemmän omaa aikaa, tehdään lomamatka pieneen idylliseen maalaiskylään Ranskan sisämaahan ja unohdetaan huolet ja murheet, koska ”minulla on oikeus rentoutua”. Monet ovat huolissaan yhteisöllisyyden mahdollisesta minimaalisuudesta.

Itse en olisi huolissani. Eikö juuri vuorovaikutustaitojen korostaminen tulevaisuuden töissä puhu yhteisöllisyyden merkityksestä? Saarikivi mainitsee, ettei kaikissa alussa mainituissa tulevaisuuden taidoissa tarvitse olla seppä syntyessään. ”Kollektiivinen älykkyys on ihmiskunnan paras ongelmanratkaisun työkalu”, aivotutkija sanoo. Yhteisöllisyyttä siis tarvitaan, se vain muuttaa muotoaan kyläkokouksista skype-keskusteluihin toiselle puolelle maapalloa, eri tulevaisuuden taitojen asiantuntijoiden välille. Suomalainen Sanna, empatian maisteri, keskustelee intialaisen Karanin kanssa, joka puolestaan on asiantuntija uteliaisuudessa ja tutkijamaisessa asenteessa. He sitten ratkaisevat, ovatko Karanin käyttämät tutkimusmenetelmät eettisiä ja moraalisesti oikein.

Tulevaisuuden työt tulevat ja ovat jo täällä, halusitpa sitä tai et. Yhteiskunta on aikaisemminkin selvinnyt moisista muutoksista, se tulee selviämään nytkin. Se kuitenkin edellyttää sitä, että tulevaisuuden taitoja opetetaan jo alakoulussa, kuten Suomessa ymmärtääkseni tehdään. Kysymykset ihmisyyden merkityksestä tulevat kuitenkin piinaamaan meitä, arvot tulevat muuttumaan; korostammeko työnteon merkitystä ja asioita, joita sillä voi saavuttaa, vai nautintoa, jonka olemme ansainneet ihmiskuntana suuresta ajattelutyöstämme? Korostammeko yhteisöllisyyttä vai omaa napaamme?                                                                                                                                                                                                                                                                       Senni Turunen

Takaisin edelliselle sivulle