Uutisia yhteiskirjoittamisella

Julkaistu: 21.09.2016 klo 22.56

Ykkösillä oli 19. syyskuuta TVT-tunti, jolloin opiskeltiin perinteisin menetelmin, täysin ilman mediaa. 21.9. TVT-opiskelussa harjoiteltiin yhteiskirjoittamista, jonka tuloksena syntyivät seuraavat uutiset.

Mediaton tunti

Ylitornion yhteiskoulun lukiossa vietimme maanantaina 19. syyskuuta mediatonta tuntia. Tavoitteena oli saada meidät huomaamaan, miten suuri osa tieto- ja viestintätekniikka on osa opiskeluamme. Olimme aiemmin jo keskustelleet mediattoman tunnin pitämisestä ja olimme kiinnostuneita kokeilemaan sitä.

Tunnin alkaessa jätimme laitteemme luokan ulkopuolelle. Aloitimme keskustelemalla pienemmissä ryhmissä erilaisista aiheista. Tarkoituksena oli keskustella aidosti läsnä ryhmässä ilman mediaa. Jokainen ryhmä kävi viidessä eri pisteessä, joissa oli erilaisia tehtäviä. Pohdimme iPadin käytön hyviä ja huonoja puolia sekä kirjoitimme runon siitä, kuinka iPad muutti kuvitteellisen Joonatanin opiskelun.

Lopuksi otimme kantaa useisiin väittämiin mediatonta tuntia koskien. Suurin osa meistä opiskelijoista ei huomannut itsessään vieroitusoireita laitteista erossa olemisesta.

Välillä on mukava olla erossa laitteista, mutta media on kuitenkin tänä päivänä niin suuri osa elämäämme ja opiskeluamme, että olisi vaikea kuvitella täysin mediatonta elämää.

Tunti ilman mediaa

Maanantaina 19.9 harjoittelimme tvt:n tunnilla ilman mediaa olemista. Normaalisti tunnit käsittelevät median, etenkin iPadien käyttöä. Tunnin ideana oli herätellä meitä oppilaita median täyttämän elämän keskeltä. Lähdimme ilman ennakkoluuloja tunnille tietämättä, mitä mediattomuus tvt-tunnin aikana tarkoittaa.

Oppitunnilla teimme erilaisia tehtäviä liittyen vuorovaikutustaitoihin. Suorittavat ryhmät saimme päättää itse. Tehtäviä oli esimerkiksi tarinan kertominen, jatkaminen, runojen keksiminen ja iPadin sekä hyvien että huonojen ominaisuuksien luetteleminen. Meidän suosikkimme oli pikkuesineistä kerrottava tarina, jota jokaisen ryhmän jäsenen piti vuorollaan jatkaa.

Tunnin lopussa saimme ilmaista oman mielipiteemme leikin myötä. Siinä kysyttiin muun muassa “Keskityinkö paremmin tuntiin, kun mediaa ei ollut käytössä?” ja “Huomasinko itsessäni vierotusoireita tällä tunnilla?”. Kysymykset saivat pohtimaan tuntia syvemmin ja etenkin omaa median käyttöä. Niihin vastattiin hyvin yksimielisesti.

Nykyään media on suuri osa miltei jokaisen ihmisen elämää. Media on mukana koko ajan, ja siihen jää riippuvaiseksi huomaamattakin. Tunnin tarkoitus oli varmasti herätellä meitä oppilaita median täyteisestä elämästä, ja herättely toteutui ainakin meidän ryhmän kohdalla.

Veera, Julia, Emilia ja Henni

Oppitunti ilman laitteita ja mediaa

19.9.2016 Ylitornion yhteiskoulun lukion ensimmäisen luokan opiskelijat irrottautuivat mediasta 45 minuutin ajaksi. Laitteet jätettiin tunnin ajaksi luokan ulkopuolelle, jotta ei syntyisi kiusausta vilkaista iPadia. Tunnin tarkoituksena oli näyttää oppilaille, miten tehdä yhteistyötä ilman laitteita ja mediaa ja kuinka tärkeää oikea kanssakäynti on jokapäiväisessä elämässä. Oppilaat kommentoivat tuntia positiivisesti. Monet pitivät siitä, kuinka tunti oli aktiviteetteja täynnä.

Tunti alkoi keskustelulla eri ryhmissä, joihin aiheet saatiin rehtori Sari Lanton korteista. Sen jälkeen alkoi ryhmissä töiden tekeminen. Taululle kirjoitettiin iPadien hyviä ja huonoja puolia ja mietittiin myös sitä miten uuteen oppilaaseen tutustuttaisiin. Jokainen ryhmä mietti eri keinoja painaa asioita muistiin ja pohdiskeli, miten iPadien käyttö vaikuttaa opiskelussa. Lopuksi oppilaat antoivat tunnista palautetta ja opettajat pitivät mielipidekyselyn, jossa kyseltiin, miten tunti ilmaan mediaa kunkin yksilön kohdalla kulki.

Tunnilla keskusteltiin iPadin käytön hyvistä ja huonoista puolista. Vaikka molempia oli kirjoitettu taululle suunnilleen saman verran, hyviä puolia oli ainakin oppilaiden mielestä enemmän. Oppilaat olivat sitä mieltä, että iPad on arvokas väline tiedonhaussa ja luovuuden kehittämisessä. Joidenkin mielestä iPadin käyttö aiheuttaa huonon työasennon ja sen käytössä ilmenee välillä teknisiä vikoja.

Tunnilla oppilaat huomasivat, kuinka nykypäivänä ihmiset ovat riippuvaisia mediasta ja laitteista. He huomasivat, kuinka vapauttavaa oli väliltä irrottautua laitteista ja somesta. Tunnin lopussa mielipidekyselyssä selvisi, ettei suurimmalla osalla luokasta ei ilmennyt vieroitusoireita somesta. Tosin osalle mediattomuus oli isokin kriisi.

Lotta, Anu, Kaidi ja Rasmus

Tällaisia runoja ja tarinoita syntyi Joonatanista.

Mediaton tunti

Sari ja Mirjami pitivät meille mediattoman tunnin, koska halusimme palata aikaan ilman sosiaalista mediaa. Tunnin tavoitteena oli, ettei käytetä IPadia, puhelimia eikä muita älylaitteita koko tunnin aikana. Ohjeet oli kirjoitettu käsin tai tulostettu. IPadit ja puhelimet jätettiin oven ulkopuolelle tun-nin ajaksi. Oppilaat jaettiin viiteen eri ryhmään ja ryhmissä kierrettiin eri pisteissä. Lopputuloksena oli se, että suuri osa oppilaista huomasi pärjäävänsä ilman älylaitteita ilman minkäänlaisia vieroi-tusoireita.

Ensin aloitimme virittelyllä ja saimme kortit, joista meidän täytyi keskustella. Korteissa oli väittämiä erilaisista asioista, ja keskustelua syntyi niiden avulla helposti. Tämän jälkeen keksimme kysymyksiä ryhmässä Leena Gustafsonille, jonka roolin joku ryhmäläinen otti.

Yhdessä ryhmätehtävässä oppilaat keksivät hyviä ja huonoja puolia IPadin käytöstä. Hyviä puolia oli paljon. Esimerkiksi hyvistä puolista oli, että IPadin käyttö tuo vaihtelua siihen ruutuvihkoon piirustamiseen ja se helpottaa opiskelua, koska sen avulla tiedon hankkiminen on parin näpäytyksen päässä. Myös huonoja puolia oli aika paljon, kuten se, että oli vaikeaa keskittyä opiskeluun, koska IPadin pelit tai joku some meinaa viedä huomion. Mutta loppujen lopuksi hyviä ja huonoja puolia on molemmin puolin paljon.

Eräs ryhmätehtävä oli sellainen, että siinä piti keksiä runo tai tarina siitä, miten Ipadin käyttö muutti kuvitteellisen Joonatanin opiskelun. Suuri osa ryhmistä teki runon, ja ne olivat todella hauskoja. Yksi runo kertoi siitä, miten Joonatanista tuli iloinen ja satakiloinen.

Yksi ryhmätehtävä oli ottaa pöydältä esine ja kertoa jatkotarinaa esineiden avulla. Mentiin monta kierrosta ja tarina kuulosti erittäin hauskalta ja tarinassa ei ollut mitään järkeä, mutta silti nauroimme omalle tarinalle. Osa tarinoista oli hyvinkin dramaattisia. Lopussa Mirjami ja Sari kyselivät ky-symyksiä ja piti asettua janalle kohtaan, mikä tuntui itselle oikealta.

Yksi ryhmän jäsenemme kertoo omista kokemuksistaan. "Tunti tuntui todella pitkältä ja viero-tusoireita ilmeni jo ensimmäisen vartin aikana. Tunnin aikana oloni vain huononi, koska puhelin ei ollut koko ajan käden ulottuvilla. Puhelimesta on tullut niin suuri osa minua, että tuntui kuin osa minusta olisi ollut poissa mediattoman tunnin ajan. Vaikka tunneilla ei yleensäkään saa käyttää puhelinta, tulee sitä käytettyä aina kun huomaa, että on saanut viestin. Tiesin kyllä, että tunti olisi vaikea, mutten todellakaan odottanut niin voimakkaita vierotusoireita. Kädet tärisivät ja olo oli turvaton. Tunnin mittaan ne vain voimistuivat, ja kun tunnin päätyttyä sai ottaa puhelimen käteen, olo oli jälleen turvallinen ja ennen kaikkea kokonainen. Mediaton tunti sai minut tajuamaan, että olen pahemman kerran riippuvainen puhelimesta ja sosiaalisesta mediasta."
                                                                                                                                                                           Essi, Jonna, Pekka T., Laura

Tunti ilman mediaa

Ylitornion ykköset eivät käyttäneet 19.9 tieto- ja viestintätekniikan tunnilla iPadeja. Kaikki lähti siitä, kun edellisellä tunnilla oppilaat testasivat nettiriippuvuuttaan. Ensin aioimme järjestää teema-päivän, jolloin ei käytettäisi iPadeja eikä puhelimia, mutta suunnitelma muuttui, ja päivä muuttuikin yhdeksi tunniksi.

Mikä oli tavoite?

Oppitunnin tavoite oli olla ilman mediaa kokonainen tunti ja kokeilla, millaista opiskelu olisi ilman iPadeja meidän koulussa. Kuinka paljon vaikeampi olisi jakaa tiedostoja ja ajatuksia ilman iPadeja, ja kuinka paljon ne auttavat opiskelussa nykyään.

Mitä teimme?

Kuljettiin ryhmissä ja tehtiin eri tehtäviä. Teimme runon mielikuvitushenkilöstä nimeltä Joonatan. Ryhmäläiset pääsivät myös pohtimaan iPadin käytön hyviä ja huonoja puolia, jotka kirjoitettiin val-kotaululle. Teimme tarinan esineistä jotka oli levitetty pöydälle. Listasimme erilaisia tapoja, joilla oppii hyvin.
Lopuksi tehtiin oma mielipidejana, eli esitettiin kysymyksiä ja oppilaat järjestäytyivät mielipi-teidensä mukaisesti janalle. Esimerkiksi oli yksi kysymys että "Tuliko tällä tunnilla kenellekään vieroitusoireita?" johon vain yksi oppilas uskalsi asettaa itsensä Kyllä:n puolelle.

Mitä opimme?

Opimme, että oikeasti olemme aika riippuvaisia mediasta. Ei voinut näyttää materiaalia peilaamalla eikä katsoa nopeasti jotakin puuttuvaa tietoa. Koko ajan oli "tyhjä olo": Onko puhelin tallessa? Miksei se ole taskussa, pöydällä tai muuten koko ajan näkyvillä tai tunnu taskussa? Opiskelu olisi erilaista, toisaalta mielenkiintoisempaa, mutta toisaalta taas epäkäytännöllisempää. Tunti oli oikeas-taan aika mukava, mutta loppujen lopuksi on ehkä parempi, että käytämme mediaa opiskelussa. Se on kuitenkin ihan hyvä apu.

                                                                                                                                            Aleksi H, Pekka L, Markus, Henna, Senni

Kuvat Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle