Vielä sadan vuoden päästäkin

Julkaistu: 15.11.2017 klo 22.57

Joonas Kuikka kehottaa kolumnissaan ”Unohda uutisvirta - kaikki on paremmin kuin ennen” (Lapin Kansa 28.10.2017) unohtamaan kaikki nykyhetken murheet ja keskittymään hetkeksi vain hyviin uutisiin. Kuikka kertoo, miten maailma on kehittynyt positiiviseen suuntaan viimeisen sadan vuoden sisällä.

Koulumme aamunavauksissa kerrottiin hiljattain Suomen juhlavuoden kunniaksi kaikkia positiivisia asioita Suomesta ja siitä, miten Suomi sijoittuu monissa (esimerkiksi turvallisuudentunnetta mittaavissa) kansainvälisissä tilastoissa korkealle. Huomasin yllätyksekseni kuuntelevani aamunavauksia hieman tylsistyneenä, vain puolella korvalla. Negatiivisten uutisten tulvaan tottuneena yhtäkkiä pelkkiin positiivisiin asioihin keskittyminen tuntui ylistävältä suitsutukselta.

On totta, että monesti negatiiviset asiat jäävät mieleemme herkemmin kuin positiiviset. Monesti jopa dramaattisesti negatiivisia asioita korostavilla otsikoilla havitellaan uutiselle suuria lukijamääriä. Kuten Kuikka kolumnissaan kertoo, nykyajan hurjassa tietovirrassa voimme saada illuusion siitä, että negatiiviset tapahtumat ovat merkittävämpiä kuin ne oikeasti ovatkaan.

Kuikka kertoo äärimmäisen köyhyyden merkittävästä laskusta, keskimääräisen eliniän kaksinkertaistumisesta maailmanlaajuisesti, väkiluvun hurjasta kasvamisesta ja talouskasvun moninkertaistumisesta sadan vuoden aikana. Kolumnissa nämä asiat esitetään mykistävänä kehityksenä, mitä ne toki kiistämättä ovat, mutta realistina en voi kuitenkaan olla näkemättä niiden toista puolta.

Ihmisten ja kulutuksen valtava lisääntyminen jättää jälkensä maapalloomme. Vaikka eriarvoisuus maailmassa on vähentynyt huimasti sadan vuoden aikana, tulisi meidän pelkän tulosten hehkuttamisen sijaan miettiä, miten jatkossakin pystymme elämään maapallollamme.

Maapallomme ei kestä nykyistä kulutustasoamme, ja paljon hälyttäviä merkkejä siitä on näkyvissä jo nykypäivänä. Silti toimet maapallon biodiversiteetin säilyttämiseksi ja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseksi ovat riittämättömiä.

Emme voi koskaan täysin välttyä huonoilta uutisilta, eikä meidän tulekaan. Pelkkä positiivisen kehityksen hehkuttaminen tai negatiivisten asioiden alleviivaaminen ei kuitenkaan edistä mitään. Pelkässä negatiivisuudessa tai positiivisuudessa vellominen ei välttämättä edesauta samanlaista kehitystä kuin mitä se tähän mennessä on ollut. Meidän on tärkeä tietää asioiden hyvät ja huonot puolet. Tärkeää on myös tietää, miten voimme itse vaikuttaa asioihin, jotta voisimme mahdollisesti muuttaa sitä, miten ne vaikuttavat meihin.

Voisimmeko pelkän negatiivisuuden tai positiivisuuden sijaan lukea enemmän uutisia, joissa tuotaisiin esille ratkaisuja tilanteiden parantamiseksi. Meidän pitää ratkaista monta ongelmaa, jotta voimme olla varmoja siitä, että ihmiset saavat olla lukemassa uutisia - niin huonoja kuin hyviäkin - myös sadan vuoden päästä.

Aada Lampinen

Takaisin edelliselle sivulle