Vieraana yritysneuvoja Toni Kraatari

Julkaistu: 22.03.2018 klo 16.11

Yritysneuvoja Toni Kraatari kävi vierailulla kakkosten YH2 -tunnilla kertomassa muun muuassa yrityksen perustamisesta, yritysmuodoista ja rahoittamisesta yritystoiminnan elinkaaren eri vaiheissa.

Lähtökohta yritystoiminnan perustamiselle löytyy osaamisesta, kiinnostuksesta, harrastuneisuudesta ja rahoituksen järjestymisestä. Yritystoiminnan luonteeseen kuuluu, että tuloja pitää olla enemmän kuin menoja. Kuulostaa helpolta, mutta on käytännössä vaikeampi toteuttaa: miten saada tuloja ja hallita järkevästi menoja. Tilanteet ovat myös muuttuvia ja kaikkiin asioihin yrittäjäkään ei voi välttämättä vaikuttaa. Avainsanoja ovat kuitenkin aina suunnittelu ja budjetointi.

Toni kertoi, että Ylitorniolla on noin 300 yritystä, joista 95% on yksin yrittäjiä eli toiminimiä. Loput yritykset työllistävät joko yhden tai useamman työntekijän. Yksi isoista ylitorniolaisista yrityksistä on Ylitornion Betonituote,YBT, jolla on noin 50 työntekijää pelkästää Ylitorniolla. Lisäksi YBT:lla on toimintaa myös muualla Suomessa ja ulkomailla; pieneltäkin paikkakunnalta on mahdollisuus ponnistaa ja onnistua.

Yritysneuvojaan otetaan yleensä yhteyttä yrityksen perustamisvaiheessa. Toni totesi, että osa yritystoimintaa aloittavista selviää yksin, osa tarvitsee tukea. Suomessa yritystoiminnan aloittaminen on tehty Tonin mukaan hyvin helpoksi: muutama lomake riittää, kunhan ajatus on selkeä.

Toni vertasi alkutilanteen käytännön ohjausta eräänlaisena ”kolmiyhteytenä”. Kolmion eri tekijät tulee olla niin selkeästi mietitty ja ilmaistu, että ne ovat ulkopuolisenkin ymmärrettävissä: Idea / Rahat/€ eli tulot ja menot / Roolit, vastuut.

Toni painottikin liiketoimintasuunnitelman (LTS) selkeyttä ja kannattavuuslaskelman merkitystä: yrittäjän näkökulmasta yritystoiminnan tulee olla kannattavaa, muuten siinä ei ole mitään mieltä. Yritys tarvitsee yleensä ainakin alkuvaiheessa ulkopuolista rahoitusta yhdeltä tai useammalta rahoittajalta. Rahoitusta voidaan hakea esimerkiksi TE-keskuksesta, Finverasta, ELY-keskukselta, pankista jne.heti, kun suunnitelma on laadittu. Oleellista on, että aina joku ulkopuolinen arvioi suunnitelman idean ja toimivuuden. Toni totesi, että ”nuhteeton” verovelkatodistus on merkityksellinen varsinkin silloin, kun rahoitus on julkista rahoitusta. Yksityinen rahoittaja voi sen sijaan toimia vapaammin, oman harkintansa mukaan.

Starttirahaa anottaessa yrittäjä saa arviointia ja sparrausta automaattisesti, mutta myös pitkään yrittäjänä toimineen on hyvä arvioida yrityksensä tilannetta ja elinkelpoisuutta. Ne ovat kysymyksiä, jotka tulevat ajankohtaisiksi viimeistään mahdollisen sukupolvenvaihdoksen ja/tai yritysmyynnin yhteydessä. Toni kuvasi tilannetta jokseenkin siten, että yrittäjä myy menneisyyttä ja ostaja ostaa tulevaisuutta. Tällöin ulkopuolinen näkökulma on tarpeen, jotta tilanne voidaan arvioida mahdollisimman objektiivisesti.

Tässä joitakin Tonin kertomia näkökulmia. Tonin asiantuntemuksen kautta saimme syvennyksen kurssin keskeisiin teemoihin ja johdantoa kesäyrittäjyyteen. Kiitos vierailusta!

Teksti ja kuva Seija Holster

Takaisin edelliselle sivulle