Welcome, Vittoria and Laura! iConnected

Julkaistu: 03.10.2017 klo 09.43

Maanantaina lokakuun toisena päivänä koko lukion väki kokoontui yhteen toivottamaan tervetulleiksi seuraavan jakson ajan lukiolla opettajina toimivat italialaiset Vittoria Condorellin ja Laura Semenzinin.

Sekä Vittoria että Laura kertoivat hiukan itsestään ja kakkosjaksossa alkavasta italian kielen ja kulttuurin kurssista, jolle osallistuvat Milanoon lähtevät opiskelijat. Lisääkin kurssilaisia tälle kiinnostavalle italian kurssille ilmoittautui. 

Infotilaisuudessa toivotettiin aplodein lämpimästi tervetulleeksi koulun italialaisvahvistukset. Opiskelijakunnan hallitus ja kukin vuosiluokka esittäytyi. Italialaisopettajat halusivat vaihtoon nimenomaan Suomeen metallimusiikin vuoksi. He tulivat Suomeen AIESEC-järjestön välittäminä. Järjestöllä on linkkeja kaikkiin yliopistoihin ympäri maailmaa ja se antaa opiskelijoille mahdollisuuden vaihtoon toisessa maassa. Tavoitteena on oppia toisesta kulttuurista. Järjestö pyrkii tekemään työtä globaalien ongelmien, esimerkiksi vihan, köyhyyden, epätasa-arvon ja ilmasto-ongelmien ratkaisemiseksi. Ennen tuloaan Ylitorniolle Vittoria ja Laura olivat viikon Oulussa, jossa heille kerrottiin jotain suomalaisuudesta. 

27-vuotias Vittoria Condorelli on kotoisin Roomasta. Hänellä on monikulttuurinen perhe, joten hän puhuu italiaa, englantia, ranskaa ja venäjää. Vittoria opiskelee kieliä roomalaisessa "La Sapienza" -yliopistossa ja venäjää Venäjän kulttuuri-instituutissa. Hän pitää musiikista ja taiteista, soittaa hiukan pianoa, kitaraa ja huilua. Hän on opiskellut taiteisiin painottuneessa lukiossa "Via Ripetta" Roomassa.

21-vuotias Laura tulee Venetsiasta ja aikoo opettajaksi. Laura opiskelee filosofiaa ja draamaa venetsialaisessa yliopistossa "Ca Foscari". Hänen harrastuksiinsa kuuluu musiikki, draama ja kielet. Hän soittaa alttoviulua. Hän opiskeli "Primo Levi" -lukiossa, jolla on humanistinen ja klassinen painotus. 

Welcome to Ylitornio, Vittoria ja Laura! We hope you will enjoy your visit here.

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle