Ykkösten ja kakkosten vanhempainilta

Julkaistu: 19.10.2016 klo 12.17

Lukiolla järjestettiin sekä ykkösten että kakkosten vanhempainilta tiistaina 18.10. Ykkösten osalta ilta alkoi klo 17.30 ja kakkosten klo 19.00.

Ykkösten vanhempainilta

Ykkösten ilta alkoi ryhmänohjaaja Mirjamin "virtuaalivierailulla" eli Skype -puhelulla, jonka myötä Mirjami esitti tervehdyksensä vanhemmille. Muutoin illan ohjelma koostui asioista, jotka ovat keskeisiä lukiossa opintonsa aloittavan nuoren vanhemmalle. Illan aikana käsiteltiin lukion käyttämiä yhteistyö/tiedotuskanavia, joita ovat:
- lukion verkkosivut, josta löytyy lukion ajankohtaiset asiat sekä esimerkiksi linkit kaikkiin opintojen kannalta keskeisille sivustoille (opetussuunnitelma, eri oppinaineiden ainekohtaiset sivut, oppikirjaluettelo, lukuvuosikalenteri. lomakkeet jne.)
- Facebook, joka on kaikkien luettavissa, vaikka muutoin ei olisi kirjautuneena
- Verkkolehti, jossa on juttuja lukion arjesta, vierailuista, tapahtumista ja esimerkiksi vanhempainilloista
- Wilma, joka on nykyisin tärkein ja virallinen tiedotuskanava. Rehtori kertoi muun muassa tunnuksista, salasanasta, kirjautumisesta sekä vanhemmalle avautuvasta näkymästä. Wilmassa voi käydä tarkastamassa esimerkiksi poissaolot ja jaksoarvioinnit. Syksyn ensimmäinen jaksoarviointi on nyt nähtävissä, ja käytäntö on, että ryhmänohjaaja laittaa viestin Wilman kautta vanhemmille, kun arviointi on valmis.
- Osa opettajista kirjoittaa myös päiväkirjan Wilmaan, josta voi käydä katsomassa tunneilla käsiteltyjä asioita ja mahdollisia läksyjä. Jokainen opettaja ilmoittaa tuntien alussa käytössä olevan tavan.
- Arvionnin osalta rehtori kertoi uuden opetussuunnitelman myötä muuttuneista arvioinnin käytänteistä ja opiskelijoiden mahdollisuuksista vaikuttaa arvosanaansa ja merkintöjen sisällöstä (K-merkintä = kesken, H = hylätty ja S = suoritettu).
- Jos Wilmaan kirjautumisessa tai käytössä on ongelmia, rehtori kehotti ottamaan yhteyttä koulusihteeri Päiviin, joka auttaa jokaista henkilökohtaisesti. HUOM! Wilma-viestiin kannattaa vastata Wilman kautta!
- Sähköposti ja puhelin ovat tietenkin edelleen käytössä ja tapaamisia saa halutessaan niin ryhmäänohjaajan, aineenopettajien kuin opinto-ohjaajan kanssa. Koulun toimintaan saa myös tulla halutessaan tutustumaan; lukio-opetus on julkista ja avointa toimintaa.

Illan aikana vanhemmille kerrottin myös opiskeluhuollon kannalta tärkeistä yhteistyökumppaneista eli koulukuraattori Milla Tofferista, koulupsykologi Mika Nevalasta ja terveydenhoitaja Eija Kursulasta. Heidän yhteystietonsa löytyvät lukion verkkosivuilta. Kaikki heistä myös vierailevat lukiolla yhdessä ja erikseen, erityisesti koulukuraattori Milla.

Rehtori kertoi kansainvälisyyshankkeista, iPadien käytöstä opetuksessa/syksyn aikana toteutusta TVT-opetuksesta ja kyseli myös vanhempien kokemuksia miten lukio-opiskelu ja teknologian hyödyntäminen näkyy kotona. Opiskelijoiden kokemuksista kerrottiin ryhmänohjaaja Mirjamin laatiman Keynote-esityksen myötä; kokemukset olivat lähes poikkeuksetta myönteisiä.

Kiitos mukavasta illasta!

Näin kuvasivat ykkäset oman ryhmänsä ilmapiiriä.

Kakkosten vanhempainilta

Kakkosten vanhempainilta oli luonteeltaan lähes kuin vanhojen tuttujen tapaaminen. Lukion käytänteet ja ilmoituskanavat ovat jo tuttuja, mutta esimerkiksi Wilma on koettu joskus oikuttelevaksi. Vanhempia kehotettiin tällöin olemaan yhteydessä koulusihteeri Päivi Keräseen, joka osaa varmasti auttaa.

Illan aikana keskusteltiin yleensä kakkosvuoden haasteista ja ilon aiheista. Opintojen edetessä vaatimusten koetaan pääsääntöisesti kasvavan, mikä voi näkyä kotona. Toisen vuoden aikana lähtö maailmalle alkaa realisoitua, ylioppilaskirjoitusten hajauttamissuunnitelma ja yleensä kirjoitettavien aineiden päättäminen saattavat aiheuttaa stressiä. Ylioppilaskirjoitusten sähköistyminen koskee niin ikään monia kirjoittajia. Asiaa kuitenkin harjoitellaan ja jokainen opiskelija selviää vaadittavasta tekniikasta (= paluusta vanhaan tekniikkaan) varmuudella. Ylioppilastutkintolautakunnan sivuilta sekä Digabi -sivustoilta löytyy lisätietoa niin kirjoituksista yleensä kuin sähköisistä kirjoituksista. Molempiin löytyvät linkit lukion kotisivuilta.

Kakkosvuoteen sisältyy monia mukavia tapahtumia: abikonvan järjestäminen kolmosille ja tärkeimpänä tietenkin Wanhojen tanssit. Lisäksi kakkoset ottavat vastaan monia vierailuja ja alaesittelyjä ja käyvät esimerkiksi Oulun yliopiston Abipäivillä. Opintomatkoista ja hankkeista haluttiin ja myös saatiin lisätietoa. Saksan ryhmäläiset matkaavat jonnekin päin Saksaa tai Itävaltaa kevään aikana. Ensi vuonna on odotettavissa matka Englantiin ja rehtori kertoi alustavasti matkojen kustannuksista ja rahoittamisesta. Muutoin kakkoset jatkavat vanhan opetussuunnitelman mukaisesti, mutta myös heidän osaltaan arvioinnissa on pyritty monipuolisuuteen.

Kaikista tapahtumista tulee juttuja Verkkolehteen ja osittain viestiä Wilmaan. Vanhempainiltoja haluttiin jatkaa vanhalla kaavalla: koetaan mukavaksi viettää yhteinen jutteluhetki ja tavata myös toisia vanhempia. Avoimien ovien päivä ei ole kaikille mahdollinen työn vuoksi; siitä huolimatta tutustumaan saa tulla ja ovet ovat siten aina avoinna. Ollaan kuulolla ja yhteyksissä!

Teksti Seija Holster

Takaisin edelliselle sivulle