Ykkösten vanhempainilta 8.10.2019

Julkaistu: 09.10.2019 klo 17.54

Ykkösten vanhempainilta 8.10.2019 1.jakson vaihtuessa oli hyvä hetki kokoontua keskustelemaan ykkösten vanhempien kanssa lukio-opinnoista: opiskelijat ovat jo päässeet opinnoissaan vauhtiin, kotona on nähty lukiolaisen arkea ja todennäköisesti ehditty saada kommentteja opiskelusta ja ensimmäiset arvioinnitkin ovat valmiina.

Vanhempainillan aiheet liittyivät lukio-opiskelun yleisiin asioihin. Wilman käyttö on ennestään tuttua, mutta rehtori kävi läpi muutamia keskeisiä asioita poissaoloista, työjärjestyksestä ja arvioinnista.

Poissaoloista: opettajat merkitsevät selvittämättömät poissaolot punaisella. Vanhemmat muuttavat poissaolot puolestaan selvitetyksi (vihreä merkintä). Jos poissaolosta tiedetään etukäteen, ryhmänohjaajalle voi laittaa viestiä; hän huolehtii merkinnät. Ryhmänohjaaja vastaa 1-3 päivän poissaoloista. Pidemmät, esimerkiksi lomat, sovitaan rehtorin kanssa. Opettaja merkitsee myös myöhästymiset ja muun koulutyön (esim.autokoulu). Poissaolojen seurannan tarkoitus on hyvä ja sen tarkoitus on tukea vanhemmuutta: tietää, että nuori on siellä missä pitääkin.

Wilmasta löytyy myös työjärjestys ja jaksoarvionti (kurssit ja arvosanat). Aineenopettajat kertoivat illassa omien aineidensa sisällöistä ja kurssien toteuttamisesta sekä arvioinnin perusteista. Arviointi on lukiossa monipuolista ja arvosanaan vaikuttavat erilaiset tehtävät ja opiskelijoiden tekemät tuotokset. K-merkintä jaksoarvioinnissa voi johtua esimerkiksi siitä, että opiskelija haluaa korottaa arvosanaa ja täydentää tehtäviään. Mikäli vanhemmilla on kysyttävää arvosanoista tai yleensä jaksoarvioinnista, viestiä voi laittaa niin aineenopettajille kuin ryhmänohjaajalle.

Wilman lisäksi lukion tapahtumista tiedotetaan vapaamuotoisemmin esimerkiksi Facebookissa ja Instagramissa. Lukion Verkkolehti on myös mainio tapa seurata lukion arkea.

Kotisivujen kautta tutustuttiin lukion tapahtumiin ja meneillä oleviin/tuleviin hankkeisiin. Lukion kotisivujen kautta saa hyvän kuvan esimerkiksi lukion kansainvälisestä toiminnasta ja opiskelijoiden arjesta. Illan aikana paitsi keskustelimme, myös tutustuimme syksyn aikana toteutuneeseen TVT-opetukseen ja teknologian käyttöön opiskelijoiden tuotosten kautta.

Kotisivujen kautta tutustuttiin lukion tapahtumiin ja meneillä oleviin/tuleviin hankkeisiin. Lukion kotisivujen kautta saa hyvän kuvan esimerkiksi lukion kansainvälisestä toiminnasta ja opiskelijoiden arjesta. Illan aikana paitsi keskustelimme, myös tutustuimme syksyn aikana toteutuneeseen TVT-opetukseen ja teknologian käyttöön opiskelijoiden tuotosten kautta.

Illassa sivuttiin myös korkeakoulu-uudistusta ja uudistuksen vaikutuksia lukiolaisen valintoihin. Lukiossamme meneillään oleva, joulukuussa päättyvä LUKKO-hanke (Lukiosta korkeakouluun), on varautumista tulevaan, samoin kuin kaikki korkeakoulujen kanssa tehtävä yhteistyö vierailuineen ja alaesittelyineen.

Ohessa illan Keynote-esitys kuvina ja kuvia myös illasta.

Kiitos kaikille mukavasta yhteisestä hetkestä!

Teksti ja kuvat Seija Holster. Keynote-kuvat Sari Lantto

Takaisin edelliselle sivulle