Ylioppilaamme maailmalla: Jukka Hyttinen, diplomi-insinööri

Julkaistu: 14.01.2019 klo 22.40

Diplomi-insinööri Jukka Hyttinen, ylioppilaamme vuodelta 2009, kävi vierailulla kertomassa omasta koulutusalastaan eli konetekniikasta. Paitsi koulutuksesta, Jukalla on jo työelämäkokemusta niin Suomesta kuin ulkomailtakin; tällä hetkellä Jukka työskentelee Ruotsissa Scanialla tutkijana. Siellä Jukka työstää väitöskirjaa eli opiskelijamme saivat tietoa myös jatkotutkinnosta.

Ohessa opiskelijoiden kommentteja Jukan vieraulusta:

”Jukka Hyttinen esitteli konetekniikan alaa, joka vaikutti varsin mielenkiintoiselta. Hänen mukaansa konetekniikan ala on siinä mielessä jännittävä, ettei konetekniikka ole ainoastaan koneiden rakentamista, vaan hänen mukaansa se on melkein mitä tahansa. Sen lisäksi hän kertoi siitä, miten hän itse kirjoitti lukioaikanansa 9 ainetta, sillä hänen tavoitteenaan oli saada stipendi. Tavoitteet ovat siis tärkeitä opiskelussa. Hän kertoi myös, että konetekniikan alan työntekijät ovat hyvin palkattuja, ja riippuen halukkuudesta, voivat työntekijät itse päättää, miten paljon vapaa-ajastaan käyttävät työntekoon. Hänen mukaansa konetekniikan alalla työskentely käy hänelle melkein kuin harrastuksesta, ala on hänelle mieleinen. Jukka on tällä hetkellä kirjoittamassa väitöskirjaa vierintävastuksesta.”

”Jukka kertoi tekniikan alan esittelyssään hyvin käytännönläheisesti ja kiinnostavasti alasta. Hän kertoi pääpiirteittäin mitä tekniikan ala voi olla, paljon omasta elämästään, hieman alan mahdollisista uravalinnoista ja tekniikan palkoista. Esittely oli hyvin mielenkiintoinen ja omasta mielestäni sain siitä paljon irti.”

”Vierailu oli yllättävän mielenkiintoinen tapaus. Ei niinkään muuttanut mielipidettä tulevaisuuden suunnitelmista, mutta aukaisi kysymyksiä esimerkiksi kielten ja fysiikan yhteyksistä. Ei käynyt aika tylsäksi.”

Kiitos Jukalle vierailusta!

Teksti Seija Holster. Kuva Terhi Kolehmainen

Takaisin edelliselle sivulle