Ylitornion yrittäjät ry. teki lahjoituksen 5.9.

Julkaistu: 05.09.2017 klo 10.43

Yrittäjän päivänä 5.9. lukio sai stipendilahjoituksen Ylitornion Yrittäjät ry:ltä.

Ylitornion Yrittäjät ry:n puheenjohtaja Mirja Heinonen puhui lahjoitusta tehdessään: - Arvostamme Ylitornion lukion työtä ja sen tekemää yrittäjyyskasvatusta ja haluamme lahjoittaa siihen tämän stipendin. Mirja Heinosen vieressä yrittäjä Pekka Lovikka. Lahjoitusta olivat vastaanottamassa opiskelijakunnan varapuheenjohtaja Markus Leukumaa, rehtori Sari Lantto sekä hallituksen puheenjohtaja Juha Alapuranen. 

- Ylitornion yhteiskoulun lukio on yksityinen lukio, joka toimii yrityksen tapaan, sanoi Sari Lantto. Tarvitsemme kaikki paitsi yrittäjyyttä, myös sisäistä yrittäjyyttä. Viime kesänäkin oppilaitoksestamme oli monta kesäyrittäjää, esimerkiksi kahvilatoimintaa.  Samoin meillä on ollut yhteistä yrittäjyyskoulutusta Kauppiaitten Kauppaoppilaitoksen Maercurian ja Gränsälvsgymnasietin kanssa.

Olemme muistaneet tätä yrittäjän päivää jo päivänavauksessa, kertoi Sari. Satavuotias Suomi on monella lailla yrittäjien työn tulosta. Päivän teemana on Yrittäjyys Suomea uudistavana voimana

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle