Abiturientin ajatuksia - Kirje sinulle, lukion ykkösluokkalainen

Julkaistu: 17.09.2022 klo 13.39

Hei, sinä lukion ykkösluokkalainen! Kun ensimmäisen kerran astuit lukion ovista sisään, saattoi tunne olla pelottava ja jännittävä. Uusi koulu, uudet opettajat sekä vanhemmat oppilaat saattoivat saada sinut tuntemaan itsesi jännittyneeksi. Olet kuitenkin juuri tullut lukioon, ja nyt edessäsi on unohtumattomat kolme vuotta. Seuraavien kolmen vuoden sisällä koet paljon asioita, niin hyviä kuin huonojakin. Tässä kirjeessä kerron sinulle vinkkejä, jotka itse olisin halunnut kuulla lukioon tullessani.

Ensimmäinen ja tärkein asia lukiossa on olla oma itsensä. Jo ensimmäisestä päivästä lähtien pitäisi osata olla oma itsensä ja tehdä mitä itse tahtoo, sillä lukiossa pitää päättää monista asioista itse. Esimerkiksi kurssivalinnat pitää tehdä itse, sillä kursseja ei ole hyvä valita sen mukaan, mitä omat kaverit valitsevat. Kurssivalinnat pitää tehdä siis sillä tavalla, että itse hyötyy niistä parhaiten. Muutenkaan lukiossa ei tarvitse esittää jotain mitä ei ole. Jos et ole oma itsesi, kukaan ei saa tietää, kuinka mahtava ihminen oikeasti olet.

Toinen tärkeä asia liittyy opiskelemiseen. Lukiossa on järkevää keskittyä tiettyihin aineisiin, jottei rasita itseään liikaa. Jos tiedät, mitä aiot tehdä lukion jälkeen, keskity niihin oppiaineisiin, joita tarvitset. Jos taas et tiedä tulevaisuuden suunnitelmiasi, opiskele yleisesti järkeviä aineita, joista voisi olla sinulle monessa paikkaa hyötyä.

Monesti oletetaan, että lukiolaiset eivät muuta tee kuin opiskele. Tämän ei kuitenkaan tarvitse pitää paikkaansa. Vaikka haluatkin saada lukiossa hyviä arvosanoja, ei sinun tarvitse opiskella koko ajan. Se on jo tarpeeksi, jos varaat vapaa-ajastasi esimerkiksi tunnin joka päivä opiskeluun ja läksyjen tekoon. Tietenkin opiskelun määrä riippuu ihmisestä, minkä takia on hyvä muodostaa itselle sopivat opiskeluajat. Lukiolaisen on hyvä osata järjestää arkensa niin, että aikaa riittää opiskelun lisäksi harrastuksiin ja muiden ihmisten näkemiseen.

Viimeisenä lukiovuonna vasta tajuat, kuinka lyhyt aika kolme vuotta oikeasti on. Lukioaika kuluu todella nopeasti ohi, vaikka välillä se tuntuukin pitkästyttävältä. Lukiosta lähteminen voi tuntua ajatuksena haikealta, sillä kaikki tuttu jää taakse, mutta samalla se on jännittävä asia, sillä kaikki mahdollisuudet odottavat sinua. Lukiosta saa kerättyä paljon muistoja mukaan, joten onkin tärkeää ottaa siitä kaikki ilo irti. Viimeinen vinkki onkin, että nauti ajastasi lukiossa vaikeuksista huolimatta, ja kerää sieltä muistoja!

Yksi mieleenpainuvimmista päivistä lukiossa on vanhojen päivä.

Teksti Melina Maijanen

Kuva Terhi Hammare

Takaisin edelliselle sivulle