Abiturientin ajatuksia - Viimeinen taival

Julkaistu: 25.01.2021 klo 15.02

Pelkoa vaiko jännitystä? Pitkä kolmivuotinen taival lukiossa on ollut täynnä erilaisia tunteita ja kokemuksia. Kuitenkin kaiken tunnemyrskyn ja epävarmuuden keskellä olen itse saanut olla todistamassa tämän mahtavan ja ikimuistoisen ryhmän olemassaoloa, ryhmän, joka koostuu elinikäisistä ystävistä.


Ensimmäisenä vuonna kaikki oli uutta, niin ystävät kuin koulukin. Aloittaessani lukiotaivalta ajatukset olivat jo kirkkaina ylioppilaskirjoituksissa ja päämäärä selvä. Vai oliko? Sanoisin itse, että ei ollut. Tavoitteeni ja päämääräni vaihtelivat lukiossa ollessani monia kertoja, mikä oli jokseenkin turhauttavaa. Kuitenkin aina ajattelin päässäni, että ”kyllä tässä ehtii miettiä”.


Toisena vuonna saimmekin täyspläjäyksen uusia asioita eteemme. Kuvailisin toista lukiovuottani ”henkisen kasvun vuotena”. Toinen lukiovuosi sisälsi paljon vastuunkantoa uusista asioista, mutta myös paljon iloa ja lähestymistä sekä itseeni että myös luokkakavereihin. Toisena vuonna lähentyminen luokkakavereihin helpotti, kun saimme tanssia wanhat. Se vasta oli jännittävää ja uutta! Sain ylitettyä itseni, kun jouduin juontamaan. Aika meni toisena vuonna entistä nopeammin, eivätkä ajatukset olleet vieläkään oikein selvät, mitä haluan tehdä, kun pääsen pois.


Kolmantena vuonna asiat tuntuivat vaikeutuvan, niin koronan kuin myös sen suhteen, että kirjoitukset ovat kohta. Pelko siitä, että kirjoituksia aikaistettaisiin niin kuin viime vuonna, oli itselläni suuri. Tässä vaiheessa tuleekin tunnemyrsky ja itselleni pieni ahdistus. Ajatukset siitä, että joutuisimme taas opiskelemaan etänä myös kirjoituksien alla, eivät auttaneet asiaa yhtään. Moni saattaisi luulla, että etäopiskelu olisi jotenkin kivaa ja rentoa, mutta se olikin päinvastoin. Minun mielestäni etäopiskelu oli alussa hauskaa ja kivaa, mutta kun mentiin eteenpäin, niin se muuttui aika hirveäksi. Unirytmi oli sekaisin, ja tuntui, että rytmi arjesta olisi kadonnut kokonaan. Ystäviä ei saattanut nähdä moniin päiviin, ja myös kouluaineet, kuten matematiikka, oli hankala oppia ilman oppituntia, joka vietettäisiin suoraan luokassa. Kirjoituksiin valmistautuminen muuttui haasteellisemmaksi.


Kuitenkin kiteytettynä kaikki tuntemukset, joita olen vuosien varrella lukiossa oppinut, mahtuvat yhteen sanaan. Lukio on ollut ”taival”. Lukio on muutakin kuin ylioppilaskirjoituksia ja koeviikkoja. Se oli minulle kasvua ja itseni sekä kykyjeni tutkiskelua. Loppupeleissä olen tajunnut sen, että meidän jokaisen matka tulee viemään eri suuntiin. Kuitenkin on aina haikeaa jättää hyvästit tutuille kasvoille. Se oli vaikeaa ala- ja yläasteella, ja se on sitä myös nyt. Toivon, että jokainen ajattelisi asioista näin: ”Se ei ole se päämäärä, vaan se matka.”


Tällä hetkellä itselläni ei ole varmaa jatkosuunnitelmaa, mutta teknillinen yliopisto kiinnostaisi minua. Samalla haluaisin myös mennä töihin.

Teksti Don Hämäläinen

Kuva Terhi Hammare

Takaisin edelliselle sivulle