Hollywoodin säihkettä ja glamouria - vanhat 2021

Julkaistu: 16.08.2021 klo 14.43

Upeat vanhat pääsivät vihdoinkin loistamaan tanssilattialle 13.8. Perinteisesti vanhojen päivää vietetään helmikuussa penkkareiden jälkeen, mutta tänä vuonna korona siirsi tapahtuman. Toukokuussa olisi ollut varapäivä, mutta silloinkaan vanhat eivät olisi päässeet tanssimaan yleisön eteen, vaan tapahtuma olisi pitänyt striimata. Kolmas kerta toden sanoo, ja onneksi pääsimme viettämään vanhojen päivää juhlavasti heti lukuvuoden aloitusviikolla.

Koronan vuoksi vanhat eivät esiintyneet tänä vuonna palvelukodeissa, mutta koululaisille ja päiväkodin lapsille vanhat esiintyivät päivällä.

Juhlavan päivän kruunasi tietysti illan esitys kuntotalolla. Hollywoodin tähdet loistivat parrasvaloissa Soili Tolosen ohjaamissa koreografioissa ja Antti Naaskon ja Santeri Nurmisen kirjoittamissa sketseissä. Vanhojen oma tanssi oli jälleen vaudikas ja hauska. Kiitos vanhat ja Soili kärsivällisyydestä, joustavuudesta ja upeista esityksistä!

 

Teksti ja kuvat Terhi Hammare

Takaisin edelliselle sivulle