Ibsenin Nora - näytelmästä elokuvaksi

Julkaistu: 11.11.2015 klo 18.05

Mediakurssilla äi4 on opiskeltu vaikuttavaa viestintää median kautta. Mediaa on opiskeltu erittelemään ja tulkitsemaan, mutta toisaalta on myös tuottamaan itse mediatekstejä. Tämän tuottamistehtävän pohjana oli Henrik Ibsenin näytelmä Nora, joka tunnetaan paremmin nimellä Nukkekoti. Kuuden ryhmän haasteena oli työstää näytelmästä pieni elokuva ja kirjoittaa siitä mainospuffi.

Ibsenin Nora –elokuva

Nora on itsenäinen ja itsepäinen nainen. Hän yrittää kaikin keinoin piilottaa puoliaan mieheltään, jonka reaktiota hän puoliinsa niin kovasti pelkää ja jännittää. Lopuksi Nora kuitenkin kerää kaiken rohkeutensa ja haluaa elää itsenäistä elämää eikä enää elää miehensä omistuksessa. Hän aloittaa uuden elämän.

Katsokaa YouTubesta lyhytelokuvamme Norasta ja huomaatte, kuinka jännittävä elämä Noralla tosiasiassa onkaan.

Vilkaisepa elokuvaamme!

Ylitornion kakkosvuoden äikän opiskelijoiden ryhmä, johon kuuluvat Eemeli, Oona, Akseli, Kalle. Vilkaseppa elokuvaamme Ibsenin Nora. Se on imdb:n kärkisijoilla, onhan se nyt vähintään niin hyvä elokuvakin.

Oli todella rankkaa piirrellä tikku-ukkoja ja puhekuplia, ihan hikipisaroita tipahteli päästä. Hiki hatussa hutkimme tämän elokuvan kanssa, kyllähän se nyt kestää peräti 3 minuuttia. Elokuvan teko maksoi vajaan 0€, että kyllä tämän elokuvan tekoon koko omaisuus meni. Mutta luotamme siihen, että elokuvan tuotto on sellaiset reilut 3 miljoonaa, kun katsojaluvut nousevat ihan pilviin.

Faneja tulee luultavasti olemaan yli miljoona, mutta toivottavasti ei tule liian paljon suosionosoituksia, ettei yksityiselämä kärsi liikaa tämän elokuvan myötä.

Seuraavan ryhmän elokuvaversio on tässä.

Katso elokuvamme täältä.

Elokuva syntyy yksinkin

Äidinkielen neljännellä kurssilla, Tekstit ja vaikuttaminen, annettiin ryhmätehtäväksi lukea Henrik Ibsenin näytelmä Nukkekoti ja tehdä sen sisältämistä kohtauksista ryhmätehtävinä elokuva. Elokuvan tekoon oli varattu kaksi oppituntia, mutta tunnilta poissa olleiden häätyi tehdä elokuvat kotona.

Opiskelija Paavo Iivari teki koko ryhmätyön yksin. Hän kertoo käyttäneensä elokuvanteossaan iMovie-appsia puheen nauhoittamiseen ja leikkaamiseen.

- "Aloitin projektin asettamalla ohjelmaan placeholder-kuvat, koska en ollut piirtänyt oikeita kuvia vielä, ja nauhoitin puheeni. Meinasin aluksi piirtää kuvat koneella, mutta päädyin nopeampaan ratkaisuun."

Valitettavasti tekniikan kanssa tuli vastaan ongelmia, kertoo Iivari. "Kun olin asettamassa oikeita kuvia vanhojen tilalle, huomasin, että äänitteet olivat jotenkin kiinni kuvissa. Jouduin asettamaan uudet kuvat alkuun, siirtämään kaikki noin 50 äänitettä paikoilleen ja poistamaan vanhat kuvat. Siinä kului ikävän paljon aikaa."

Tekniikasta huolimatta opettaja ja oppilastoverit pitivät elokuvasta. Elokuva on YouTubessa Iivarin tilillä.

Mitä elokuvanteko opettaa?

Kaikki lähti liikkeelle kirjasta, luetusta kirjallisuudesta. Ainakin Henrik Ibsenin näytelmä Nora ja 1800-luvun realismi tuli tehtävässä tutuksi. Kaikki ryhmästä lukivat teoksen sähköisenä, mutta elokuvaprosessissa oli käytössä myös paperiversioita. Kirjallisuutta voi mielestäni hyvin käsitellä muutenkin kuin kirjoittamalla siitä.

Eri ryhmät työstivät näytelmänsä eri tavoin ja korostivat erilaisia puolia siitä. Elokuvaa tehdessä tulee tietoiseksi niistä monista pienistä ratkaisuista, joilla katsojaan käytännössä vaikutetaan. Media valitsee meille sisältöjä ja painotuksia, mikä näkyi selkeästi, kun katsoimme elokuvat seuraavalla oppitunnilla.On hyvä nähdä oman kätensä jälki ja kuulla oma äänensä - enemmällä ajankäytöllä lopputulokset olisivat varmasti olleet vielä parempia. Mutta olin todella tyytyväinen nuorten aikaansaannoksiin.

Elokuvanteon periaatteina oli, ettei saa käyttää muita kuin cc-kuvia ja ääniä. Eli piti joka itse näytellä tai piirtää tarina. Toinen annettu periaate oli, että filmin tulee sisältää myös näytelmän omaa tekstiä. Näin saimme Ibsenin kielen kuuluviimme.

Ryhmätyöskentelytilanne on myös pienimuotoinen vaikuttamisen paikka, joten myös yhteistyötaidot karttuvat. Oli sydäntälämmittävää nähdä nuorten innostunutta heittäytymistä työhön. Aikaa olisi varmasti saanut olla enemmän - meillä oli vain yksi aamupäivä. Opiskelu on välillä hauskaakin!

Loppumietiskelyt kirjoitti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle