Joulu saapuu jokaiselle

Julkaistu: 23.12.2017 klo 08.40

Joulujuhlaa vietettiin pe 22. joulukuuta koko lukion voimin. Ykköset olivat valmistaneet hienon jouluohjelman ryhmänohjaajansa Sirpa Kolehmaisen johdolla. Seuraavat kuvat kertovat juhlan tunnelmasta.

Seuraavassa kaikuja joulujuhlasta.

Juhla alkoi glögi- ja piparitarjoilulla.

Oskari ja Saimi juonsivat juhlan esittivät eri versioista kootun jouluevankeliumin.

Yhteislaulujen säestyksestä vastasi ansiokkaasti musiikkiryhmä. 

Ykkösten itse suunnittelema näytelmä kertoi Korvatunturilta Havajille karanneesta joulupukista, jota tontut etsivät. Kasetit antoivat vihjeitä siitä, mikä oli saanut joulupukin lähtemään.

Muorin puuro oli ollut kokkareista ja irrottanut paikan pukin hampaasta. 

Nälkäinen poro oli popsinut pukin housut.

It´s hard to be a tonttumies, tuumasi yksi liikaa glögiä nauttinut tottu.

Lucifer oli vienyt kehitysmaalaisen lapsen munuaisen. 

Mutta onneksi Anelma antoi omansa. 

Puhelimet kuumina etsittiin Joulupukkia ympäri maailmaa.

Pukki löytyi lopulta videopuhelun avulla Havajilta.

Korvatunturin väki lupaa parantaa tapansa ja pyytää Joulupukkia tulemaan takaisin. Draama päättyy onnellisesti pukin tuloon. 

Hauskat sketsit toimivat näytelmän välipaloina. Tässä tunnelma kohotetaan kattoon.

Sari-rehtori kiitti hauskasta juhlasta. Hanna tarjosi yllätysnumeron, joulukalenterin, joka oli letkis. Letkiksen iloisten sävelten tahdittamana koko koulu loikki joululomalle. 

Kiitos mukavasta juhlasta, ykköset ja Sirpa!

Hyvää, virkistävää joulua jokaiselle!

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle