Kielimatka Müncheniin 3. - 6.11.2022

Julkaistu: 22.11.2022 klo 19.42

Konsta, Sofia, Melina ja Henri Marienplatzilla

Muutaman vuoden koronatauon jälkeen olemme jälleen päässeet aloittamaan kielimatkat! Abien saksanryhmä valitsi tällä kertaa kohteeksi Baijerin osavaltion pääkaupungin Münchenin, ja ehdittiinpä samalla tehdä myös pieni kurkistus Itävallankin puolelle. Seuraavaksi opiskelijat kertovat omia kokemuksiaan matkapäivistä.

Ensimmäinen päivä

Ensimmäisenä päivänä saavuttuamme Müncheniin kiertelimme hieman kaupunkia. Menimme Münchenin keskustassa olevalle Marienplatzille katsomaan kellopeliesitystä, joka on aina kello 12. Se on yksi yleisimmistä nähtävyyksistä kaupungissa, ja joka kuukausi soitetaan eri laulu. Sen jälkeen jatkoimme kiertelyä, ja parin tunnin päästä meillä alkoi ohjattu kierros. Kierroksella Jax-niminen opas kertoi kaupungista ja historiallisista rakennuksista. Kaupunki näyttää vanhalta, mutta 15% vanhasta keskustasta on alkuperäisiä rakennuksia. Saimme myös tietää München nimen tulevan sanasta mönch, joka tarkoittaa munkkia, ja niitä näkyikin paljon ympäri kaupunkia esimerkiksi veistoksissa.

Michael Jacksonin muistopaikka

Kierroksella nähtiin myös rakennuksia, kuten Bayerischer Hof, joka on tunnettu Michael Jacksonin yöpymisestä Münchenissä ollessa. Kun hän oli siellä, kaikki hänen fanit olivat ulkopuolella ja Michaelin kuoltua he ovat edelleen koristelleet ja pitäneet kunnossa tiettyä patsasta, joka sijaitsee hotellin edessä muistaakseen häntä. Saimme myös tietää, että Münchenissä on kuusi suurta panimoa, sillä München tiedetään myös olutpääkaupunkina. Saksalaiset rakastavat olutta, ja se on osa heidän kulttuuriaan. Kierroksen loputtua päästiin meidän asunnollemme ja olimme loppupäivän siellä, sillä päivä oli pitkä ja raskas matkustuksen takia.

- Sofia

Keskustan rakennuksia

Toinen päivä

Perjantaina menimme tutustumaan Dachaun keskitysleiriin. Ennen sitä kuitenkin käytimme aamun tutustuen majoituksemme lähialueeseen. Kiersimme kävellen lähistöllä olevan tekniikan ja luonnontieteen museon ympäri. Sen jälkeen matkustimme keskitysleirille junalla sekä linja-autolla. Dachaussa on museo, jossa oli paljon tietoa kyseisestä keskitysleiristä, siellä olleista ihmisistä ja heidän elämästään siellä. Alue on iso, joten emme ehtineet käydä katsomassa koko paikkaa läpi. Vierailumme jälkeen palasimme takaisin Münchenin keskustaan, jossa kiersimme kauppakatua ja kävimme muutamissa kaupoissa.

- Melina

Dachaun keskitysleirin portti

Dachaun keskitysleiri

Kolmas päivä

Lauantaiaamuna heräsimme Münchenin asunnosta aikaisin ja päivän suunnitelma oli vierailla Salzburgissa. Lähdimme asunnolta metroasemalle, josta matkustimme päärautatieasemalla junan kyytiin. Junamatka kesti noin kaksi tuntia, jonka aikana saimme ihastella Münchenin ja Salzburgin välisen matkan maisemia. Maisemat koostuivat pääasiassa maaseudusta, mutta ikkunasta näkyi myös vuoria ja kaunista arkkitehtuurista kädenjälkeä, muun muassa upeiden kirkkojen muodossa.

Kun saavuimme Salzburgiin, oli sää hieman sateinen. Rautatieasema vilisi ihmisiä ja kauppoja, mutta suunnistimme suoraan portaita ylös Salzburgin keskustaan. Puolet meistä oli ottanut matkaan sateenvarjon, toinen puolikas etsi kiivaasti sellaisia myyvää kauppaa. Sateesta huolimatta jatkoimme kävelyä kohti upeaa, mutta pienen kävelymatkan päässä olevaa Mirabellgartenia. Ihastelimme puutarhaa, kääpiöpatsaita ja suihkulähteitä.

Mirabellgartenissa

Lähdimme Mirabellgartenista kävelemään lukkosillan yli kohti Hohensalzburg linnaa. Välimatkalla kävelimme Getreidegasse-nimisen kadun läpi, jossa pysähdyimme viimein ostamassa sateenvarjot sekä syömässä hopea-aterimia tarjoavassa McDonaldsissa, jossa saimme nauttia keittiön mahtavista antimista ja nopeasta palvelusta. Matkalla näimme Wolfgang Amadeus Mozartin synnyinkodin sekä monia kuuluisia aukioita ja rakennuksia. Saapuessamme funikulaariin ala-asemalle, alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen ostimme lipun hissiin, joka vei meidät ylös kohti linnaa. Siirtyessämme yhteen linnan torneista, saimme ihasteltavaksemme upean näköalan alas kohti Salzburgin hienoa vanhaa kaupunkia. Kiersimme muutaman tunnin ajan linnaa sisältä ja ulkoa. Linnalla oli pitkä, värikäs ja mielenkiintoinen historia, joka johtaa juurensa jo vuoteen 1077.

Getreidegasse

Hohensalzburgin linnoitus

Poistuimme linnasta samalla hissillä, jolla olimme sinne tulleetkin. Paluumatkalla juna-asemalle pysähdyimme parikymmentä minuuttia ostoskeskuksessa, jossa osa kävi shoppailemassa ja osa istui trendikkäässä kahvilassa. Juna-matka takaisin sai yllättävän käänteen, kun poliisi (saks. Polizei) hyppäsi junan kyytiin joltain asemalta juuri rajanylityksen jälkeen ja tarkisti kaikilta matkustajilta passit. Kaikki oli kuitenkin hyvin, joten matka jatkui kohti Münchenin päärautatieasemaa. Saavuimme sinne illalla, ja pienen shoppailun ja Wolt-tilauksen jälkeen pääsimme nukkumaan.

Salzburg on Mozartin synnyinkaupunki

Neljäs päivä

Sunnuntaiaamu valkeni surullisissa tunnelmissa, sillä kyseinen päivä oli meille Münchenissä viimeinen. Laukkujen pakkauksen sekä huoneiston siivoamisen jälkeen luovutimme avaimet lukkokaapille rakennuksen seinässä. Päivän suunnitelma oli poikkeava, sillä osa ryhmästä suuntasi modernin taiteen museoon ja Henri Allianz Arenalle. Suuntasimme ryhmänä kohti päärautatieasemaa, jossa Henri hyppäsi metroon kohti Fröttmaningin asemaa ja muut lähtivät viemään laukut tallelokeroon.

- ”Kun pääsin Fröttmaningin asemalle, kävelin siitä muutaman kilometrin Allianz Arenalle, jossa osallistuin englanninkieliseen areenakierrokseen. Kierroksella esiteltiin areenaa perinpohjin, niin yläkatsomosta ruohonjuuritasoon kuin toimittajien tiloista pelaajien pukuhuoneeseen. Kun kierros oli ohi, kävin FC Bayern Münchenin museossa, jossa esillä oli Saksan mestaruuksia sekä Mestareiden liigan isokorvaisia pokaaleja ja legendaarisia hetkiä vuodesta 1900 lähtien. Areenalta
suuntasin takaisin Münchenin keskustaan, jossa tapasin muut.”

Allianz Areena


- ”Kun jätimme Henrin metrossa ja lähdimme omille teille päätimme ennen museoon menemistä kävellä vielä jonkin aikaa katsellen nähtävyyksiä kuten Münchenin riemukaarta Siegestoria. Tämän jälkeen lähdimme kohti modernin taiteen museota Pinakothek der modernea. Kun saavuimmemuseoon jätimme takkimme alakerran naulakkoihin. Museossa näimme teoksia taiteilijoilta kuten Pablo Picasso ja Andy Warhol. Museossa oli myös robotiikkaa, vanhoja autoja ja erikoisia huonekaluja eri aikakausilta. Kun olimme kiertäneet museon ja nähneet suurimman osan teoksista, joita oli myös suomalaisilta taiteilijoilta lähdimme puistoon jossa tapasimme Henrin uudestaan.”

Siegestor

Pinakothek der Moderne

Kun palasimme takaisin ryhmäksi, suuntasimme kohti englantilaista puutarhaa, jossa on kuuluisat surffausaallot. Valitettavasti koulun vakuutus ei kata surffausvahinkoja, joten emme päässeet aalloille. Kävelimme muutaman puiston läpi, muun muassa kuuluisan Biergartenin, bussipysäkille, josta matkustimme päärautatieasemalle hakemaan laukut. Juna vei meidät Münchenin lentokentälle, josta matkustimme takaisin talviseen Rovaniemeen Helsinki-Vantaan kautta. Kielimatka oli päättynyt.

- Konsta ja Henri

Takaisin edelliselle sivulle