Leirikoulu Pellossa

Julkaistu: 26.01.2021 klo 17.53

Lukiolaiset ovat perinteisesti tehneet kielimatkan Lontooseen kolmannen opiskeluvuoden keväällä, mutta tänä vuonna korona esti matkan ja Lontoon sijaan reissattiinkin leirikouluun naapurikuntaan Pelloon. Mieli oli varmastikin monella haikea Lontoon-matkan peruuntumisen vuoksi, mutta tilanne ymmärrettiin hyvin. – Harmitti, mutta mukava, että järjestyi edes jotakin, toteavat abiturientit Henna ja Olivia.

Kolmen päivän leirikoulu vietettiin Ritavalkean hiihtokeskuksessa olevan Valkean tunnelmallisissa mökeissä. Opettajista mukana olivat Hanna, Markus ja Sari, ja Terhi ja Suvi vierailivat reissulaisten seurassa yhden päivän.

– Paikka oli hieno, ja ruoka oli hyvää, kertovat Olivia ja Henna. – Ja avantouinti oli mahtavaa, jatkaa Henna.

Aamupäivät opiskeltiin valmistautuen tuleviin ylioppilaskirjoituksiin.

Opiskelun lisäksi ohjelmassa oli erilaisia aktiviteetteja: lumikenkäilyä, laskettelua, saunomista ja avantouintia, lipunryöstöä ja nuotion ääressä tunnelmointia.

Miten reissu sitten sujui?

- Oli mukavaa, että sai viettää aikaa yhdessä ja ulkoilla. Hyvä, että ohjelman lisäksi sai myös vapaa-aikaa, abiturientit toteavat.

Lumikenkäretki Jaipaljukkaan

Laavulla

Teksti Terhi Hammare

Kuvat Hanna Viippola ja Terhi Hammare

Takaisin edelliselle sivulle