Lukiolaisen hyvinvointi - alustajana koulupsykologi Mika Nevala

Julkaistu: 04.12.2020 klo 14.50

Koulupsykologi Mika Nevala vieraili lukiolla kahteen otteeseen: ensin hyvinvoinnin kysymyksiä pohdittiin ykkösten kanssa, sitten vuorossa olivat kakkoset ja abit.

Esityksensä Mika aloitti kysymällä opiskelijoilta, mitkä tekijät tuottavat hyvinvointia. Uni, rentoutuminen ja hyvä ruoka koettiin tärkeiksi, mutta erityisesti nuoret kokivat läheiset ihmissuhteet ja liikunnan tai muun mukavan tekemisen tärkeiksi hyvinvoinnille.

Yhdessä pohdittiin myös stressiä, jota kaikilla on joskus. Stressiä on sekä hyvää että haitallista. Hyvä stressi auttaa toimimaan, mutta jatkuva stressi on hyvinvoinnille haitallista.

Unen merkitys on kaikkien tiedossa, mutta tieto ei aina etene käytännön toiminnaksi. Koulupsykologi antoi erilaisia vinkkejä, joita voi koettaa hyvän unen saamiseksi. Unen huolto on käsite, jonka avulla voidaan sanan mukaisesti huoltaa unta ja turvata riittävä lepo ja palautuminen. Niin sanotun ”uni-ikkunan” merkitys on hyvä tiedostaa: jos väsyttää, ei kannata kävellä ikkunan ohi, vaan mennä nukkumaan. Uni-ikkunan sivuuttaminen siirtää seuraavaa mahdollisuutta noin 90 minuuttia eteenpäin.

On tärkeää myös osata ottaa etäisyyttä omiin ajatuksiin: omat ajatukset eivät välttämättä ole totta - ihminen ei ole yhtä kuin hänen ajatuksensa. Tunteiden osalta kannattaa muistaa, että tunteet tulevat ja menevät; negatiivisiin tunteisiin ei pidä jäädä kiinni. Kaikenlaiset tunteet on hyvä tunnistaa ja hyväksyä. Jokaisella ihmisellä on myös negatiivisia tunteita, ne kuuluvat elämään. Joskus tuntuu kurjalta, mutta se menee ohi.

Opiskelijoiden palautteita:

”Luento oli ajatuksia herättävä. Mieleeni jäi erityisesti asiat, joita keskusteltiin pienissä ryhmissä. Oli hyvää muun muassa miettiä asioita, mitä omalla kohdalla olisi vähennettävää sekä mitä tulisi lisätä. Luennon jälkeen aloin myös miettimään, kuinka on tärkeää miettiä, mitkä asiat todella ovat ajattelun arvoisia sekä, miten omaa ajatteluaan voi muuttaa.”

”Luento oli erittäin hyvä. Mieleeni jäivät ryhmätehtävät joissa pohdittiin mitä asioita voisi vähentää ja mitä lisätä oman hyvinvoinnin kannalta. Luento herätti paljon ajatuksia hyvinvoinnista.”

”Luento oli kiinnostava, siinä sai miettiä omia asioita, kyseenalaistaa omat ajatukset ja mielipiteet itsestä.”

”Se oli kiinnostava tunti. Tuli avuliaita ja hyviä ideoita esille esim. nukkumaan menon helpotuksesta. Tunnilla sai kertoa omia kokemuksia ja mieltymyksiä asioista. Puhuttiin stressistä ja siitä, miten pystyy lievittää stressiä ja pahoja ajatuksia.”

”Se oli paljon hyviä vinkkejä ja tietoa sisältävä luento.”

”Erittäin mieleenpainuva luennointi erittäin älykkäältä ihmiseltä. Hän selitti asiat selvästi ja perinpohjin. Mielenkiintoinen luennointi ja asiat olivat tärkeitä.”

”Päällimmäisenä mieleen jäi varmaankin ne useat ohjeet omaan hyvinvointiin. Puhuttiin niin fyysisestä kuin henkisestä hyvinvoinnista.”

Kiitos koulupsykologi Mikalle vierailuista. Jos joku opiskelijoita kokee haluavansa keskustella Mikan kanssa kahden kesken, aikavarauspyynnön voi laittaa Wilman kautta.

Teksti Seija Holster

Kuvat Markus Pessa

Takaisin edelliselle sivulle