Lukusuosituksia kirjan ja ruusun päivänä

Julkaistu: 23.04.2019 klo 19.04

Heti pääsiäisen jälkeen 23.4. vietettiin lukiolla kirjan ja ruusun päivää. Ykköset ja osa opettajista kertoivat omia lukusuosituksiaan.

Sally Greenen romaania Puoliksi paha suositeltiin jännittävänä ja vangitsevana lukukokemuksena. 

Opiskelijakunnan Instagramissa oli kuva kaikista opiskelijoiden suoittelemista kirjoista.

Hanna mainosti Beat Bookia, joka antaa mahdollisuuden lukea romaaneja eri kielillä, mutta myös kuunnella niitä. Myös Sari suositteli alkukielillä lukemista ja esitteli Liza Marklundin jännitysromaanin Gömda. 

Markus esitteli Litmasesta kertovan elämäkertateoksen. Kirjat avaavat uusia maailmoja ja niistä saa myös tietoa, kuten ykkösten esittämästä sketsistä selvästi huomasi. 

Joku epäili, että tämä taitaa olla mainoskikka. Oikeassa oli, Kirjan ja ruusun päivä on Kirjakauppaliiton alun perin lanseeraama tapahtuma. Sitä paitsi parhaillaan vietetään lukuviikkoa. Lukemisesta on monenlaista hyötyä! Tiedon ja ajatusten lisäksi tarjolla on sanoja ja kieltä, erilaisia tyylejä ja sanomisen tapoja, eläytymistä toisten ihmisten elämäntilanteisiin ja mielikuvitusta rikastuttavia kokemuksia. 

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle