Lukuvuosi 2016 - 2017 alkoi

Julkaistu: 16.08.2016 klo 20.14

Lukiolla aloitettiin 15.8. uusi lukuvuosi kokoontumalla hetkeksi juhlasaliin. Rehtori Sari Lantto kertoi innostavasti edessä olevista kansainvälisistä yhteistyökuvioista.

Liikkeelle lähdettiin lukion visiosta, jonka mukaan yhteisössä motivoidaan toisia kehittymään. Samalla yhteisö kehittää toimintaansa, jakaa osaamistaan vastuullisessa, vuorovaikutteisessa, tasa-arvoisessa ja teknologiaa hyödyntävässä oppimisympäristössä. Uusi lukuvuosi on uusi mahdollisuus jokaiselle, korosti Sari.

Lukuvuosi aloitettiin esittäytymällä toisille vuoron perään. Ykkösten ryhmänohjaajana toimii tänä vuonna Mirjami Hyttinen, kakkosia luotsaa Seija Holster ja kolmosia Sirpa Kolehmainen. Markus Pessa toimii opiskelijakunnan ohjaavana opettajana. Yhteinen osio päättyi tutustumisleikkiin, jossa kävi selväksi, että melko harva oli lukenut kesällä yli kymmenen kirjaa. Aika moni oli sen sijaan maalannut kesän aikana jotakin.

Päivä jatkui ryhmänohjaustunneilla. Tässä ykköset pohtivat ryhmissä, mitä kuuluu yleissivistykseen, millaiset asiat lukio-opiskelussa mietityttävät ja mikä on oman opiskeluryhmän merkitys.

Päivän odotetuin osuus ykkösillä oli varmaan uusien iPadien käyttöönotto. Sari-rehtori kertoi iPadien opetuskäytön tavoitteista ja käytössä olevista ohjelmista. Uusien laitteiden käyttöönotto kävi sujuvasti.

Hyvää kouluvuotta kaikille!

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle