Onnellisuus työssä - työ onnellisuudessa

Julkaistu: 10.10.2018 klo 13.14

Työn ja onnellisuuden suhdetta pohti esseessään Markus Leukumaa näin.

Kaija Suonsivun runossa ”Miten hoitaja jaksaa?” sanotaan, ettei henkilöstö voi voida pahoin, sillä ”Onhan meillä / hallintoihmiset, työterveyshuolto, työsuojelu, luottamusmiehet, työnohjaus, koulutus, laatutyöskentely, siskot, laatuyhdyshenkilöt ja määrärahat.” Hyvinvointi niin työpaikalla kuin yleisesti elämässäkin perustuu kuitenkin yksilön subjektiiviseen kokemukseen omasta olotilastaan. Runossa mainitut asiat ovat paperilta luettuna työhyvinvointia edistäviä asioita, mutta käytännössä usein kovin tyhjiä ja merkityksettömiä.

Onnellisuus työpaikalla vaatii aktiivista ja jokapäiväistä toimintaa niin esimiehiltä kuin kanssatyöntekijöiltäkin: arkisia eleitä, sanoja ja tekoja, jotka luovat betonisen pohjan onnellisuuden rakentumiselle. Tärkein raaka-aine tämän betonipohjan rakentamisessa on arvostetuksi tulemisen tunne. ARVO-?-johtamisesta kirjoittaa Ari Rämö Parempi työelämä -sivustolla julkaistussa blogissaan. Siinä työntekijää verrataan lapseen: ”Kumpaa itse haluaisin lapsena: ARVOstelua vai ARVOstusta? Kumpaa itse haluaisin aikuisena: ARVOstelua vai ARVOstusta?” Ihminen on perusluonteeltaan olento, joka nauttii asioiden tekemisestä. Uskon kuitenkin, ettei työtehtävistä voi nauttia ilman ajatusta siitä, että ihmiset aidosti arvostavat työntekijän panosta. Vastuu tästä on Rämön mukaan ensisijaisesti esimiehillä. Esimiehet voivat pienillä asioilla, kuten tervehtimisellä, hymyllä, oman aikansa antamisella ja aidolla kiinnostuksella luoda työpaikalle ilmapiirin, jossa jokaisella on hyvä olla. Näiden asioiden laiminlyönnillä luodaan taas toksista ilmapiiriä, jossa todella tarvitaan työterveyshuoltoa ja luottamusmiehiä.

Parhaimmillaan työ voi tuoda elämälle merkityksen, pahimmillaan viedä elämältä merkityksen. Yhtenä uudistuvan maailman tarjoamana pelastajana ja onnellisuuden lisääjänä työpaikoilla pidetään digitalisaatiota. Oili Orispään kirjoittamassa Ylen artikkelissa ”Tulevaisuuden työ on vaikeaa, mutta se pitää aivot vireänä” tätä näkökulmaa avataan lisää. Digitalisaation myötä kaikki mahdollinen automatisoidaan. Se voi kuulostaa huolestuttavalta, mutta kuten aamulla radiossa soineessa laulussa sanottiin, ”koskaan uutta ei pelätä saa”. Artikkelissa Helsingin yliopiston aivotutkija Katri Saarikivi kertoo ruutininomaisten työtehtävien olevan epäterveellisiä ihmisellle, jolloin niiiden siirtyminen roboteille tekeekin itseasiassa ihmiskunnalle paveluksen. Työn vaikeutuessa ihmiset pääsevät haastamaan ja toteuttamaan itseään enemmän työssänsä. Ehkäpä työstä siis tulee tällöin useammalle välinearvon sijaista itseisarvo. Näin päästään kohti tilannetta, jossa työ tuo elämään asioita, joita varten elää, eikä vain vie aikaa niiden tekemiseltä.

Ajattelen, ettei henkilökunnan onnellisuuden merkitystä sovi vähätellä myöskään yrityksen taloudelliselta kannalta. Henkilökunnan työtehokkuus on nimittäin väistämättä matalaa, jos työpaikalla oleminen itsessään tuntuu vastenmielisteltä. Näin ollen yrityksen tuottavuus laskee, se alkaa tehdä tappiota ja pian henkilökuntaa aletaan vähentämään tai esimerkiksi siirretään tuotanto Brasiliaan. Voisi siis sanoa, että henkilöstön pitäminen hyvinvoivana ja onnellisena on myös jokaisen esimiehen yhteiskunnallinen vastuu. Onnellinen työntekijä on myös onnellinen ihminen, ja onnellisten ihmisien maksimointi Suomessa pitäisi olla jokaisen Suomessa asuvan ihmisen henkilökohtainen tehtävä. Ehkä niin vielä joku päivä voitettaisimme Tanskan onnellisuutta mittaavissa tutkimuksissa. Eikä se loppujen lopuksi ole edes niin vaikeaa, ainakaan omien naiivien lähes ylioppilas -lasieni lävitse.

Tässä resepti onnelliseen työntekijään: Lisää kulhoon 5dl hymyjä ja tervehdyksiä, ripaus haasteita, reilusti aitoa arvostusta ja maustemitallinen joustavuutta ja armollisuutta. Sekoita ainekset tasaiseksi arjeksi kaataen samalla sekaan varovasti loraus tasaarvoisuutta. Paista uunissa posiitivssa asenteessa. Lisää lopuksi rento tyhy-retki koristeeksi, ja tuotos on valmis.
                                                                                                                                                                        Markus Leukumaa

Takaisin edelliselle sivulle