Oulun yliopiston abipäivät

Julkaistu: 01.12.2016 klo 10.03

Ylitornion yhteiskoulun lukion kakkoset ja osa abeista matkasi Oulun yliopiston Abipäiville 10.11. Matkaan lähdettiin aamulla klo 6.30 melkoisen kylmässä säässä ja taisipa meitä hieman väsyttääkin. Oma matkamme on kuitenkin kohtuullinen: esimerkiksi muoniolaisilla Abipäivä tarkoittaa lähtöä aamulla klo 4.30 ja yöpymistä Oulussa. Siitä huolimatta osallistumista pidetään tärkeänä, jopa niin, että opiskelijat maksavat itse yöpymisensä ym.kustannukset.

Nyt annan puheenvuoron opiskelijoille (anonyymisti) ja kirjaan heidän kokemuksiaan:

"Tästä päivästä päällimmäisenä mieleen jäi väsymys, suuri joukko ihmisiä ja uusi näkökulma yliopisto-opiskeluun. Abipäivät olivat mielestäni todella mahtava tilaisuus, ja suurilta osin hyvin organisoitu. Tuntui, että koko ajan tapahtui jotain, ja kaikkialla oli paljon katseltavaa. Luennot kertoivat kattavasti kyseisen aineen opiskelusta yliopistossa. Plussaa oli myös, että luennot olivat suhteellisen lyhyitä, joten mielenkiinto säilyi koko ajan.Itselleni abipäivästä oli apua hahmottamaan tulevaisuutta, ja ehkä jopa näen itseni opiskelemassa Oulun yliopistossa?"

"Oli tosi hauska päivä oikeastaan. Kävin kahdessa esittelyssä ja toinen niistä esityksistä oli ihan tosi hyvä, joten tiedän tämän päivän jälkeen suunnilleen mitä haluan."

"Päivä oli mukava ja kaikki paikat löytyivät hyvin, sillä ne oli merkitty selvästi. Kävin tutustumassa kauppatieteisiin ja varhaiskasvatukseen. Minulle ei kuitenkaan löytynyt mitään kiinnostavaa alaa."

"Kävin tutustumassa varhaiskasvatukseen ja kauppatieteisiin. Opin ainakin, että minnekään ei pääse tekemättä töitä."

"Minusta oli mukavaa käydä Oulun yliopiston abipäivillä. Tutustuin avoimen yliopiston opintoihin ja kielten opiskeluun, ja ne molemmat olivat mielenkiintoisia. Kaikista hauskinta oli kuitenkin vain kierrellä erilaisia pisteitä, joista kivoin oli FabLab. Päivä oli kokonaisuudessaan hyvä kokemus, vaikka se ei hirveästi auttanut juuri minua tulevaisuuden opintojeni suhteen."

"Abipäivät oli mielestäni hyvä käynti. Sai nähä että minkälainen paikka se yliopisto oikeasti on. Mielenkiintoisin esittely oli mielestäni kauppatieteiden esittely ja sain samalla tietoa mitä kauppatieteiden opiskelu pitää sisällään. Myös opiskelijan näkökulma oli hyvin esillä ja pari opiskelijaa myös kertoi omista hakukokemuksistaan."

"Kokonaisuudessaan päivä oli antoisa ja sai odottamaan innolla yliopisto-opintoja.10:00 alkoi luento lääketieteiden osalta jonne menin. Hammaslääkäri on jo muutaman vuoden ajan ollut unelma-ammattina ja luento vahvisti mielikuvia alasta ja opinnoista ja olen melko varma että ala olisi oma juttu. Hirveästi ei tullut tietoa mihin en olisi jo ennen tutustunut.
11:30 menin luokanopettajakoulutukseen, josta ei oikein jäänyt käteen mitään."

"Vierailu oli mukavaa ja avasi silmiä. Oma kuva yliopistosta oli ehkä hieman hienosteleva. Mielessäni oli kuva, jossa hienossa rakennuksessa kävelee asiallisia opiskelijoita ja opettajia, jotka kaikki käyttävät päivittäin bleiseriä tai pukutakkia. En ajatellut kuuluvani tähän joukkoon, enkä kuulukaan. Mutta eivät kuulu hekään, ei ainakaan suuri osa heistä. Koulurakennus oli kyllä hieno, mutta tavallinen, myös opiskelijat olivat tavallisia ihmisiä. Ehkä jopa voisin sopia tänne.
Kävin sekä arkkitehtuurin että historian esittelyssä. Arkkitehtuurista en saanut irti käytännössä mitään, enkä juuri edes muista esittelyä. Historia oli toista maata. Opettajat tuntuivat heti mukavilta ja tuntui että on oikeassa paikassa. Aatehistoria kuulosti ehkä liian syvälliseltä minulle, mutta historia ei. Kävimme myös historian standillä kysymässä pääsykokeista. Toinen esittelijöitä kertoi opiskelevansa historian puolella, mutta tutkii asiaa, joka on enemmän aatehistorian puolella. Eli vaikkei aatehistoria juuri nyt nappaa, voisin tulevaisuudessa tutkia asiaa sen paristakin. Esittelyssä oli paikalla myös ystäväni toiselta paikkakunnalta ja melkein heti esittelyn jälkeen sain viestin. "Minua tuo ei kiinnostanu, mutta se kuulostaa just sinun paikalta." Ja olen itsekin samaa mieltä. Voisin tulevaisuudessa opiskella historiaa Oulun yliopistossa."

"Kokonaisuudessaan päivä oli kaikin puolin mukava! Kävin tutustumassa logopedian ja kasvatustieteen opintoihin, josta käteen jäi hyödyllistä tietoa, jota voi ehkä hyödyntää jatkossakin. Logopedia alkoi kyllä kiinnostaa aiempaakin enemmän, mikä mahdollisesti selkeyttää minun ajatuksia jatko-opiskelupaikasta. Mukavaa vaihtelua koulun penkillä istuskeluun!"

"Abipäivä oli mukava tapahtuma, luennot olivat monipuolisia ja niistä sai paljon tietoa opettajilta ja opiskelijoilta. Tällainen tapa tutusta eri aloihin on mielestäni todella hyvä ja se selkeyttää mahdollisia päätöksiä ja kysymyksiä tulevasta opiskelupaikasta. Apuakin sai aina paikanpäällä jos sitä tarvitsi."

"Oulun abipäivä oli hyödyllinen, vaikka sieltä ei löytynytkään sitä alaa, johon on alun perin ollut tarkoitus mennä. Kuitenkin alavalinta on ollut viime aikoina hieman epävarma, joten oli mukava tutustua muihin mahdollisiin aloihin. Avoimen yliopiston luennolta ei oikeastaan tippunut enempää tietoa kuin jo entuudestaan tiesin. Kasvatustieteistä ja erityispedagogiikasta sain kuitenkin laajan kattauksen tietoa. Olenkin sen myötä alkanut miettimään, olisiko niistä jompi kumpi (tai sitten psykologia) tuleva ala. Molemmissa on kuitenkin useita vaihtoehtoja työllistyä.

Oli myös mukavaa ja hyödyllistä päästä näkemään, millainen alue yliopisto on tai millaisia tiloja sieltä löytyy. Se on kuitenkin aivan erilainen kuin lukio tai ainakin meidän lukioon verrattuna. Oli myös tosi mukavaa saada kuulla opiskelijoilta omakohtaisia kokemuksia opiskelusta ja eri aloista sekä yleisesti nähdä, millainen ilmapiiri siellä on."

"Minusta abipäivät oli ihan mukavat. Ensimmäiseksi aamulla menin lääketieteen ja hammaslääketieteellisen esittelyyn. Siitä en tykännyt, koska se joka kertoi lääketieteestä ei kertonut lainkaan siitä minkälaista se opiskelu on.....Ruokailun jälkeen kävin muutamalla standilla ja sitten menin biokemian esittelyyn. Se oli ainut hyvä esittely jolla kävin koko päivänä, ja kiinnostuin kyllä siitä alasta paljon, vaikka en ollut koskaan oikeastaan edes miettinyt, että opiskelisin sitä. Sen jälkeen oli kemian esittely, joka oli aika tylsä. Oli mukava reissu, vaikka odotin ehkä vähän enemmän. Parasta päivässä oli ilmaiset popkornit, limsa, karkit ja erityisesti fab lab."

"Päivän aikana tuli mietittyä menisinkö sittenkään sinne englantilaisen filologian saliin ja mie päätin, että menen kasvatustieteen saliin L5 klo 13.00-13.30. Päivä minusta oli ihan ok, meni hyvin ja kivan nopeasti. Huono puoli minusta oli se tungos mikä siellä oli, se minua ainaki ahisti. Arkkitehtuuri salissa M101 kesti puoli tuntia ja tuli tietoa kaikenlaisista jutuista, joista arkkitehdit saavat kuulemma inspiraatiota. Ruoaksi kävin syömässä perunoita ja lihapullia ja salaattia salien L1, L2, L3 ja L4 välissä alhaalla. Ruoka oli minun mielestä hyvää. Päivä oli minun mielestä kaiken kaikkiaan hyvä, sai kivasti tietoa arkkitehtuurista."

"Abipäivät oli oikein mukavat, sillä siellä sai nähdä ja tutustua useisiin erilaisiin aloihin. Menin ensin lääketieteen, hammaslääketieteen ja terveystieteen luennolle, sillä terveystieteet kiinnostivat minua. Luennolla ei kuitenkaan puhuttu ollenkaan terveystieteistä, joten vaihdoin luentoa ja menin seuraamaan kasvatustieteitä. Kävin myös kuuntelemassa germaanista filologiaa, joka vaikutti kivalta alalta. Kiertelin myös läpi eri standeja, joissa oli mukava kuulla opiskelijoiden omia kokemuksia opiskelusta. Hauskin paikka oli varmaankin Fab Lab, jossa sai itse kokeilla erilaisia juttuja kuten virtuaalilaseja. Esittelyssä kaiken kaikkiaan oli paljon aloja, jotka olivat kiinnostavia, mutta tällä hetkellä en usko hakevani yliopistoon vaan opiskelemaan jotakin vähän liikunnallisempaa."

"Kävin tutustumassa lääketieteeseen ja biologiaan. Lisäksi kävin juttelemassa monilla standeilla mukaan lukien esim. lääketiede, ruotsin kieli, biokemia sekä germaaninen filologia. päivä oli pitkä, mutta antoisa."

Tällainen oli siten päivän saldo! Kiitos seurasta!
"Tutustuin lääketieteelliseen sekä luokanopettajan koulutukseen. Opin että lääkikseen en ikinä halua, luokanopettaja sen sijaan tuntui mielenkiintoiselta. Molemmissa kerrottiin pääsykokeista, opintojen rakentumisesta ja työllistymismahdollisuuksista. Luennoilla oli myöskin alan opiskelijoita jotka kertoivat opinnoista opiskelijoiden näkökulmasta. Päivä oli kokonaisuudessaan antoisa ja onnistunut."

Ajatukset kokosi Seija Holster. Kuvat Seija Holster

Takaisin edelliselle sivulle