Skype-keskustelut Pellon lukion ykkösten kanssa

Julkaistu: 27.08.2019 klo 17.04

Ylitornion ja Pellon lukioiden ykköset tapasivat virtuaalisesti toisensa 27. elokuuta, kun opiskelijaryhmät keskustelivat katsomistaan videoista Skypen kautta.

Ensimmäisen keskustelun aiheena oli Savonlinjan mainosvideo, jossa oli käytetty huumoria vaikutuskeinona. 

  • Meidän keskustelu Savonlinja videosta meni ihan hyvin. Yritin keskustella ja vastata kysymyksiin parhaani mukaan, mutta yritin myös että muut ryhmäläiseni vastailisivat ja kyselisivät.
  • Keskustelunomaisuus sujui kaikilla ryhmillä hyvin, kaikkia hieman jännitti, koska en ollut itsekään koskaan jutellut Skypessä. Totta kai kaikkia jännitti, mutta en tietenkään tiedä, että ovatko muut olleet Skypessä.
  • Skype-puhelu oli melko lailla kaikkien kohdalla jännittynyttä. Oman keskustelun kohdalla itseä jännitti paljon ja puhumisesta ei meinannut tulla paljon mitään. Aihe mistä me puhuimme oli omasta mielestä hieman haastava, koska se oli aika yksinkertainen ja lyhyt.

Toisen keskustelun aiheena oli video Satumaa, jolla on vakava sanoma: ihmiskauppa ei ole satua. 

  • Keskustelu oli pellolaisten kanssa monipuolista. Tunnelma oli aika jännittynyt, koska se oli molemmille ryhmille ensimmäinen kerta. Mielestäni jokaisessa ryhmässä olisi saanut olla enemmän ääntä ja rohkeutta kysyä ja vastata. Meidän ryhmän videona oli Satumaa, jossa keskustelimme videon juonesta ja mitä sen tarkoitus on näyttää katsojille. Keskustelunomaisuus toteutui kohtalaisesti ja siinä on parannettavaa.
  • Videot herättivät monenlaisia tunteita, sielä oli huumoria, surua, ja muutenkin pisti pohtimaan maailmaa. Omassa eli Satumaa-keskustelussa oli jännittynyt tunnelma, mutta meni ihan hyvin ja saatiin aihe käytyä hyvin läpi.  Meillä ei ollut rooleja, kaikki puhuivat yhtä paljon.
  • Omassa keskustelussa tunnelma oli ensin jännittyny,t mutta loppua kohti se vähän helpotti. Saatiin kysymykset kysyttyä ja pellolaisten kysymyksiin vastattua. Keskustelu meni ihan hyvin.

Kolmannen keskustelun aiheena oli Lastensairaalan kampanjavideo Lohtu, jossa musiikilla ja tuneisiin vetoamisella oli tärkeä osuus.

  • Meidän videokeskustelu onnistui mielestäni hyvin. Meillä kummallakin ryhmällä oli ihan hyvin kysymyksiä. Ja pietimme keskustelua yllä.
  • Keskustelu oli meidän oma. Se sujui todella hyvin ja kaikilla oli monipuolisia mielipiteitä. Ei ollut pitkiä hiljaisia hetkiä. Kaikki olivat ymmärtäneet aiheen. Keskustelu oli luonnollista, vaikka osa kysymyksistä oli valmisteltuja.
  • Kolmannessa keskustelussa puhuttiin lastensairaalan mainoksesta. Keskustelussa riitti puheenaiheita paljon. Esiin tuli laulajat, tunteet, videon ja musiikin vaikutus sekä videopätkien sisältö, kuvakulmat ja niiden leikkaus.

Neljännen keskustelun aiheena oli Kalevalakorun mainosvideo, jonka sanoma oli että jokainen nainen on kaunis. Se pyrki laajentamaan kalevalakorun asiakaskuntaa. 

  • Viimeinen ryhmä johon minä kuuluin, keskusteli Kalevalakorun videosta. Keskustelu sujui hyvin.
  • Oma keskustelu onnistui ihan hyvin, hiljaisuuksia vältettiin suurimmaksi osaksi. Käsiteltiin videon tarkoitusta, musiikin vaikutusta siinä, naisten erilaisuutta ja miksi miehiä ei ole videossa. Oma keskustelu meni suurimmaksi osaksi hyvin mielestäni. Oma roolini oli kysyjä suurimmaksi osaksi. 
  • Oman ryhmän videoesittely meni mielestäni hyvin. Se olisi mennyt vielä paremmin, jos keskusteluun olisi panostettu enemmän kuin muutamalla sanalla.
    Esittelyssä eivät ehkä tulleet ihan kaikki asiat esille, mutta saimme silti paljon eriäviä mielipiteitä, jotka synnyttivät keskustelua. Se oli mielestäni esittelymme paras osuus. 

Keskustelut sujuivat mukavasti, vaikka tilanne olikin jännittävä. Kaikki käyttivät puheenvuoroja, mikä oli tärkeää. 

Kiitos pellolaisille ja heidän äidinkielen opettajalleen Terhi Hammarelle! Jatketaan yhteistyötä!

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle