Sosiaalialan työ tutuksi - vierailulla sosiaalityöntekijä Anne Korva

Julkaistu: 29.03.2018 klo 10.48

Sosiaalityöntekijä Anne Korva vieraili lukiolla kertomassa sosiaalialan työstä. Annen vierailun myötä opiskelijoiden tieto sosiaalialan monista työmahdollisuuksista karttui.

Usein sosiaalityö ymmärretään vain asiakkaiden avuntarpeen kartoittamisena ja ”ikävinä” työtehtävinä, esimerkiksi lasten huostaanottoina. Anne kertoi, että tietyissä tapauksissa työ voi olla kaikkea tuotakin, mutta lisäksi paljon muuta: iloa asiakkaiden tilanteen muuttuessa parempaan suuntaan. Työstä saa asiakkailta myös paljon kiitosta ja positiivista palautetta - usein julkisuudessa välittyy toisenlainen kuva.

Anne kertoi omasta urakehityksestään, työtehtävistä, joissa on saanut olla mukana. Perheiden kanssa tehtävä työ on Annelle mieluista ja sillä sektorilla hän on pyrkinyt kehittämään osaamistaan terapeutti-koulutuksilla. Työ on Annen mukaan vaihtelevaa ja kahta samanlaista päivää ei ole. Aamulla ei välttämättä tiedä mitä päivä tuo tullessaan paitsi sen, että odotettavissa on työtä asiakkaiden kanssa.

Anne totesi, että omasta jaksamisesta huolehtiminen on tärkeää: on osattava erottaa työ vapaa-ajasta. Kun huolehtii omasta jaksamisestaan, kykenee parhaaseen tulokseen työssäkin. Se lienee asia, joka on tärkeä kaikilla aloilla.

Kiitos Annelle vierailusta!

Teksti ja kuva Seija Holster

Takaisin edelliselle sivulle