Uusi vuosi, uudet ipadit käyttöön 9.1.2013

Julkaistu: 09.01.2013 klo 16.21

Keskiviikko 9.1. oli merkittävä päivä lukiolla, siilä ykkös- ja kakkosvuoden opiskelijat saivat käyttöönsä iPadit, upouudet tabletlaitteet.

Laitteiden hankinta liittyy Opetushallituksen rahoittamaan VOTE-hankkeeseen, jonka tarkoitus on kehittää tieto- ja viestintätekniikan osaamista ja käyttöä opiskelussa. Hankkeen nimi on VOTE tulee sanoista Virtuaalinen oppiminen – todellinen elämä.

Päivää vietettiin työpajapäivänä, jolloin otettiin laitteet käyttöön ja tutustuttiin ryhmissä erilaisiin ohjelmiin. Välähdys todellisen elämän haasteisiin saatiin, kun Elisan verkko takkuili ja kaatui iltapäivällä. Laitteen opiskelua jatketaan myöhemmin eri oppiaineiden yhteydessä. Osa ladattavista sovelluksista on ilmaisia, osa maksullisia.

Hankkeen tärkeä päivä aloitettiin verkostoitumalla symbolisesti langoin. Seitsemän veljestä – lanka liitti ihmiset toisiinsa ensin pienemmiksi ja sitten laajemmiksi verkoiksi. Rehtori Sari Lantto toivoi, että joukossa olisi myös Seitsemän veljeksen nopeaoppisempia Eeroja, jotka auttelisivat toisia eteen tulevissa pulmissa. Yhteisen toisilta oppimisen idea toteutuikin hienosti päivässä.

Työpajoissa tutustuttiin pilvipalvelimiin ja kirjoitusohjelmiin, tiedonhakuun ja tallentamiseen sekä kuvan hyödyntämiseen elokuvaohjelman avulla. Kakkosten työpaja tuottikin neljä ansiokasta tarinaa/elokuvanpätkää siitä, miten IPadit tulivat lukioon.

- Nämä laitteet parantavat merkittävästi opiskelijoiden mahdollisuuksia hyödyntää tieto- ja viestintätekniikkaa opiskelussa, totesi rehtori Sari Lantto tyytyväisenä. – Omat laitteet mahdollistavat myös paremman opetuksen henkilökohtaistamisen. Laitteet on tarkoitettu todella opiskelukäyttöön ja siksi niihin ladataan opiskelussa tarvittavat ohjelmat.

Yhteisen oppimisen verkostot vahvistuivat pajapäivässä, sillä joukossa oli monia älykännyköitä käyttäneitä, jotka avustivat hienosti toisia. Uuden laitteen äärellä ovat sekä opiskelijat että opettajat yhteisen oppimisen haasteen äärellä.

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle