Videorunoja kielestä

Julkaistu: 27.04.2016 klo 12.54

Kakkoset ovat opiskelleet äidinkielessä kielitietoa. Siihen liittyen maanantaina he työstivät ryhmissä runoja teemasta "Lähelle, kauas". Kolme tuotosta lähetettiin Lahden runomaratonin runovideokilpailuun.

Viikolla 17 kaikki äidinkielen tunnit olivat maanantaina. Tunnin alussa lukion entinen opiskelija Matti Hyttinen kävi kertomassa,  miten kieli avaa kulttuuria. Matti on opiskellut venäjän kieltä Itä-Siperiassa. Hän kannusti nuoria lähtemään rohkeasti myös ulkomaille. Ihmisissä on paljon samaa kaikkialla. 

Kielitiedon Socrative-testin jälkeen lähdettiin viideksi minuutiksi ulos etsimään inspiraatiota.

Sen jälkeen alkoi runovideoiden tekeminen ryhmissä. Ryhmät lähtivät liikkeelle tekstistä. Hyvin runoja päivän aikana syntyikin. Seuraavassa osa runoista.

On siis kevät

Kevät päällemme painaa, kun skootterit tienpäällä raidaa,
tuuli ulkona pauhaa ja linnut eri kielillä laulaa,
ihmiset kylmästä ulkomaille haluaa saamaan D-vitamiineja ja rauhaa,
vaikkei ne ymmärrä mitä muut siellä jauhaa.
Meidän onneksi kieliä ei tarvitse osata,
sillä google ja kehomme puhuu puolesta.
Silti kieliä on hyvä osata, jotta kulttuureita ei tarvi missata ja sen jälkeen dissata.

Heidi, William, Veera

Huhtikuinen aamu kylmä
Ajatukseni leijailevat jo kesässä
kaukana lämpimässä.
Kaikki alla ruskeaa ja mätää
olispa jo vihreää.

Unelmointini yhtäkkiä katkeaa
mädän maan lemuun ja minua oksettaa
Viima minua horjuttaa
ja se minua kovasti harmittaa

Aurinko niin kaukainen auta minua
minä niin kaipaan sinua
Lumi kasat sulata jo pois
minulla niin kiire rannalle ois

Kaukaa näen taivaan sinisen
myös vuoren tumman ja kivisen.
Silmäni ummistan
kuulen hennon narinan, varmaan saranan
samalla mieleni parannan

Enää mikään ei iloani pilaa
sillä elämä on aivan kivaa

Saana, Venla, Kalle.L ja Akseli

Kevät kielillä

Suomessa tuttua on,
kylmä joka vuosi on.

Aurinko viistosti silmiin paistaa,
joutuu kättä otsalle laittaa.

Kevät aurinko ruohoa lämmittää,
hiekka kyläntiellä pöllyää.

Parkkipaikalla monen metrin lumikinoksia,
keväällä talven muistutuksia.

Työmaalta kuuluu pauketta ja rähinää,
myös jokin satunnaista melodiaa visertää

Linnut jo palanneet ulkomailta,
Jo monia kieliä osanneita

Kuulleet ovat kieltä romanien,
Vielä myös saamea Inarilaisten

Tämä maa on viileä, kylmä
Ei ole etelän lämpöä

Virallisia kieliä kaksi
Puhuttuja sitäkin useampi

Taitavat eri puhujat kuitenkin saman kielen
Ei suomen tai ruotsin, vaan merkityksen eleiden

Vaikka valtioilla ovat rajat selvät
Kielillä ne ovat häilyvät

Hermanni, Elsa, Jonne

Aurinko paistaa ja vettä sattaa,
taitaa tulla kevät.
Tuuli puhaltaa, ilma on kylmää
taitaa tulla kevät

Viima hiekkaa maassa liikuttaa, ja
kuusista lumi Saamen kielen lailla katoaa

Ruotsin vaarat näyttäisi lähellä olevan
mutta näen silti joen välissä virtaavan

Lintujen viserrys kuusista kuuluu
Meillä monet hoon päältä puhhuu

Arttu, Eemeli, Terhi, Noora

Takaisin edelliselle sivulle