Yhdeksäsluokkalaiset päätösten äärellä - vaihtoehtona lukio

Julkaistu: 03.12.2020 klo 09.51

Koronasta huolimatta päätimme toteuttaa tutustumispäivän lukioon. Ajattelimme, että nuoren on tärkeää saada mahdollisimman kattavasti tietoa helpottamaan yhteishakua, joka on joka tapauksessa edessä keväällä.

Ykkösluokan opiskelijat kertoivat yhdeksäsluokkalaisille lukiossa opiskelemisesta

Tutustumispäivään sisältyi tapaaminen opinto-ohjaajan ja rehtorin kanssa, mutta muutoin ysit saivat tietoa eri aineiden opiskelusta aineenopettajilta ja erityisesti ensimmäisen lukuvuoden opiskelijoilta. Päivän aikana tutustuttiin lähinnä äidinkielen, kielten, matematiikan ja reaaliaineiden opetukseen sekä iPadin mahdollisuuksiin opiskelun ja oppimisen tukena.

Palautteiden perusteella päivä oli onnistunut ja tavoitteet saavutettiin melko hyvin: keskiarvo oli arviointiasteikolla 4-9 arvosanan 9 pinnassa - se lienee hyvä tulos. Palautteissa todettiin muun muuassa:


”Päivä oli tosi hyödyllinen.”

”Päivä oli todella mukava. Sain paljon tietoa lukio-opinnoista, ja kyllä ne pitkälti odotuksiani muistuttivat. Yksi asia oli erilainen todellisuudessa siihen nähden, mitä ajattelin: vaikeus. Opettajat saivat lukio-opinnot kuulostamaan paljon helpommalta, mitä olin itse ajatellut, että ei minua nää niin paljoa mietitytä se, että pärjääkö täällä hyvin ja kuinka paljon töitä pitää tehdä pärjätäkseen.
Kaiken kaikkiaan hyvä, tarvittu ja odotettu päivä, joka selvensi hyvin asioita ja odotuksia. :)”

”Mukavaa oli leikki oppilaskunnan kanssa sekä se, että saimme osallistua tunneille ja kun meidät otettiin hyvin huomioon. Olisin halunnut saada enemmän tietoa aineista joita tarvii eri ammatteihin tulevaisuudessa.”

”Oli mukava tutustua lukioon, ja opin että miten siellä piti käyttäytyä ja oli mukava tutustua...aineihin että miten ne mennee lukiossa.”

Nea, Arttu, Heli ja Senni kertoivat yhdeksäsluokkalaisille opiskelijakunnan toiminnasta

Yksi pääskynen ei tee kesää eikä yksi päivä lukiossa vielä auta tekemään lopullista päätöstä, jos oma tilanne on vielä kovin epäselvä. Lukio on kuitenkin hyvä valinta, jos haluaa hyvän ja kattavan pohjakoulutuksen. Tulevaisuudesta ei voi tietää, mutta todennäköistä on, että useimmat saavat tai joutuvat jatkamaan opintojaan ja suorittamaan useampia tutkintoja elämänsä varrella. Aivan varmuudella voi luvata, että lukio antaa opiskelijalle hyvät eväät elinikäiseen oppimiseen.

Päivän päätteeksi kiitimme puolin ja toisin vierailusta sekä mukavasta päivästä. Jos jokin jäi askarruttamaan, lukion opinto-ohjaajalta voi varata halutessaan ajan ja vierailemaan saa tulla myöhemminkin.

Teksti Seija Holster

Kuvat Terhi Hammare

Takaisin edelliselle sivulle