Ylioppilaamme maailmalla: Eelis Rousu, tekniikan yo, Vaasan yliopisto

Julkaistu: 22.03.2018 klo 15.44

Tekniikan koulutusala on ollut yksi suosituimpia hakukohteitamme. Olimmekin tyytyväisiä saadessamme vieraaksemme Eelis Rousun, joka opiskelee Vaasan yliopistossa. Koska Oulun yliopisto on Ylitorniolta katsoen usein se ”ykkönen”, on hyvä kuulla kokemuksia muistakin vaihtoehdoista. Eelis kertoi, että hänen opiskelemansa tieteenalan nimi on "energia- ja informaatiotekniikka", teknillinen tiedekunta. Kaikki tekniikkan opiskelijat opiskelevat ensimmäisen vuoden yhdessä, ja ensimmäinen erikoistuminen tehdään ensimmäisen lukuvuoden lopussa. Eelis aikoo ainakin tässä vaiheessa erikoistua sähkö- ja energiatekniikkaan.

Ohessa kahden opiskelijan palautta Eeliksen vierailusta:

”Eelis kävi esittelemässä Vaasan yliopistoa ja pääasiassa tekniikan opintoja. Vaasasta jäi mieleen sen verran, että se on hyvällä paikkaa ja siellä on lämmintä pitkälle kesää. Sen lisäksi kampus sijaitsee lähellä keskustaa, joten liikkuminen on helppoa Vaasan alueella. Asuminen on myös kohtuuhintaista, toisin kuin muilla opiskelupaikkakunnilla.

Tekniikan puolella saa vielä ensimmäisen vuoden jälkeen valita, minne päin suuntaa. Opiskelijat tekevät Vaasassa myös yhteistyötä, eivätkä eri tiedekunnat työskentele vain omissa paikoissaan. Eelis suositteli tekniikan alaa kaikille, jotka ovat kiinnostuneet matematiikasta ja fysiikasta. Opiskelu on sinänsä yhtä teoreettista, kuin lukiossa, mutta hommia täytyy tehdä enemmän kotona. Myös tekniikan alalta kesätöihin pääsy on melko helppoa ja useimmat tekniikan alan firmoista sijaitsevat Vaasassa.”

”Eelis suositteli opiskelua Vaasassa. Hänellä on hyvin kulunut aika Vaasassa. Vaasa on kaunis paikka asua ja kaikki on hyvin lähellä toisiaan. Vaasan monet korkeakoulut sijaitsevat hyvin lähellä toisiaan ja jakavat yhteisiä opiskelutiloja keskenään (labrat yms). Opiskeleminen ei ole liian teoreettista, kun vertaa aikaisempaan lukio opiskeluunsa, mutta hommia pitää tehdä paljon enemmän kuin lukioaikana.

Vaasassa asuminen on aika halpaa, kun vertaa esimerkiksi pääkaupunkiseudulla asumiseen. Eelis suositteli Vaasan yliopistoa kaikille, jotka tykkäävät/pitävät fysiikasta,matikasta ja kemiasta. Vaasa on myös tosi hyvä vaihtoehto kyseiselle tekniikan alalle, koska suurin osa Suomen energiatekniikan firmoista sijaitsee Vaasassa.”

Kiitos vierailusta Eelikselle ja mukavaa opiskeluaikaa Vaasassa!

Teksti Seija Holster. Kuvat sirpa Kolehmainen

Takaisin edelliselle sivulle