Ylioppilaamme maailmalla, osa 11: Sairaanhoitaja

Julkaistu: 16.03.2016 klo 14.47

Esittelyssä on tällä kertaa Matias Laitamaa, sairaanhoitaja, Lapin amk.

Valmistuin ylioppilaaksi Ylitornion yhteiskoulun lukiosta vuoden 2014 keväällä. Samaisena keväänä hain ensihoitajan ja sairaanhoitajan koulutuksiin Oulaisiin, Ouluun ja Rovaniemelle. Kuitenkaan en päässyt näihin koulutuksiin silloin. Lisäksi hain toiselle asteelle eli Ammattiopisto Lappiaan lähihoitajan koulutukseen, johon sitten pääsinkin. Aloitin koulutuksen syksyllä 2014 ja samalla hain syksyn yhteishaussa uudelleen sairaanhoitajakoulutukseen Lapin ammattikorkeakouluun Kemin toimipisteeseen. Olen siis käynyt pääsykokeissa sekä keväällä että syksyllä. Keväällä kävin pääsykokeissa Oulaisissa. Niihin pääsykokeisiin piti tehdä ennakkotehtävä ja käydä haastattelussa.

Syksyllä pääsykoe muodostui pelkästään kirjallisista tehtävistä ja haastattelua ei ollut ollenkaan. Mielestäni pääsykokeet menivät huonosti, mutta kuitenkin minut hyväksyttiin oppilaitokseen opiskelemaan. Näin jälkeenpäin koen, että opiskelu Kemissä on ollut helppoa ja mielekästä ja arki sujuu todella hyvin, vaikka ennakkoluulot Kemiä kohtaan voivat olla liiankin negatiiviset. Tässä kohtaa haluankin kertoa uusille mahdollisille hakijoille, että Kemi on ihan mukava paikka ja sieltä on lyhyet etäisyydet lähikaupunkeihin. Näin asiasta en voisi ajatella, jos opiskelisin Oulaisissa.

Aloitin siis opiskelut Ammattiopisto Lappiassa syksyllä 2014. Ehdin sinä syksynä suorittaa opintoja liittyen varhaiskasvatukseen, hoitotyöhön ja lääkelaskuihin. Koin kuitenkin koko ajan, että haluaisin vähän vaativampaa opiskelutahtia ja siksi hainkin uudelleen korkeakouluun. Onneksi pääsin sisään, vaikka hiukan arvelluttikin vaihtaa oppilaitosta kesken opintojen. Kaikesta huolimatta olen näin jälkeenpäin erittäin tyytyväinen vaihtoon, vaikka lähihoitajan opintoja ei huomioitukaan kaikilta osin nykyisessä koulutuksessa. Kuitenkaan mikään opiskelu ei menee hukkaan.

Tällä hetkellä opintoni koostuvat perusopinnoista, ammattiopinnoista, vapaasti valittavista ja käytännön harjoitteluista. Lisäksi opinnäytetyön tekeminen kuuluu koulutuksen sisältöön. Aloitin koulutuksen tammikuussa 2015 ja minusta tuntui heti, että opiskelutahdissa tapahtui muutos. Tehtäviä tuli paljon, mutta kontaktitunteja on paljon vähemmän. Toisin sanoen tässä koulutuksessa ja varmasti muissakin korostuu itsenäisen opiskelun merkitys. Lisäksi suurin osa tehtävistä tehdään ryhmissä.

Perusopintoihin kuuluu esimerkiksi englannin ja ruotsin opinnot ja monikulttuurisuus. Meillä on paljon myös sellaisia opintoja, jotka ohjaavat meitä opinnäytetyön tekemiseen ja toteutukseen. Jo nyt minun on täytynyt suunnitella opinnäytetyön aihetta ja sellainen alkaakin jo hahmottua. Ammattiopintoihin kuuluu esimerkiksi lääkehoitoa, ensiapua, anatomiaa ja yleensä sosiaali- ja terveydenhuollon toimintaympäristön asioita (sisältäen yhteiskunnalliset asiat). Ammattiopinnot auttavat, ohjaavat ja valmistavat käytännönharjoitteluihin ja tulevaan ammattiin. Näihin asioihin on syytä keskittyäkin mahdollisimman hyvin, koska juuri näitä asioita tarvitaan tulevaisuudessa eniten.

Tähän mennessä minulla on ollut yksi käytännön oppimisjakso liittyen perushoitoon. Suoritin tämän harjoittelun Lantonvainion palvelukodilla, joka oli erittäin mukava harjoittelupaikkana. Tällä hetkellä olen valmistautumassa seuraavaan harjoittelujaksoon, jonka suoritan Länsipohjan keskussairaalassa sisätautien osastolla. Harjoittelupaikoista joudumme käymään kovaa kilpailua muiden opiskelijoiden kesken, koska opiskelijoita suhteessa harjoittelupaikkojen määrään on todella paljon. On pakko olla ajoissa varaamassa paikkaa, mikäli haluaa päästä haluamaansa paikkaan. Aina ei kuitenkaan voi itse valita paikkaa, vaan paikan valitsee oppilaitos.

Aina viikko ennen käytännön harjoittelun alkua meillä on koulussa Training camp. Tällöin saamme harjoitella hoitotyötä aidoissa simulaatioympäristöissä, jossa potilaina olemme me opiskelijat itse. Mielestäni tämä on erittäin mahtava opetustapa, koska se valmistaa meidät tulevaan harjoitteluun ja saamme harjoittaa omia kädentaitoja. Tällöin ei tarvitse kenenkään opiskelijan mennä kylmiltään todelliseen tilanteeseen. Ehkä ainoa huono puoli tässä asiassa on se, että meidän luokallamme on 25 opiskelijaa. Tämä tarkoittaa sitä, että aikaa voisi olla hiukan enemmän, jotta saisi toistaa harjoitteita useamman kerran. Käytännön harjoittelua on koko opintojen aikana seitsemän jaksoa, joiden aikana varmasti oppii ja ”kasvaa” tulevaan ammattiin.

Itse olen todella tyytyväinen valitsemaani alaan ja koulutuslinjaan. Olen ollut aina kiinnostunut olemaan ihmisten kanssa tekemisissä. Ehkäpä suurin syy hakeutua kyseiselle alalle on ollut se, että minulla on ollut kiinnostus auttaa ja huomata apua tarvitseva ihminen. Lisäksi olen aikaisemmin suorittanut VPK- harrastuksen pohjalta ensiapuun liittyviä kursseja ja saanut kipinän lähteä tälle alalle. Mielestäni tämä ala sopiikin sellaisille, jotka huomioivat ihmisiä, ovat sosiaalisia, empaattisia, avoimia, aitoja ja vuorovaikutustaitoisia. Lisäksi ajattelen henkilökohtaisesti, että on tärkeää olla fyysisesti ja psyykkisesti tasapainoinen ihminen.

Tällä hetkellä kaikkia mietityttääkin työllisyys, koska työttömyyttä on lähes joka alalla. Itse koen kuitenkin, että hoitoalan työntekijöitä tarvitaan tällä hetkellä paljon. Työskennellä voi joka puolella Suomea ja lisäksi ulkomailla kysyntää on kuulemani mukaan paljon. Täältä pohjoisesta kotoisin olevana ajattelen, että myös täältä pohjoisesta on mahdollisuus saada hoitoalan töitä. Sairaanhoitajakoulutus antaakin valmiudet työskennellä monenlaisissa työpaikoissa.

Opiskelu haastavaa mutta palkitsevaa

Opiskelu on nykyään vaativaa, haastavaa, mutta myös palkitsevaa. Itse joutuu etsimään paljon tietoa ja tiedon löytyminen ei ole aina itsestään selvää. Ryhmätyötyötaitoja tarvitaan, koska työelämässäkin tiimityöskentely korostuu. Opiskelutahti on lukioaikaan verrattuna erilaista. Tehtävien teossa korostuu enemmän itsenäinen työskentely kuin kontaktiopetus, jota on paljon vähemmän kuin lukiossa. Tietotekniikan hallitseminen on ollut kaiken a ja o tehtävien teossa ja palauttamisessa opettajille. Opiskelujen alussa tuntui oudolta, kun koulussa ei käytetty opetusvälineenä Ipadeja. Siksi pitikin totutella taas vanhaan perinteiseen tietokoneeseen. Ehkäpä pitkien ja sisällöltään laajojen tehtävien tekeminen onkin helpompaa ja mielekkäämpää tehdä perinteisellä menetelmällä. Totta kai tälläkin alalla kielitaito on erittäin tärkeää, koska monikulttuurisuus yhteiskunnassamme lisääntyy.

Nykyään pitää perehtyä ja olla erityisen tarkka kirjallisessa tuottamisessa ja lähdeviittauksien merkinnöissä. Ehkä, mitä voisi lukioon lisää, niin olisi Office 365- paketin mukaan ottaminen kirjalliseen tuottamiseen - ainakin kokeilumielessä. Tällä hetkellä koen tämän paketin olevan hyödyllinen ja helppo käyttää.

Lukioaika oli kasvattava ja antoi aikaa miettiä tulevaisuutta. Lisäksi se ohjasi ja antoi hyvät eväät tulevalle uralle ja alalle. Opettajat antoivat hyvää ja opettavaista tietoa siitä, mitä kannattaa opiskella millekin alalle. Suuret kiitokset siis opettajille!

Opiskelijoille haluan lähettää tsemppiä kirjotuksiin, opintoihin ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin! Ajattelen,että jos ei eka kerralla pääsy oppilaitoksiin onnistu, niin on kuitenkin hyvä mennä johonkin toiseen vaihtoehtoon kuin pitää esimerkiksi välivuosi opinnoista tai olla tekemättä mitään. Sairaanhoitajakoulutuksen jälkeen tarkoitukseni on vielä jatkaa opintoja hoitoalaan liittyen.

Tällä hetkellä ajatuksena on erikoistua ensihoitoon. Kuitenkin nykyisiä opintoja on paljon vielä jäljellä ja mielipide saattaa muuttua vielä moneen kertaan.
Tästä jutusta saattoi tulla nyt vähän liian laaja, mutta jos jotain unohtui, niin minuun voi olla yhteydessä. Jos opiskelijoita kiinnostaa tietää lisää koulutuksestamme, niin kysyä saa ja tarvittaessa voimme myös tulla vierailullekin.
- Matias Laitamaa

Kiitos Matiakselle ja tervetuloa vierailulle! Matiaksen yhteystiedot saa opolta.

Haastattelu Seija Holster

Takaisin edelliselle sivulle