Ylioppilaamme maailmalla,osa 1. Luokanopettajakoulutus

Julkaistu: 28.08.2015 klo 20.25

Lukuvuoden 2015 - 2016 aikana verkkolehdessä on luettavissa opiskelijakertomuksia. Jutut ovat luettavissa myös iTunes U:ssa, OPO- kurssimateriaalin yhteydessä.

Vierailijana Sanna Alanenpää ja luokanopettajakoulutus

Torstaina 27.8. saimme vieraaksemme ylioppilaan vuosimallia 2013 eli luokanopettajaksi opiskeleva Sanna Alanenpää kävi esittelemässä luokanopettajakoulutusta. Sanna opiskelee Turun yliopiston alaisuudessa toimivassa Rauman opettajainkoulutuslaitoksessa.

Saimme Sannalta paljon hyödyllistä tietoa pääsykokeista, tutkinnon rakentumisesta, opintojen sisällöstä ja eri yliopistojen eroista kaikissa edellä mainituissa suhteissa. Pääsykokeet/valintaperusteet poikkeavat toisistaan, samoin mahdollisuudet esimerkiksi suuntautumisopintoihin.

Rauma on ollut Sannalle mieluinen vaihtoehto, koska Rauma mahdollistaa suuntautumisen liikuntaan. Sannan suositus onkin, että jokaisen opiskelijan kannattaa tutustua eri yliopistojen sivustoihin saadakseen mahdollisimman kattavan kuvan valintaperusteista ja suuntautumisvaihtoehdoista. Jos esimerkiksi yliopisto painottaa ylioppilastutkintotodistusta/yleensä arvosanoja, hiukan heikommalla opiskelumenestyksellä olevan kannattaa hakeutua oppilaitokseen, joka on opiskelupaikan saamisen kannalta realistinen vaihtoehto - 5 vuotta kestää lähes missä vain : ). Huonoin vaihtoehto on jäädä useaksi vuodeksi tavoittelemaan jotakin, jonka saavuttaminen voi olla lähes mahdotonta.

Vastuu omista opinnoista

Lukiossa opiskelevan kannattaa Sannan mukaan totutella ottamaan vastuuta omista opinnoistaan. Jatko-opinnoissa kukaan ei kysele perään, jos kursseja jää kesken tai suorittamatta. Tärkeää on myös pyrkiä mahdollisimman hyvään suoritukseen eli sinnikkyttä ja töiden tekemistä vaaditaan sekä lukiossa että jatko-opinnoissa.

Omien jatko-opintojensa kannalta Sanna on hyötynyt eniten äidinkielen ja psykologian opinnoista sekä lukiodiplomeista. Sanna suosittikin tekemään diplomeja jokseenkin kaikesta, minkä oma suuntautuminen/kurssivalinnat mahdollistavat. Samoin jokaisen kannattaa miettiä, mitä voisi tehdä lukiokurssien lisäksi. On opiskelijakohtainen kysymys, mikä on hyödyksi. Se voi olla kansalaisopiston toimintaa, SPR:n toimintaa, musiikkiopistoa tai avoimen opintoja. Sanna on tehnyt opintojensa ohessa erityispedagogiikan opintoja; niistä on iso apu jatkossa työelämässä, vaikka ei ajattelisikaan erityisopettajan opintoja.

Kaikki tietotekniikkaan liittyvä on Sannan mukaan niin ikään suureksi hyödyksi. Usein me, jotka olemme täällä pienessä lukiossa, emme osaa arvostaa omaa oppilaitostamme niin kuin korkealle kuin pitäisi. Jatko-opinnoissa Sanna on nähnyt, kuinka monilla isoista lukioista tulevilla opiskelijoilla ei ole juuri minkäänlaista teknistä osaamista. Nostetaan siis reilusti hattua itsellemme ja sähköiselle oppimisympäristöllemme vielä kuitenkin painottaen tiedonhankinnan, kriittisen ajattelun ja tekstin tuottamisen merkitystä. Ne ovat taitoja, jotka ovat tarpeen tulevaisuudessa sekä jatko-opinnoissa että työelämässä - toki elämässä muutenkin.

Kiitos Sannalle, kun kävit!
Haastattelijana ja jutun kirjoittajana opo

PS. Sanna on luvannut opastaa alasta kiinnostuneita, yhteystiedot saa opolta.

www.utu.fi

Takaisin edelliselle sivulle