Yrittäjyyskurssilaisten opinnot huipentuivat esitykseen Leijonankidassa

Julkaistu: 26.05.2016 klo 15.28

Innostutaan Yrittäjyydestä -kurssi on vantaalaisen Kauppiaiden Kauppaoppilaitos Mercurian, Ruotsin Övertorneålla toimivan Gränsälvsgymnasietin ja Ylitornion yhteiskoulun lukion ideoima kansainvälinen yhteistyöhanke, joka toteutettiin ensimmäistä kertaa viime vuonna. Hankkeen tavoitteena on tutustuttaa nuoria yrittäjyyteen sekä verkostoitua yli rajojen. Hankkeen vastuuhenkilönä toimii Mercurian opettaja ja kansainvälisen toiminnan koordinaattori Jarno Westerholm. Övertorneålta mukana ovat olleet opettajat Rickard Nilsson, Janne Juopperi ja Leena Kulo, Ylitorniolta opettaja Seija Holster ja rehtori Sari Lantto.

Sytytysviikko Tornionlaaksossa

Ylitornion lukion viisi ja Gränsälvsgymnasietin seitsemän ensimmäisen luokan opiskelijaa on tutustunut lukuvuoden aikana yrittäjyysopintoihin vantaalaisen Kauppiaitten Kauppaoppilaitos Mercurian parinkymmenen opiskelijan kanssa. Tornionlaaksolaisten opinnot käynnistettiin viime syyskuussa Övertorneån lukiolla, jossa nuoret pohtivat opettaja Rickard Nilssonin ohjaamana yrittäjänä toimimisen ja sisäisen yrittäjyyden perusteita sekä ongelmia/alueellisia tarpeita, joita uusi yritys voisi toiminnallaan ratkaista.

Tammikuussa kolmen koulun opiskelijat kokoontuivat lopulta yhteen Ylitorniolla ja Övertorneålla järjestetyn ns. sytytysviikon aikana. Opiskelijat tutustuivat viikon aikana alueen elinkeinorakenteeseen ja yrityksiin (mm. Vitsaniemi Gård, YBT, Svanstein Ski) sekä käynnistivät oman yritysidean hahmottelun.

Viikon aikana pohdittiin esim. miksi opiskelijoiden ideoima yritys olisi tarpeellinen, mitä tuotetta tai palvelua se voisi myydä, kenelle ja millä imagolla. Opiskelijat harjoittelivat myös ns. hissipuheen pitämistä: miten myydä yritysidea mahdollisille rahoittajille napakasti ja tehokkaasti erittäin lyhyessä ajassa? Sytytysviikon jälkeen opiskelijat jatkoivat yritysideansa suunnittelemista ja tutustuivat myös yrittämisen teoriaopintoihin Mercurian Fronter-oppimisympäristössä.

Vastavierailu Vantaalle

Tällä viikolla YYKL:n ja GÄG:n opiskelijat ja opettajat tekivät vastavierailun Vantaalle, jossa nuoret jatkoivat ryhmissä yritysideansa työstämistä valmiiksi tuotteeksi. Vantaalla nuoret aloittivat myös yrityksen liiketoimintasuunnitelman laatimisen. Jarno Westerholm ja Mercurian asiakaspalvelun ja myynnin opettaja ja Minttu Kilpinen kävivät opintojakson aikana läpi mm. BMC (Business Model Canvas) -kaaviota sekä osakeyhtiötä yritysmuotona. BMC-kaavion avulla pohdittiin mm. yrityksen rahoitusta, arvoja, myyntikanavia, asiakkaita ja mahdollisia yhteistyökumppaneita. Ryhmä kävi Vantaan vierailun aikana myös Linnanmäellä tutustumassa säätiön ja huvipuiston toimintaan.

Yli kolmenkymmenen opiskelijan ryhmä ryhtyi lopulta työstämään kymmentä eri yritysideaa. Yritysten joukossa oli esim. kahvila, hyvinvointikeskus, vaatekauppa, juhlien ja lastenkutsujen järjestäjä, kukkakauppa ja urheiluvälineliike. Osa kevään aikana hahmotelluista yksittäisistä yritysideoista sulautui Vantaalla toisiin samankaltaisiin ideoihin ja aivan uusiakin syntyi. Opiskelijat työskentelivät osin kolmikielisissä sekaryhmissä ja myös heidän työskentelyään ohjattiin suomeksi, englanniksi ja ruotsiksi.

Leijonankita jännitti

Liiketoimintasuunnitelman perusteella opiskelijat laativat diaesityksen, joka esiteltiin ns. Leijonankidassa (Shark Tank). Leijonankidassa opiskelijoiden osaamista arvioivat opettajien lisäksi yritysmaailman edustajana Narvi Oy:n hallituksen jäsen Kari Hyttinen.

Esityksessä kiinnitettiin huomiota esim. ryhmän jäsenten esiintymistaitoihin ja diaesityksen graafiseen ulkoasuun, mutta erityisesti siihen, onko yritysidea toteuttamiskelpoinen ja yrityksen toiminta huolellisesti suunniteltu toiminnallisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Mercurian opiskelijoille Leijonankidan esitys oli erityisen tärkeä, sillä siinä heidän tuli osoittaa hallitsevansa Liiketalouden perustutkintoon kuuluvassa tutkinnon osassa (Yritystoiminnan suunnittelu) määritellyt ammattitaitovaatimukset.

Vaikka Leijonankita hieman jännittikin opiskelijoita, he kaikki selvisivät siitä todella hyvin.

Jalat maassa ideoituja yrityksiä

Tornionjokilaaksolaisten yritysideoita kehuttiin Leijonankidassa toteuttamiskelpoisiksi, sillä ne olivat sopivan pienimuotoisia ja niissä hyödynnettiin hienosti perustajien harrastuneisuutta ja tietotaitoa. Kehuja opiskelijat saivat myös yrityksen perustamisesta ja ylläpidosta syntyviin kustannuksiin liittyvien asioiden hallinnasta. Jokaisessa yrityksessä oli myös jokin ”twist”, jotain omaa ja erikoista, mitä muilla samankaltaisilla yrityksillä ei yrityksen toiminta-alueella olisi.

Alina Heikka, Emmi Kauvosaari ja Emma Korpi ideoivat sivutoimintana pyöritettävän Partyx- yrityksen, joka järjestäisi esimerkiksi ohjelmallisia lastenkutsuja. Iida Pajuniemi ja Gränsälvsgymnasietin Henna Hentilä suunnittelivat avaavansa Flower Fairy -kukkakaupan, jossa myytäisiin myös kuivatuista kukista Iidan suunnittelemia ainutlaatuisia kortteja. Miia Oja ja Mercurian tyttöporukka hahmottelivat ajatusta nostalgisesta 60-luvun Coffee Star -kahvioista, jossa myytäisiin myös mm. turkkilaista kahvia mahanmuuttajille.

Gränsälvsgymnasietin Pontus Andersson, Sebastian Heikurainen ja Erik Älgamo olivat mukana Mercurian opiskelijoiden ideoimassa e-Sporten -urheiluvälineliikkeessä, jossa myytäisiin myös peleihin ja tietokoneisiin liittyviä palveluita. Abdi Hakim Faizal Abdi, Wilma Enbuske ja Madeleine Johansson puolestaan avaisivat Övertorneålle Pepper-vaatekaupan, joka myisi tredikkäitä vaatteita kohtuulliseen hintaan.

Ylitornion yhteiskoulun lukio ja Gränsälvsgymnasiet saivat hankkeeseen 1500 euron matka-avustuksen Rajajokikomissiolta. Kiitos avustuksesta!

Kuvat ja teksti Sari Lantto

Takaisin edelliselle sivulle