Odotettu päivä - wanhat 2018

Julkaistu: 16.02.2018 klo 20.55

Perjantaina 16.2. vietettiin perinteistä vanhojenpäivää mukavan leudossa säässä.

Wanhat 2018 kuntotalon pihalla. Suureen päiväänsä vanhat ovat valmistautuneet Soili Tolosen johdolla, joka on harjoituttanut ja ohjannut tanssit. 

Vanhoilla oli kiireinen päivä, joka alkoi valokuvauksella Tornionlaaksossa. Sitten oli vuorossa vierailut eri paikkoihin: Suutarinmäen päiväkotiin, Vesper-kotiin, Lantonvaniolle, päiväkotiin ja palvelutalolle. Puolen päivän aikaan vanhat tanssivat kuntotalolla koko joukolla alakoululle ja eskareille. Sen jälkeen oli vuorossa esiintyminen yläkoululle ja lukiolle. Kievarissa nautittiin yhdessä lounas. 

Seuraavat kuvat kertovat välähdyksiä päivän tapahtumista ja tunnelmista. 

 

Kuvat ja teksti Mirjami Hyttinen

Takaisin edelliselle sivulle