Onnistunut oppimisympäristön muutos Ylitornion lukiossa
Julkaistu: 07.08.2019 klo 17.48
Luokanopettajaksi valmistuva Sanja Pietiläinen kävi 6. elokuuta lukiolla luovuttamassa pro gradu -työnsä rehtori Sari Lantolle. Sanjan opinnäytetyö käsitteli iPadien käyttökokemuksia Ylitornion lukiossa vuodelta 2015, kun laitteita oli käytetty lukiossa puolitoista vuotta.
- Luottakaa opiskelijoihinne, toteaa Sanja Pietiläinen tutkimuksensa päätelmänä. iPadien käyttöön ottoa Ylitornion yhteiskoulun lukiossa voidaan pitää melko onnistuneena oppimisympäristön muutoksena. Luokanopettaja Sanja Pietiläisen pro gradu -työ “Tapaustutkimus iPadien käytöstä lukion oppimisympäristössä” toteaa, että opiskelijat ovat kehittäneet opiskelun ja syvän ajattelun taitojaan. Oppimisympäristön muutoksen lähtökohdat vaikuttavat olleen pedagogisesti perusteltuja ja prosessille on annettu aikaa vertailuaineistoon verrattuna.
Tapaustutkimuksen aineistona oli seitsemänkymmenen kolmen opiskelijan, yhdeksän opettajan ja rehtorin haastattelut vuodelta 2015, jolloin iPadeja oli käytetty lukiossa noin puolitoista vuotta. Tutkimus dokumentoi siis ipadien käytön alkuaikaa. Osa opiskelijoista tiedosti, millaisissa asioissa laitteesta on hyötyä ja millaisissa ei. Opiskelijat ovat selvästi kehittäneet opiskelun metataitoja. Opiskelijoiden palaute iPadien käytöstä kertoo, että laitteen avulla muistiinpanojen tekeminen on aiempaa helpompaa ja aineistot ovat helpommin löydettävissä. Poissaolijan on helpompi päästä selville käsitellyistä asioista, joten oppimisympäristö helpottaa palautteen henkilökohtaistamista ja opintojen eriyttämistä. Käsialan huonontuminen mainitaan iPadien käytön varjopuolena.
Opettajilla muutos oli vuonna 2015 erilaisessa vaiheessa. Opettajien vastauksista on löydettävissä kolme opettajatyyppiä: konkreettinen, fiilispohjalla toimiva ja analyyttinen. Eri oppiaineiden lähtökohdat poikkeavat toisistaan. Opettajat ovat saaneet rauhassa työstää iPadia itselle mieluisaksi ympäristöksi, ja ipadien käyttöönotossa on vallinnut pedagoginen suunnitteluvapaus ja käyttöönottoprosessille on annettu aikaa.
Kajaanissa asuva Sanja Pietiläinen aloittaa 4 – 6-luokkalaisten opettajana Hyrynsalmella ensi lukuvuonna. Hänen mukaansa opiskelijoiden vastauksissa näkyy kypsyyttä oman oppimisen arvioinissa.
- Luottakaa opiskelijoihinne ja omaan työhönne! Sanja sanoo. Nopeasti muuttuva yhteiskunta ja opetussuunnitelmat ajavat kouluja muuttamaan toimintatapojaan niin, että ne tukevat tulevaisuuden taitojen oppimista. Teknisiä taitoja tärkeämpiä ovat luovuustaidot ja oman toiminnan säätelyn taidot.
Mirjami Hyttinen