Opettaja, joka söi suklaalta lattialta
Julkaistu: 12.03.2019 klo 18.20
Tänä lukuvuonna meillä oli historianopettajana Theresia Simi. Tässä hänen pakinansa opettajanuransa aloituksesta Ylitorniolla.
Vietettyäni kuusi kuukautta lukion historianopettajana lattialle tippuneiden suklaiden syöminen on varmaan se, mistä minut tullaan muistamaan opettajanhuoneessa.
Keväällä 2018 graduohjaajani välitti työpaikkailmoituksen, jossa etsittiin osa-aikaista historianopettajaa Ylitorniolle. Pieni mutta kansainvälinen lukio kuulosti loistavalta ja Ylitornio luonnonkauniilta, kivalta paikkakunnalta.
Laitoin hakemusta menemään. Voin vannoa, että harvoin olen hikoillut niin paljon kuin odottaessani Skype-haastattelun alkua toukokuun helteissä. Sen jälkeen puhelu Sarilta ja hihkuin riemusta: työpaikka Tornionjoen varressa odotti! Kunnon aikuisena soitin tietenkin ensimmäisenä äidille ja kuten äidit tekevät, hän jakoi uutisen somessa eteenpäin kaikille ennen kuin itse ehdin asiasta kertoa.
Muutama päivä ennen lukuvuoden alkua pakkasin auton ja suuntasin nokkani kohti Ylitorniota (havaittuani, ettei julkista liikennettä sinne liikaa ole). Jälleen kerran kammottava hiki ohimoilla etsiydyn kohti rehtorin kansliaa. Hädin tuskin ehdin ovelle, kun vastaan tuli pieni kiharakarvainen koira, Fiia. Sillä hetkellä suurin osa jännityksestä hävisi: koiraihmisten kanssa tulee aina toimeen. Seikkailusta Ylitorniolla oli selvästi tulossa hyvä.
Olen suorittanut opettajankoulutuksen Oulun normaalikoulun lukiolla ja yläasteella. Opettajankoulutuksessa korostettiin kerta toisensa jälkeen, kuinka ehdottoman tärkeää ja absoluuttisen välttämätöntä on käyttää tieto- ja viestintätekniikkaa opetuksessa. Ainakaan meidän historianopettajien kohdalla ei kuitenkaan opetettu, miten sitä käytetään. Jos ainoa mainostettu syy esimerkiksi Ipadin käytölle on uutisten lukeminen, työelämässä jää vähän oman onnensa nojaan.
Voitte siis uskoa, että opin ensimmäisen kahden päivän aikana enemmän Ipadistä kuin koko opettajankoulutuksen aikana. Tästä iso kiitos kuuluu Sarille ja maailman parhaalle tekniselle tuelle eli Hannalle. Ja muutamaan otteeseen opiskelijat tiesivät paljon opettajaa paremmin, miten asiat ovat kätevintä hoitaa.
Muutaman viikon jälkeen oli selvää, miten erityisestä lukiosta oli kyse. Ensinnäkin pienen kokonsa ansiosta kaikki tunsivat toisensa (paitsi minä en tietenkään ensimmäiseen kahteen viikkoon muistanut kenenkään nimeä; huono kasvomuisti on hieno ominaisuus opettajalle). Opettajien ja opiskelijoiden välit olivat mutkattomat, ja luokassa oli lupa jutella muustakin kuin jokilaaksojen korkeakulttuureista tai helmikuun manifestista. Lisäksi lukio oli niin valtavan paljon edellä montaa muuta koulua etenkin opetusmetodien osalta.
On vielä ihan tavallista, että 200 oppilaan koulussa on tarjolla 25 läppäriä, joita saa ennakkovarauksella varata yhdeksi tunniksi kerran viikossa, ja osa opettajista käyttää vieläkin piirtoheitintä ja kalvoja, jotka ovat vuosikymmeniä vanhoja. Meidän lukiollamme jokainen opiskelija oppii oman Ipadin perinpohjaisen käyttötaidon, käyttää sähköisiä oppimisympäristöjä luontevasti ja oppii esimerkiksi editoimaan omia videoita. Tämä on iso etulyöntiasema esimerkiksi työelämässä ja kaiken lisäksi hauskaa.
Työkaverini olivat vertaansa vailla. Toivon jokaiselle aloittelevalle opettajalle samanlaista työpaikkaa. Tunsin pian kuuluvani joukkoon, jonka päätavoitteena oli neuvoa ja opettaa ylitorniolaista nuorisoa pärjäämään tulevaisuudessa ja ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Jokaiselle lukiolaiselle soisi ylitorniolaisen oppiympäristön, jossa opettajat aidosti välittävät ja ovat valmiita auttamaan.
Ja mitä tulee suklaan syömiseen lattialta. Noh, kun tiputtaa vahingossa puolikkaan konvehtirasian lattialle, pitää muistaa kolmen sekunnin sääntö ja lupaus vähentää ruokahävikkiä. Opettajan on tehtävä, mitä opettajan on tehtävä.
Theresia Simi
Kuva Hanna Viippola
