Päättöviikon satoa: Omakuvan muotoutuminen työelämässä
Julkaistu: 07.10.2019 klo 17.13
Abturienttien äidinkielen kirjoitustaidon kokeessa tarkasteltin työelämää, sen vaatimuksia ja suomalaista työkulttuuria. Ohessa Saimi Viirin essee aiheesta Työ ja identiteetti.
Aikojen saatossa työ suhteessa henkilön identiteettiin on merkinnyt erilaisia asioita. Esimerkiksi naisten työelämä on kokenut muutoksia. Isoäitini oli maanviljelijän vaimo eli emäntä. Hän hoiti perheen lapset ja ruuanlaiton sekä auttoi navettatöissä. Mennessään naimisiin isoisäni kanssa isoäitini hankki siis itselleen sekä aviomiehen että ammatin. Tällaiset suurten elämänvalintojen väliset kytkökset ovat vähentyneet. Nykyään maatalojen ”emännät” voivat olla töissä myös muualla kuin kotona, mikä aiemmin olisi herättänyt ihmetystä. Naisten mahdollisuudet työelämässä ovat muuttuneet paljon monipuolisimmiksi verrattaen lyhyessä ajassa, vain muutamassa sukupolvessa. Isoäitini oli ennen kaikkea emäntä. Tuleeko minustakin ennen kaikkea tulevan ammattini harjoittaja? Miten työ vaikuttaa nykypäivänä ihmisen identiteettiin ja identiteetti ammatinvalintaan?
Se, mitä tekee, kertoo, mihin ryhmään kuuluu. Alavalinta voi vaikuttaa niinkin paljon ihmisen ulosantiin, että yliopiston käytävillä aikaansa voi viettää arvuuttelemalla: ”Mihin tiedekuntaan hän kuuluu?” Taiteiden tiedekunta on ehkä helpoin huomata värikkäiden vaatteiden ja persoonallisten hiustyylien avulla, kun taas humanistit vaikuttavat pitävän kaulahuiveista ja maanläheisistä värisävyistä. Tietysti tietystä alasta tai ammatista kiinnostuvat tietynlaiset ihmiset, mutta myös alan ilmapiiri lisää jokaisen yhteisen tyylin syntymistä. Työ voi rajata ihmiset myös poliittisiin puolueisiin, eri asuinpaikkoihin, harrastuksiin tai sosiaalisiin kupliin. Nyky-yhteiskunnassa ihmiset käyvät töissä edelleen valtaosan elämästään ja viettävät suuren osan päivästään töissä. Ei siis olisi mielestäni ihme, jos työilmapiirillä olisi vaikutusta henkilön persoonaan, tyyliin tai ajatusmaailmaan.
Omakuvan luominen alkaa jo lapsena. Teini-iässä sosiaaliset ympyrät ovat hyvin määrittävä tekijä identiteetin rakentumisessa. Myös työelämän suunnittelu alkaa jo yläasteella, jossa nuoret käyvät vielä henkistä taistelua oman persoonansa kehittyessä. Mihin yläasteen jälkeen, lukioon vai ammattikouluun? ”Kaverit ovat menossa konepuolelle ammattikouluun, joten ehkä minäkin menen sinne”, ajattelee moni yläasteikäinen parhaillaan. Valintaan vaikuttaa aina oma sosiaalinen ympäristö. Valinnan jälkeen kuva itsestä jatkaa muotoutumistaan. Ihminen hakeutuu omanlaistensa ihmisten seuraan ja siten seura tekee kaltaisekseen. Ammatinvalinta ja omakuvan kehitys ovat vuoropuhelussa koko nuoruuden ajan.
Tuija Siltamäki käsittelee kolumnissaan ”Vain asenne ratkaisee! Siis mikä?” (Yle Uutiset 6.3.2018) erityisesti työnhaussa korostuvaa vaatimusta hyvästä asenteesta. Siltamäki kuvaa asenteella rehvastelun negatiivisesti kalskahtavaa menneisyyttä ja vertaa sitä nykypäivän työmarkkinoiden asennepohjaiseen valintaan: Aiemmin asenteellisuus tarkoitti junttimaisuutta, kun taas nykyään asenteella saa itselleen työpaikan. Oikeanlaista asennetta pyritään peräänkuuluttamaan varsinkin työnhakijoiden keskuudessa. Siltamäki kyseenalaistaa jutussaan työnantajien näennäisesti tunnepohjaisen valintaprosessin. Mielestäni on kuitenkin totta, että tiettyihin työtehtäviin tarvitaan persoonaltaan tietynlaisia henkilöitä. Työpaikkailmoituksissa voidaan kuvata sosiaalisia ominaisuuksia, joita hakijoilta toivotaan. Tällöin hakijalla olisi hyvä olla selkeä omakuva itsestään, jotta hän tietäisi oman soveltuvuutensa työhön. Esimerkiksi asiakaspalvelutyössä pärjäävät parhaiten ulospäinsuuntautuneet ja asiakaspalveluhenkiset ihmistyypit. Sen vuoksi on mielestäni täysin ymmärrettävää, että työnantaja haastattelee työntekijöitä asiakaspalvelutilanteita mielessä pitäen.
Ihmisten arvot tulevat usein esiin heidän työssään. Ovatko tärkeinä pidetyt asiat konkreettisia, kuten raha tai luonto? Pidetäänkö tärkeänä menestymismahdollisuuksia tai vapautta? Arvot toimivat syinä tehdä töitä. Marja Sarkkisen kirjoittamassa jutussa ”Työ antaa jotain sellaista, mitä rahalla ei voi korvata” (Työpiste-verkkolehti, 18.3.2016) kerrotaan työn erilaisista merkityksestä ihmisille. Juttuun nostettu kommentti kiteyttää työn taloudellisen merkityksen: ”Työn tarvitsen, jotta saan ruokaa, asunnon ja muun välttämättömän elämään. Mutta sen ei pidä olla koko elämä.” Työssäkäyminen on useimmille talouden tärkein kulmakivi. Toisaalta työstä voi saada suurempaa tarkoitusta elämään. Jos oman työn tuntee merkitykselliseksi, voi se antaa näkökulmaa myös oman olemassaolon käsittämiseen. Esimerkiksi tutkija, joka onnistuu kehittämään lääkkeen aiemmin parantumattomaan sairauteen, voi tuntea työnsä hyvin merkitykselliseksi osaksi elämänsä tarkoitusta.
Työ on käsite, joka merkitsee jokaiselle jotakin erilaista. Toisille se voi olla kutsumus, jo itsessään hyvin tärkeä osa omaa elämää. Toisille työ on vain välillinen arvo, jolla rahoitetaan muu elämä ja tärkeänä pidetyt asiat. Työ itsessään ei enää määritä ketään sataprosenttisesti. Jokapäiväinen tekeminen vaikuttaa yksilöön kuitenkin siinä määrin, ettei sen vaikutusta persoonaan voi olla ottamatta huomioon. Elämään ja työhön sopeutuminen on osa ihmisluontoa. Nykyään onneksi myös työelämä on hyvin sopeutuva erilaisiin ihmisiin ja erilaisiin identiteetteihin. Jokainen voi löytää itselleen jotakin.
Saimi Viiri