Koodausta ja kansainvälisyyttä Køgessä

Julkaistu: 10.05.2022 klo 15.05

Robotics Beyond Borders -hankkeen toinen projektiviikko järjestettiin Tanskan Køgessä 2. - 6.5.2022. Viikon aikana opiskelijat suunnittelivat ja toteuttivat erilaisia robotiikkaan liittyviä tuotteita ja kehittivät niille liiketoimintasuunnitelman. Projektissa ovat meidän koulumme lisäksi osallisena Mercuria kauppaoppilaitos Vantaalta, Køge Handelsskole Tanskasta ja Tallinn Polytechnic School Virosta. Seuraava ja samalla viimeinen projektiviikko järjestetään Tallinnassa marraskuun lopussa. Tanskan projektiviikkoon liittyvä podcast-jakso Koodausta ja kansainvälisyyttä Køgessä on kuunneltavissa Spotifyssa ja Apple Podcasteissa.

Maanantai

Maanantaina oli ensimmäinen koulupäivämme, ja saavuimme koululle leirintäalueelle tulleella bussilla. Pääteemana oli ryhmäytyminen, idean suunnittelu ja ryhmien muodostaminen. Koululla meitä oli tervehtimässä Køge business schoolin opettaja Isak Iversen, joka toivotti meidät lämpimästi tervetulleiksi ja esitteli meille koulun.

Ensimmäisenä ohjelmanumerona oli oman koulun ja projektiin osallistuneiden oppilaiden esitteleminen. Kaikki esittelivät oman koulunsa ja oman kotimaansa, minkä jälkeen meidät jaettiin ryhmiin, joissa projektia alettiin tekemään. Yhteishengen kasvattamiseksi pelasimme erilaisia pelejä, kuten jalkapalloa ja rundbold-nimistä pesäpallon kaltaista peliä. Pelien jälkeen kävimme syömässä koulun ruokalassa lasagnea. Ruokailun jälkeen aloimme suunnittelemaan ideaa omaan projektiin. Jaoimme kaikille roolit projektiin: virolaiset tekivät koodin, suomalaiset ja tanskalaiset kokosivat projektin komponenteista ja tekivät esityksen projektista.

Iltapäivällä koulun jälkeen kävimme porukalla Køgen keskustassa. Kiertelimme keskustassa, joka oli täynnä vanhoja taloja ja kauppoja. Tanskalaiset talot ja arkkitehtuuri olivat todella erilaiset verrattuna suomalaiseen arkkitehtuuriin, mikä oli mielenkiintoista kaikkien meidän mielestä. Illalla palasimme takaisin leirintäalueelle nukkumaan.

Kasperi Anunti

Tiistai

Jo heti toisena vierailupäivänämme lähdimme Kööpenhaminaan päiväksi. Suunnitelmissa oli käydä Tivolissa, kävellä satamaan katsomaan värikkäitä taloja sekä kierrellä omin päin. Lähdimme kaikki yhdessä kohti Kööpenhaminaa tavattuamme Køgen juna-asemalla. Matka kesti noin 30 - 45 minuuttia. Kun saavuimme Köpenhaminan juna-asemalle ja astuimme ulos aseman ovista, yllätykseksi Tivoli Gardens oli suoraan ovien edessä.

Tivoliin oli pitkä jono, mutta pääsimme aika nopeasti sen ohi. Kun kaikki olivat sisällä, saimme jakaantua vapaasti seikkailemaan puistossa. Suurin piirtein kaikki ryhmät eli tanskalaiset, virolaiset, helsinkiläiset ja ylitorniolaiset jakaantuivat erikseen, lukuun ottamatta vantaalaista Klausia, joka liittyi meidän joukkoomme. Kävimme laitteissa, syömässä, tutkimassa ja kuvaamassa joka puolella Tivolia. Se oli uskomaton, koska se oli täynnä upeita rakennuksia ja kaunista kasvillisuutta, kuten kukkivia puita ja tulppaaneja. Siellä oli myös suihkulähteitä ja eläimiä. Eläimiä olivat esimerkiksi sorsat, kalat, ankeriaat, valkoiset riikinkukot ja muut linnut. Paikasta huomasi, että kaikki pitivät siitä ja olivat innoissaan. Paikan nimi oli ihan ymmärrettävästi Tivoli Gardens, sillä se oli kasvillisuudeltaan uskomaton. Puiston tekeminen ja kasvien kasvattaminen on varmasti vienyt vuosia. No ei ihmekään, sillä Gardens on kolmanneksi vanhin toimiva huvipuisto koko maailmassa.

Kun kello oli kolme päivällä, meidän tuli kokoontua Tivolin edessä. Siellä otimme oppilaiden kanssa yhteiskuvan ja tanskalaiset lähtivät pois. Jatkoimme matkaa virolaisten ja helsinkiläisten kanssa. Kävelimme nurkan taakse, ja joka puolella oli poliiseja ja poliisiautoja, jotka ajoivat lujaa. Kävelimme eteenpäin ja saimme tietää, että paikalla oli juuri samaan aikaan Tanskan pääministeri ja Intian presidentti. Teitä oli suljettu, ja ihmiset huutelivat. Se oli ihan uusi kokemus.

Jatkoimme matkaa kohti satamaa ja kuuluisaa nähtävyyttä, värikästä taloriviä. Matkalla oli todella suuri kauppakatu, jolla oli kaikkea NewYorkerista Cucciin ja Hermèsiin. Satama oli kaunis ja siellä oli paljon ihmisiä. Siellä saimme myös pitkän kävelyn jälkeen suostuteltua opettajat antamaan meille vapaa-aikaa loppuajaksi. Tätä keskustelua seurasi shoppailureissu kauppakadulla omin päin. Kävimme vaatekaupoissa, syömässä, kahvilla sekä Lego-kaupassa, joka oli kaikkien, mutta varsinkin Henrin mielestä mullistava kokemus. Se oli pieni kauppa, mutta siellä oli varmaan 12 työntekijää. Heti ensimmäisenä tultiin ovelle vastaan, sanottiin tervetuloa ja annettiin käsidesiä. Kiertelimme upeaa kauppaa, ja henkilöstö oli aivan uskomaton ja auttavainen. Tanskassa oli muutenkin upea asiakaspalvelu melkein joka paikassa, mikä on ihan erilaista kuin Suomessa. Kun kello alkoi olla jo kahdeksan maissa, olimme kaikki tyytyväisiä, kahvit kainalossa, valmiina lähtemään junalla takaisin Køgeen.

Haluan vielä lisätä, että jos Tanska kiinnostaa edes vähän, suosittelen käymään siellä, koska se oli niin kaunis ja ihana paikka. Lähtisin heti uudestaan, jos voisin. Ihmiset olivat kilttejä, arkkitehtuuri ylellistä ja vanhanaikaista, kasvillisuus upeaa ja erikoista sekä lämpötila juuri oikea. Koko ryhmä hoki koko matkan, että ei halua lähteä kotiin tai että voisi tulla opiskelemaan Tanskaan. Ja myös minusta se olisi mahtava idea, koska siellä koulukin oli todella mieluisa, iso, hieno ja vastaanottavainen.

Mimmi Antila

Keskiviikko ja torstai

Keskiviikkona päivä alkoi sillä kun Mercuria kauppaoppilaitoksen opettaja Hannu kävi läpi, mitä päivän aikana pitäisi saada tehdyksi. Sen jälkeen aloitimme tekemään projekteja maanantain suunnitelmien mukaan. Jokainen ryhmä lähti rakentamaan ja koodaamaan koulun eri tiloihin, kuten kanttiiniin. Ryhmien työnjako oli jokaisella hyvin samanlainen. Tanskalaiset tekivät esitykset ja siihen kuuluvan business model canvas -pohjan, virolaiset koodasivat, ja suomalaiset rakensivat. Ryhmissä työskenneltiin puoli kymmenestä kolmeen asti, minkä jälkeen saimme nauttia vapaa-ajasta.

Business Model Canvas -pohja auttoi liiketoimintasuunnitelman luomisessa

Keskiviikkona kävimme vapaa-ajallamme Køgen keskustassa eri ravintoloissa syömässä. Tutustuimme myös eri kauppoihin, joita Køgestä löytyi. Kävimme illalla myös meren rannalla.

Torstaina päivä alkoi jälleen sillä, että Hannu kävi läpi, mitä tulisi päivän aikana saada tehdyksi. Työskentelimme ryhmissä puoli kymmenestä kolmeen saakka ja aloimme myös harjoittelemaan puhetta seuraavalle päivälle. Kävimme torstaina myös katsomassa DBK-nimistä kokonaan automatisoitua varastoa. Kolmen jälkeen saimme jälleen viettää vapaa-aikaa, jonka aikana kävimme jälleen Køgen keskustassa shoppailemassa ja syömässä.

Konsta Keski-Antila

Perjantai


Viimeinen päivä projektiviikosta Tanskassa alkoi aamulla laukkujen pakkaamisen viimeistelyllä sekä mökin siivoamisella. Kun kaikki oli mökissä valmista, oli aika lähteä aamupalan kautta linja-autolla koululle. Koululla viimeistelimme projektit ja diat esityskuntoon Leijonan luolaa varten. Yksi ryhmä kerrallaan esittelimme viikon aikana tekemämme projektit tuomaristolle, minkä jälkeen jäimme odottelemaan heidän päätöstään.


Tuomaristo julisti lopulta voittajan - ryhmä E, johon kuului Marc, Emilia, Henri, Miro, Nikitos sekä Rodion. Hyvä me.

Projektityön valmistusta komponenteista

Esitysten jälkeen söimme ja lähdimme kotimatkalle junalla Kööpenhaminan lentokentälle ja lentokoneella Arlandan kautta Luleåån. Reissu tuli siis valitettavasti päätökseensä.

Henri Holster

Takaisin edelliselle sivulle