”Oleellista ei ole, mitä tekee, vaan miten tekee” - vierailulla yritysneuvoja Toni Kraatari

Julkaistu: 26.02.2021 klo 15.24

Yritysneuvoja Toni Kraatari vieraili ZOOM:in välityksellä kakkosten YH2-tunnilla kertomassa yrittäjyydestä Ylitorniolla. Vierailu eteni opiskelijoiden etukäteen lähettäminen kysymysten kautta.

Mitä yritysmuotoja Ylitorniolla on?

Toni Kraatarin mukaan Ylitorniolla on oikeastaan kaikkia mahdollisia yritysmuotoja. Toiminimiä on paljon, mutta myös osakeyhtiöitä. Toni kertoi, että Ylitorniolla on noin 300 yritystä, joista yli 90 % on yksin yrittäjiä eli toiminimiä. Käytännössä ylitorniolaisissa yrityksissä on 1,9 työntekijää/yritys.

Isojakin yrityksiä on, esimerkiksi Ylitornion Betonituote,YBT, joka on monen ylitorniolaisen työpaikka. Lisäksi YBT:lla on toimintaa myös muualla Suomessa ja ulkomailla: pieneltäkin paikkakunnalta on mahdollisuus ponnistaa ja onnistua. Logistisesti toiminta pohjoisessa on haasteellisempaa, mutta mahdollista. Tässä yhteydessä Toni viittasi muun muuassa Ruotsiin, jossa pohjoisessa toimivien kuljetustuki on kattava ja antaa siten hyvät toimintaedellytykset myös kauempana keskuksista sijaitseville yrityksille. Hetkisen verran pohdimme myös ns. Norjan mallia ja sitä, mitä se voisi tarkoittaa nyt lukiossa opiskelevien mielestä: toimisiko malli houkuttimena paluuseen kotiseudulle opiskelujen jälkeen? Kuulema toimisi: erityisesti hyvitys opintolainoihin saattaisi vauhdittaa paluuta kotipaikkakunnalle, eikä kukaan paheksunut myöskään ns. syrjäseutulisää.

Minkä alan yritykset olisivat Ylitornion alueella kannattavimpia?


Alueelta löytyy Tonin mukaan monenlaisia yrityksiä. On yrityksiä, joissa on erittäin hyvä liikevaihto. Lisäksi on niin sanottuja ”uinuvia” yrityksiä, jotka ovat periaatteessa olemassa vain paperilla. Oleellista kannattavuuden kannalta ei oikeastaan ole se, mitä tekee, vaan se, miten tekee. Saattaa käydä niinkin, että perusteilla olevan yrityksen kannattavuutta voi epäillä, mutta tulos onkin vastoin odotuksia oletettua parempi. Monessa yrityksessä on kuitenkin haasteelliset ajat nyt ja lähitulevaisuudessa pandemian takia. Toni totesi, että esimerkiksi matkailu ei ole Ylitorniolla keskeinen yritystoiminnan kannalta, mutta toki Covid -19 vaikuttaa muihinkin yrityksiin. Toni totesi, että niissä Lapin kunnissa, joissa on esimerkiksi kaivostoimintaa matkailun lisäksi, tilanne on yrittäjyyden ja työllisyyden kannalta parempi.

Onko nuorella hyvät mahdollisuudet tienata rahaa Ylitorniolla esimerkiksi kesäyrittäjyydellä tai koulun rinnalla esimerkiksi ilta-ja viikonlopputyöllä?

Mahdollisuuksia on, ja parhaiten asiaan osaisivat vastata esimerkiksi aiemmin kesäyrittäjinä toimineet nuoret. Toni kuitenkin muistutti, että tienaaminen ei toteudu työttä. Lukiolaisen on Tonin mukaan hyvä pyrkiä ensisijaisesti hoitamaan lukio hyvin. Mahdollisimman hyvä tutkintotodistus on tärkein asia ja vaati jo itsessään paljon työtä. Töitä voi tehdä välillä, mutta kohtuudella.

Vaikuttaako Ruotsin rajan läheisyys yritystoimintaan positiivisesti/negatiivisesti?


Lähtökohtaisesti raja vaikuttaa positiivisesti. Käytännössä rajan toisella puolella on toinen Ylitornio, joka joidenkin yritysten kannalta tarkoittaa tuplaantuvaa asiakasmäärää. Aina on tietenkin mahdollista, että vaikutus on myös negatiivinen, jos kahta puolta rajaa on saman alan yrityksiä kilpailemassa asiakkaista. Lähtökohtaisesti tilanne on kuitenkin erittäin positiivinen. Toni totesi, että esimerkiksi Pellossa on huomattavasti hiljaisempaa, koska Ruotsin Pello on huomattavasti pienempi paikka kuin Övertorneå.

Miten Ylitornion kunta tukee yrittäjiä?


Lähtökohtaisesti kunta ei tue yrittäjiä taloudellisesti, vaan rahoituskanavat ovat muut: TE-keskus, Finvera, ELY-keskus, pankki jne. Iso apu yritystoimintaa suunnitteleville, mutta myös jo toimiville yrityksille, on kunnan yritysneuvonta. 90% ylitorniolaisista yrityksistä eteneekin yritysneuvojan työpöydän kautta.

Yritystä suunnittelevat ottavat yleensä yhteyttä kunnan yritysneuvojaan jo yrityksen perustamisvaiheessa. Toni totesi, että Suomessa yritystoiminnan aloittaminen on helppoa: muutama lomake riittää, kunhan ajatus on selkeä ja toteuttamiskelpoinen. Kun päätös yrityksen perustamisesta on tehty, yritysneuvoja auttaa tarvittaessa eteenpäin esimerkiksi rahoituksen osalta. Aloitusvaiheen jälkeenkin yritysneuvojan puoleen voi kääntyä monenlaisissa yritykseen liittyvissä kysymyksissä.

Uskotko, että etätyö lisää Ylitorniolla toimivia yrittäjiä?


Toni totesi uskovansa siihen vakaasti. Nyt näkyy jo pieniä signaaleja, että etätyö saattaa vaikuttaa positiivisesti. Ylitornio oli muuttotilastoissa hiukan plussalla, ei paljon, mutta enemmän kuin joku muu kunta. Nykyisin esimerkiksi median ja mediavaikuttajien merkitys voi olla yllättävänkin suuri.

Mikä on kaivostoiminnan tulevaisuus Ylitorniolla?


Kunnan näkökulmasta kaivostoiminnan mahdollisuudet pitäisi selvittää tarkasti. Vasta huolellisen selvittämisen jälkeen pitäisi miettiä etenemistä. Tonin mukaan se on ainut oikea lähtökohta. Tässä yhteydessä Toni viittasi tuulivoimahankkeeseen. Kuihtuville kunnille monipuolinen elinkeinotoiminta ja sitä kautta riittävä veropohja ovat avainkysymyksiä.

Ulottuuko Kemin biotehtaan vaikutus Ylitorniolle?


Tonin näkemys on, että toivottavasti ulottuu. Puunhankinta vaatii monenlaista osaamista, ja se tarkoittaa monenlaista yrittäjyyttä ja alihankintoja. Tietenkin metsäkaupoilla on jo sinällään merkitystä metsänomistajille, mutta sitä kautta myös muille metsäalan toimijoille. Kaikki liittyy kaikkeen, joko suoraan tai välillisesti.

Tässä Tonin kommentteja kysymyksiimme. Tonin asiantuntemuksen kautta saimme syvennyksen YH2 -kurssin teemoihin. Kiitos vierailusta ja kattavista vastauksista! Vierailun aikana tuli useamman kerran esille lause ”Ei ole oleellista, mitä tekee, vaan miten tekee”. Se on hyvä lähtökohta kaikelle toiminnalle.

Jutun laati Seija yhdessä Kakkosten kanssa.

Takaisin edelliselle sivulle