Santeri Nurmisen essee Kerro lisää
Julkaistu: 04.06.2021 klo 20.13
Santeri Nurmisen essee Kerro lisää käsittelee kertomuksia identiteettien ja yhteisöjen rakentajina. Essee on kirjoitettu äidinkielen ja kirjallisuuden kurssilla.
Kerro lisää!
Merkittävin ihmisen eliökunnasta erottava tekijä on hänen älykkyytensä. Toki on eläimiä, kuten kädelliset, joihin ihminenkin nykykäsityksen mukaan kuuluu, sekä eräät merinisäkkäät ja linnut, jotka ovat ihmisen älylliseltä valtaistuimelta tarkasteltuina yllättävän fiksuja. Ne voivat päästä jopa pienen ihmislapsen tasolle älykkyydessään, mutta ne ovat yhä erittäin kaukana ihmisestä muuten. Älykkyydestä ei ole kuitenkaan loppujen lopuksi hyötyä, jollei sitä pysty hyödyntämään. Esimerkiksi delfiini kaikesta viisaudestaan huolimatta ei ikinä pysty sytyttämään nuotiota. Ruumiinominaisuuksiltaan ihminen on melko keskinkertainen verrattuna muihin eläimiin. Ratkaiseva tekijä on ollutkin se, kuinka ihminen on pystynyt kompensoimaan kehonsa rajoitteita älykkyydensä avulla. Työkalujen valmistamisen ja käytön rinnalla myös eräs taito on ylitse muiden: kieli.
Yhteinen ja monimutkainen, verbaalinen viestintäkeino on ollut ratkaisevassa asemassa koko ihmisyyden syntymisessä. Mielipiteet, ajatukset ja ehdotukset pystytään melko vaivattomasti viestimään toiselle yksilölle, joka pystyy taas käsittelemään saatua tietoa ja vastaamaan siihen sopivalla tavalla. Kielen kehittyessä se, mitä ihmiset toisilleen kertoivat, alkoi muuttua monimutkaisemmaksi. Kieli sai käytännön asioiden lisäksi muita tehtäviä.
Ei varmaan kestänyt kauaa ennen kuin ensimmäiset tarinat syntyivät. Ne varmaankinsisälsivät alkujaan tosipohjaisia kertomuksia tai muistelmia päivästä, metsästysreissusta tai sodasta. Laajan mielikuvituksen turvin ihminen sekoittaa myös faktaa ja fiktiota tai keksii kokonaan fiktiivisiä kertomuksia. Ihmiset näyttävät kulttuurista toiseen suosivan samanlaisia tarinoita. Juha Merimaa viittaa tekstissään Kuinka monta tarinaa maailmassa on? Antropologi Joseph Campbellin vuodelta 1949 peräisin olevan monomyytin teoriaan, jonka mukaan kaikki tarinat ovat palautettavissa samaan asetelmaan, jossa sankari lähtee matkalle ja kohtaa matkansa edetessä häntä auttavia tai vastustavia hahmoja. On yksi tarina, josta on lukemattomia variaatioita.
Tarinoiden henkilöhahmot, miljööt ja aiheet muuttuvat historian mittaan. Keskeiset teemat kuitenkin pysyvät, ihmisyys ei muutu edes tuhansien vuosien aikana. Ihmisyys ei muutu, mutta kulttuuri ympärillä muuttuu. Esimerkiksi vanhoja kertomuksia tulkitaan hyvin eri tavoin riippuen aikakaudesta. Sotasankarit voivat muuttua sotahulluiksi sekä varoittavat esimerkit ihmisen, esimerkiksi naisen, niin kutsutusta moraalisesta rappeutumisesta voidaan nähdä nykyään liberalismin kannatuksena.
Työntekoon ja metsästykseen oli selkeät ohjeet, mutta esimerkiksi oikean ja väärän selittäminen on huomattavasti vaikeampaa. Ihmistä on myös vaikeaa valmistaa
vastoinkäymisiin ja siihen, miten niistä selvitään. Erilaiset kertomukset ovat tässä hyviä työkaluja. Jos tarinan sankari kokee suuren vastoinkäymisen ja siitä huolimatta jatkaa ja lopulta voittaa, kuulija voi saada siitä rohkaisua. Hyvässä tarinassa kuulija pystyy samaistumaan sankariin ja kannustamaan tätä. Tarinoilla voidaan kokea suruja, muita ikäviä tunteita ja iloa turvallisessa ympäristössä. Erilaisilla kertomuksilla on siis mahdollista vaikuttaa yhteisön suhtautumiseen niin vastoinkäymisiin kuin iloisiin
tapahtumiin. Eritoten lapset tarvitsevat tällaista ohjausta elämässään. Lapsille onkin tehty omia opettavaisia tarinoitaan eli satuja. Niissä kamppailevat hyvä ja paha, ja niiden avulla lapsi muun muassa käsittelee ikäviä asioita, joita sankarille tapahtuu, sekä sitä, kuinka paha ei voita.
Ihminen on luonnostaan utelias, ja hänellä on ollut aina halu selittää ympärillä tapahtuvia ilmiöitä. Ihmisiä ovat esimerkiksi askarruttaneet kysymykset maailman synnystä, olemassaolon luonteesta sekä kuolemasta. Näin ovat syntyneet erilaiset luomismyytit. Ne kertovat siitä, kuinka maailma ja ihminen syntyi tai luotiin, mikä ihmisen tehtävä elämässä on ja mikä ihmistä odottaa kuoleman jälkeen. Luomismyytteihin liittyy yleensä yliluonnollisia voimia, kuten jumala, jumalia, sankareita, hyviä ja pahoja henkiä ja niin edelleen. Tämän kaltaiset kertomukset ovat yhä vahva osa maailman kulttuureja, pitivät ihmiset niitä tosina tai eivät.
Populaarikulttuurissa yhä viitataan useisiin eri luomismyytteihin tai uskontoihin. Ne ovat usein tärkeä osa ihmisten kulttuurista identiteettiä. Läntisen demokratian ja
yhteiskunnan syntyminen Välimerellä on johtanut siihen, että näiden alueiden tarinat ja luomismyytit ovat edes etäisesti tuttuja miljoonille ellei miljardeille ihmisille. Nimet
Prometheus, Herkules, Kroisos, Akilles, Narkissos, Troijan Helena ja Oidipus kuulostavat varmasti monelle tutulta. Myös moni varmasti älyää viittauksen, jos puhutaan Troijan hevosesta.
Voidaan pohtia, muokkaavatko kertomukset meitä yksilöinä. Totta on ainakin se, että niillä on suunnaton vaikutus kaikkeen ympärillämme tapahtuvaan. Vahva mielipiteenion se, että ihminen on ominaisuuksiensa, valintojensa sekä ympäristönsä tuotos. Ihminen voi nykyajan hyvinvointiyhteiskunnassa vaikuttaa itsenäisesti elämäänsä paljon enemmän kuin ennen. Kuitenkin nykyihminen on täysin samalla tavoin ulkoisten vaikutteiden alla kuin entisaikoina. Antiikin maailmassa taitavat soturit olivat sankareita ja jokaiselta mieheltä odotettiin palvelusta sodassa. Vielä ensimmäisessä maailmansodassa nuoret miehet olivat lähtemässä innokkaasti sotimaan isän ja isoisänsotatarinoiden innoittamina. Nykyajan maailmassa taas taloudelliset menestyjät ovat sankareita. Nykyään myyvätkin erilaiset kurssit ja kirjat, jotka takaavat samanlaisen menestyksen.
Kertomukset ovat osa meitä. Päämme täyttyy ajatuksista, ja ne on pakko saada sieltä ulos muiden kuultavaksi. Ne ovat meitä lohduttaneet, opettaneet, viihdyttäneet ja varoittaneet jo alkuajoista lähtien. Niistä rakennumme me ja sitä kautta kaikki, mitä teemme, yhteiskuntaa myöten. Niistä on moneksi, ne ovat ihmisen työkaluista
monikäyttöisimpiä. "Kynä on miekkaa mahtavampi”, kuuluu vanha sananlasku.
Santeri Nurminen